Asetin piirtoheittimelle rivakkaa tahtia
kalvoja ja esittelin julkisen sektorin kehittämisvaiheet 1960-luvulta lähtien. Niitä
olivat: kameraalisen kirjanpidon, rationalisoinnin, sisäisen laskennan, suunnittelujärjestelmien,
strategisen suunnittelun ja johtamisen kehittämisen vaiheet. Kaikkia näitä kahlitsi
valtiovarainministeriön yksityiskohtainen budjettiohjaus ja keskusvirastojen normiohjaus.
1990-luvulla kahleet avattiin ja aloitettiin kehys- ja tulosohjaus sekä normiohjauksen
purkaminen ja markkinavoimien vapauttaminen. Tämä oli aloitukseni sisältö ennen
kahvitaukoa.
Loppupäivän vedin ohjelman rutiininomaisesti
minuutilleen läpi ilman tunneta ja yhtetttä kuulijoihin.
Esitykseni päätyttyä pääkoordinaattori,
hänen naispuoliset apulaisensa ja minä seisoimme hetken kehänä aulassa. Kädestäni
putosi papereita lattialle. Kipeän selkäni takia en voinut niitä nostaa ylös, jolloin
ne jäivät lojumaan sinne.
Karvala vetosi Kälviän kunnan kokeiluun, jossa pojat pantiin kanalaan katsomaan, kuinka kanat munivat ja pillin soidessa emäntä otti suurimmat munat ja vei ne punnittaviksi osuuskauppaan, jonka hoitaja lahjoitti ne illan hämyn tulessa ison talon palkollisille. Jäsenet Uljas, Perho ja Karvala kiivailivat, kuinka naiset ja ennen kaikkea tytöt eivät pääse eteen päin urallaan, kun pojat vievät työpaikat suuhunsa kuin mansikat metsiköstä. Tähän Uljas ehdotti, että pojille pitää perustaa oma matematiikka, joka sisältää vain ykkösiä ja nollia. Kaikki Jäsenet olivat samaa mieltä, että työssä pitää vallita tasa-arvo. Ja niinpä Uljas ehdotti, että kaikkein lantalapioiden varsi oli katkaistava saman mittaiseksi, koska kaikki tällä tavalla kaikki saisivat sontaa samalla mitalla. Tähän Karvala ei suostunut, vaan vaati superlapion käyttöön ottamista kaikille 40-vuotiaille poikamiehille, koska sillä tavalla heidän yhteiskuntakelpoisuutensa kehjettysi Ruotsin Reserviläisliiton vaatimalle tasolle. Tähä
Kommentit
Lähetä kommentti