Taide on siitä mainio
ala, että siitä voi keskustella olematta asiantuntija. Niinpä monella lienee
ollut illanistujaisia, joissa on pohdittu eri taiteen alojen luonnetta ja
merkitystä itse kullekin.
Ekonomi pitää runoutta
suosikki alanaan, koska se on tiivistä, iskevää ja nopeaa, jopa tehokasta.
Totta kai se maalailee mieleen jälkikäteen koskettavia näkymiä.
Insinööri huomauttaa
ekonomille, että maalaustaide se vasta lyhyttä on. Lopputulos on selvä, sen kun
vilkaisee. Mutta kyllä insinöörikin myöntää, että maalaus voi takaraivossa
vaikuttaa kauan.
Humanisti on tietenkin
romaanin puolella, sillä se hivuttautuu hitaasti, päämäärättömänä ja
parhaimmillaan pysyvästi nahan alle. Matka voi olla pitkä, välillä harhaan
johtava, mutta useimmiten kannattava. Selailemalla siitä ei voi nauttia.
Pappi pitää elokuvaa
elämän messuna, jossa voi muilta piilossa kokea raamatullisia hetkiä.
Puolitoista tuntia on kuin lyhyt väläys maalliselta matkalta.
Pappia maallisempi
veistoksiin ihastunut on kuin tiedemies, joka tutkii partikkelin jokaista
soppea. Aika on mitätön tekijä.
Viimeisenä tuleva
musiikin ystävä hyräilee jo etukäteen havittelemaansa kappaletta, päämäärä
mielessä. Sinfonian kuuntelijalla ei ole kiire mihinkään.
Tunnettu tosiasia
tietenkin on, ettei taidetta voi määritellä mitenkään. Ei edes niin, että
määritellään ensin kaikki ja muu jäljelle jäävä on taidetta, sillä taidetta voi
sisältyä mihin tahansa.
Kommentit
Lähetä kommentti