Yksi hierarkioiden murtamista edistävä tekijä oli opiskelijapiirissä alkanut radikalismi. Sen mainingit tarjosivat otollista maaperää toimintavapautta sallivalle ja jopa sitä korostavalle johtamiselle. Samoihin aikoihin tapahtuneella vasemmistoradikalismilla ei ollut tässä murroksessa merkittävää roolia. Sen sijaan meidän ikävuosilla oli. Olimme nuoria, kuolemattomia ja tiesimme kaiken. Vallalla oleva neutraalin hallintomallin rusahtelu raameistaan antoi meille sytykkeitä puhua uudistumisen tähdellisyydestä. Vanha neutraali hallintomalli perustui siihen, että noudattamalla vain säädöksiä ja ohjesääntöjä kansalaiset saivat oikeudenmukaiset palvelut. Pidimme tämän koulukunnan kannattajia vanhoillisina. Mielestämme heidän uudistushankkeilla oli kyllä pitkät varjot, mutta valot olivat matalalla. Näin ajattelimme, vaikkei meillä yhtenäistä hallintomallia ollutkaan tarjota tilalle. Uskoimme vakaasti, että laskentatoimen esille nostama kustannustietoisuus sai johtavat virkamieh...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)