Oma lääkäri soittaa terveyskeskuksesta. Hänen esitellessä
itsensä äänestä ei voi päätellä mitään. Se selkeä ja kirkas. Epäselvän tauon
jälkeen hän jatkaa nopeasti, että olen pyytänyt häntä soittamaan minulle.
Menee muutama sekunti saadakseni ajatukseni ajan tasalle. Nopeasti kelaan
muistiani. Tosiaan noin kuukausi sitten oma
sairaanhoitajani oli varannut minulle soittoajan lääkärille.
Alan kysellä viimeisten verikokeiden tuloksia, joista olen
aiemmin hakenut kopiot. Maallikkona voin havaita, että tulokset ovat menneet
huonompaan suuntaan. Ne osoittavat edelleenkin aplastisen anemiaan, joka oli jo
vuosi sitten annettu alustava diagnoosi. Vuosi sitten lääkäri oli sanontu, että
otetaan luuydinkoe myöhemmin.
Kun nyt mainitsin tästä, hän vain totesi tulosten olevan
normaalien rajoissa ja määrisi uusiin verikokeisiin ennen joulua. Hän ei
puhunut luuydin kokeesta mitään.
Kun jännittyneenä kysyin vatsan tähystyksen tuloksia, hän
virkkoi arkisella äänellä tulosten tulevan muutaman viikon päästä.
Ehkä jotkut ovat havainneet, kuinka HS:n nykyinen pilapiirtäjä Ville Ranta ja hänen edeltäjänsä Kari Suomalainen poikkeavat pilapiirroksiensa ilmaisutyyleiltään kuin yö ja päivä. Suomalainen oli viivan mestari Rannan ollessa viivajoukon tulkki. Tällainen asetelma esiintyy myös monessa muussa taiteen lajissa kuten esimerkiksi kirjallisuudessa. Kalle Päätalo oli yksinkertaisen tapahtumien moniselitteisen ja monimutkaisen kuvaamisen lyömätön kingi, kun taas Antti Tuuri niukkasanaisen kirjoittamisen prototyyppi, aivan kuin ihailemani Albert Camus, esimerkiksi Rutto romanissaan. En haluasi asua missään nimessä Rutossa kuvatussa afrikkalaisessa kaupungissa. Reidar Säreistöniemi oli Lapin värien ponnekas airut norjalaisen Edvard Munchin taulujen tihkuessa Huuto taulussa kammottavan pelottavaa pohjattomuuden tuskaa. Mennään takaisin Ville Rantaan. Hänen vertaamisensa Kari Suomalaiseen ei tee oikeutta Villelle, sillä Kari Suomalaisen aikaan painetulla lehdellä ja tässä tapauk...
Kommentit
Lähetä kommentti