Nämä olivat uskonpudistaja, toisten mielestä uskon
saastuttajan Martti Luhterin sanat, kun hän iloitsi vaimonsa kanssa.
Päivän politiikko voi kirjata toimintafilosofiakseen:
politiikkamme on linjakasta, mutta älkäämme olko linjakkaita aina.
Pääministeri Stubb linjasi ensin jämerästi Rädyn
viransijaisuuden täyttämisestä. - On
hyvä, kun ihmiset hakevat uusin virkoihin, kokemusta karttuu ja ulkopuolinen
tuo aina mukanaan raikkaita ajatuksia.
Pari päivää myöhemmin hän linjasi: - Männistön ja Rädyn
paikkojen vaihtaminen esitetyllä tavalla näyttää ulos päin huonolta, ja sitä se
onkin. Tuollainen viran räätälöinti kuuluu 70-luvun suhmurointiin. Emme
harrasta sellaista. Olemme luopuneet, ei kun Männistö on luopunut, ajatuksesta
pyytää eroa eduskunnasta.
Ministeri Orpo on taka-ajatus linjakas nimittäessään
metsähallituksen pääjohtajaksi kepun Esa Härmälän. Hän varmaankin ihailee
päätöksensä puhtautta: se ei ole poliittinen. - Minä kokoomuslaisena nimitän kepulaisen
mahtavaan virkaan. Hän ei sanonut, että nyt tuli tilaa ministeri Vapaavuorelle
nimittää kauppaministerin energiaosaston johtoon mitä kokoomuslaisin jonkin
alan asiantuntija.
Kokouksen jälkeen Pekka leikkisään sävyyn luovutti työhuoneensa käyttööni sihteerinsä Pirkko Piiraisen nyökätessä vieressään ja sanoi siirtyneensä jo työskentelemään käytävän toiselle puolelle omaan projektityöhönsä. Hallinnon kehittämisen ministerivalionkunnan asiantuntijajäsenyys oli yksi tärkeimmistä tehtävistäni. Sirpa Kekkonen, jolla oli huone samalla käytävällä, toimi valiokunnan sihteerinä. Miettiessäni, mihin ripustan anopilta saamani taulun, Pirkko tuli viereeni kummallisen näköisenä seisten ääneti pitkään tauluani tarkkaillen. Seinässä oli valmis jykevä ruuvi kuin tehty taululleni, joka oli aina kulkenut mukanani vaihtaessani työhuonetta. Pirkko kävi välillä omassa huoneessaan ja tuli uudestaan seuraamaan tauluprojektiani tuijottaen ääneti vankkaa ruuvia kuin hämärän haamua. Jätin tukevakehyksisen taulun nojaamaan seinää vasten ja ryhdyn järjestelemään papereitani. Parin viikon päästä Pirkko varovaisin sanakääntein kertoi jonkin arvokkaan taulun kadonneen huoneestani j...
Kommentit
Lähetä kommentti