1614. Pikalounas peruskoulussa

     Koulu ei ole rappiolla, mutta viitteet alamäkeen on saalkaneett. Hallitus aikoo leikata ties kuinka monennen kerran koulutuksesta ja opettajien arvostus ei näy palkkauksessa. Tämä ei kutenkaan ole pahinta.

     Pahin rapautuminen tapahtuu kaikkien kavalimmalla tavalla: vähittäisillä vuosittaisilla pienillä heikonnuksilla, joista sinänsä yksikään ei ole kohtalokas, mutta kokonaisuus loittonee alkuperäisestä tarkoituksesta. Ruotsissa on näin juuri tapahtunut.

     Ruotsissa käytiin peruskoulutaistelu 1960-luvulla taustalla 120 vuotiaan kansakoulun ja oppikoulun yhdistäminen. Yhtenäinen peruskoulu voitti. Aluksi tavoite oli, ettei lapsista tule natseja eikä stalinisteja. Myöhemmin idea muotoutui kestäväksi: koko ikäluokan tuli saada yhteiskunta luokkiin katsomatta yhtenäinen koulutus, jossa eri sosiaaliluokkien lapset kohtasivat ja jossa oppimisvaikeuksissa olevia tuettiin. Tällöin koulusta muodostui pienoismaailma, jossa eri luokkien lapset tutustuivat toistensa elämän tapoihin, arvoihin, etiketteihin ja käytösmalleihin erillään sukulaistensa, ystäviensä ja koko sukunsa sekä naapuriensa vaikutuksista ja vallasta. Keskustelujen ja mielipiteidenvaihdon ansiosta se oli erinomainen miljöö luoda opettajien silmien alla oppimisen lisäksi avara maailmankuva ja omaksua suvaitsevia arvoja. Siellä kohdattiin uusia ja uuden laisia ihmisiä, joiden kanssa voi pohtia elämää ja tulevaisuutta.

     Tässä yhteydessä kriitikot usein ärähtävät, että lahjakas lapsi joutui viettämään turhaa aikaa keskinkertaisuuksien joukossa. On syytä kuitenkin muistaa, että persuskoulu on luonteensa vuoksi paikka, missä ns. lahjakkaat lapset eivät missään olosuhteissa pääse enemmän esille kuin peruskoulu vaatii. He saavat kymppejä, mutta niin saavat monet ns. ei-lahjakkaat. Kymppi peruskoulussa ei ole lahjakkuuden merkki. Turhautumisen ehkäisemiseksi muutamalle tosi lahjakkaalle voidaan järjestää toisen laista haastavaa tekemistä.

     Hyvien numeroiden saaminen on ennen kaikkea merkki vanhempien välittämisestä ja tuesta. Peruskoulussa ja yleensäkin koulussa menestymisestä on saatu yllättäviä tutkimustulokisa. Niiden perheiden lapset menestyvät poikkeuksellisen hyvin, lähes lahjakkuudesta rippumatta, joissa harrastetaan kulttuuria, ei eliittikulttuuria, vaan hyvä kirjallisuutta ja musiikkia, taidenäyttelyissä käyntiä, yhteisiä ruokailuaikoja, etikettiä ja hyvä käytöstapoja, jne. Ei ole kallista.

     Vanhempien hyvä tuloisuus ja korkea koulutus vaikuttavat myös, totta kai. Tässä yhteydessä sanotaan usein, että vain lasten vapaa tahto ohjaa heitä korkeille urille. Se pitää harvoin pakkansa, sillä kulttuurisilta, hyvä tuloisilta ja korkeakoulusta saaneilta vanhemmilta tulee jatkuvasti piilosignaaleja koulutuksen tärkeydestä, eri koululutusreiteistä ja mahdollisuuksista. Vapaata tahtoa ei juuri ole, sillä se muodostuu ympäristöstä tulevista impulsseista.

     Vaikka Olof Palme Alvar Myrdal kamppailivat peruskoulun puolesta, heidän perintö ei riittänyt estämään Ruotsin peruskoulun hajaantumista ja vähitellen tapahtuvaa rappiota. Sitä edes auttoivat vuoron perään kokoomus ja demarit.

     Ruotsissa 1990-luvulla huuhaa-peruskoulusta, jossa valta oli lopulta oppilailla, haluttiin päästä eroon. Syntyivät vapaakoulut ja tapahtui koulujen yksityistäminen.  Vanhemmille annettiin valta valita lapselle koulu. Peruskoulu lakkasi olemasta alkuperäisessä merkityksessään. Koulut erottuivat jyrkästi hyviin ja huonoihin.

     Sen seurauksena alemmissa sosiaaliryhmissä 48 prosenttia oppilaista ei jatka toiselle astelle, keskiarvo on 15 prosenttia. Niin paljon kuin PISA-tutkimuksien luotettavuutta voidaan kritisoida, viimeisen kymmen vuoden aikana Ruotisi on romahtanut näissä tutkimuksissa. Sijoitus on huonoin Pohjoismaista. Nykyinen Ruotsin persuskoulu vetää yhteiskuntaa hajalleen (Sven-Eric Liedman).

     Ruotsissa tilanne on nyt niin huono, että peruskoulun rappiotilaa ei haluta nostaa edes poliittiseen keskusteluun

     Suomessa edellisen eduskunnan loppumetreillä käyty lähes häpeällinen sekoilu koulutuksen tilasta ja määrärahoista ei lupaa hyvää. Nyt kun Sipilän hallitus aikoo leikata koulutuksesta ja väljentää sen normistoa, toivotaan, että Ruotisin kokemuksista nyt viimeistään otetaan oppia. Huonoihin käytäntöihin perehtymien on yhtä arvokasta kuin onnistuneisiin käytäntöihin.