Ylen aamu TV:ssä iskivät yhteen osinkotalouden edustaja Marttinen, säätiötalouden lobbari Andersson ja työlinjan Tuppurainen. Kolmikon oikea laita kiihtyy osinko innoissaan Marttisen aloittaessa kuuluisimman suomalaisen viisun valtion velan tappavasta vaikutuksesta rikkaiden veroihin ja tulevan nuorisonsa onneen. -Tulevat nuoret tällä velkalinjalla joutuvat tyytymään käytettyihin Max Chevroleteihin Seinäjoen kaupungin ympäriajoissa ja kaiken lisäksi pakoputket rikkoutuvat liian matalista rotvalleista, vaikka olen tehnyt asiasta aloitteen kaupungin hallitukselle. Andersson ei ollut kuulevinaan Marttisen marinaa katukivetyksestä, vaan veti povestaan paperin, josta saarnasi, miksi Pietarsaaren seutu ei saa kolmatta sairaalaa alueelleen, vaan joutuu tyytymään Ala-Vetelin metsäkylän alkoholisi kodin sivurakennukseen. Marttinen otti hyvin pahansuovan ilmeen kasvoilleen, mitä korosti hänen sormiensa rummutus pöydällä seisovaan Kekkosen kuvaan. Marttiselle eduksi on laskettava, että hän tyytyi vain Kekkosen kuvaan. Tuppuraisen tajutessa Anderssonin alkavan suomia Marttisen puolueen köyhiin kohdistuvaa kuriohjelmaa Andersson havahtui vaalivoitto unestaan ja alkoi luetella, kuinka köyhiä ihmisiä hänen vaalipiirissään asuu. -Jotkut joutuvat käyttämään kahteen kertaan vessapaperinsa. Tämän kuultuaan Tuppurainen lupasi puolueensa tuen lisämäärärahan myöntämiseksi Andersonin vaalipiirille WC-paperien hankintaan.
Karvala vetosi Kälviän kunnan kokeiluun, jossa pojat pantiin kanalaan katsomaan, kuinka kanat munivat ja pillin soidessa emäntä otti suurimmat munat ja vei ne punnittaviksi osuuskauppaan, jonka hoitaja lahjoitti ne illan hämyn tulessa ison talon palkollisille. Jäsenet Uljas, Perho ja Karvala kiivailivat, kuinka naiset ja ennen kaikkea tytöt eivät pääse eteen päin urallaan, kun pojat vievät työpaikat suuhunsa kuin mansikat metsiköstä. Tähän Uljas ehdotti, että pojille pitää perustaa oma matematiikka, joka sisältää vain ykkösiä ja nollia. Kaikki Jäsenet olivat samaa mieltä, että työssä pitää vallita tasa-arvo. Ja niinpä Uljas ehdotti, että kaikkein lantalapioiden varsi oli katkaistava saman mittaiseksi, koska kaikki tällä tavalla kaikki saisivat sontaa samalla mitalla. Tähän Karvala ei suostunut, vaan vaati superlapion käyttöön ottamista kaikille 40-vuotiaille poikamiehille, koska sillä tavalla heidän yhteiskuntakelpoisuutensa kehjettysi Ruotsin Reserviläisliiton vaatimalle tasolle. Tähä
Kommentit
Lähetä kommentti