Asetin piirtoheittimelle rivakkaa tahtia
kalvoja ja esittelin julkisen sektorin kehittämisvaiheet 1960-luvulta lähtien. Niitä
olivat: kameraalisen kirjanpidon, rationalisoinnin, sisäisen laskennan, suunnittelujärjestelmien,
strategisen suunnittelun ja johtamisen kehittämisen vaiheet. Kaikkia näitä kahlitsi
valtiovarainministeriön yksityiskohtainen budjettiohjaus ja keskusvirastojen normiohjaus.
1990-luvulla kahleet avattiin ja aloitettiin kehys- ja tulosohjaus sekä normiohjauksen
purkaminen ja markkinavoimien vapauttaminen. Tämä oli aloitukseni sisältö ennen
kahvitaukoa.
Loppupäivän vedin ohjelman rutiininomaisesti
minuutilleen läpi ilman tunneta ja yhtetttä kuulijoihin.
Esitykseni päätyttyä pääkoordinaattori,
hänen naispuoliset apulaisensa ja minä seisoimme hetken kehänä aulassa. Kädestäni
putosi papereita lattialle. Kipeän selkäni takia en voinut niitä nostaa ylös, jolloin
ne jäivät lojumaan sinne.
Ehkä jotkut ovat havainneet, kuinka HS:n nykyinen pilapiirtäjä Ville Ranta ja hänen edeltäjänsä Kari Suomalainen poikkeavat pilapiirroksiensa ilmaisutyyleiltään kuin yö ja päivä. Suomalainen oli viivan mestari Rannan ollessa viivajoukon tulkki. Tällainen asetelma esiintyy myös monessa muussa taiteen lajissa kuten esimerkiksi kirjallisuudessa. Kalle Päätalo oli yksinkertaisen tapahtumien moniselitteisen ja monimutkaisen kuvaamisen lyömätön kingi, kun taas Antti Tuuri niukkasanaisen kirjoittamisen prototyyppi, aivan kuin ihailemani Albert Camus, esimerkiksi Rutto romanissaan. En haluasi asua missään nimessä Rutossa kuvatussa afrikkalaisessa kaupungissa. Reidar Säreistöniemi oli Lapin värien ponnekas airut norjalaisen Edvard Munchin taulujen tihkuessa Huuto taulussa kammottavan pelottavaa pohjattomuuden tuskaa. Mennään takaisin Ville Rantaan. Hänen vertaamisensa Kari Suomalaiseen ei tee oikeutta Villelle, sillä Kari Suomalaisen aikaan painetulla lehdellä ja tässä tapauk...
Kommentit
Lähetä kommentti