Siinä ei ole mitään ihmeellistä, jos vanhempi komentaa lapsensa pyytämään anteeksi kakaransa pahantekoa naapurin lapselle. Mutta sitä vastoin tuntuu erikoiselta, kun puolueen puheenjohtaja vaatii toisen puolueen katumaan tekojaan. Teoreettisesti ajatellen tämä saattaa tuntua loogiselta silloin, kun toinen yhteisö on loukannut toisen yhteisön perusaroja. Mutta kun puolueet eivät ole mitä tahnansa yhteisöjä, vaan ne kilpailevat keskenään yhteiskunnallisesta vallasta. Ja tällainen valtakamppailu on korkeimman tason kamppailua sitä, mitä koko yhteiskunnan tasolla halutaan saada aikaan. Tällöin vaatimus anteeksi pyytämistä voidaan osittain nähdä keinoksi lisätä omaa kannustusta vallan käytössä ja vastaavasti anteeksi antaminen voidaan tulkita jonkin asteiseksi periksi antamiseksi.
Ehkä jotkut ovat havainneet, kuinka HS:n nykyinen pilapiirtäjä Ville Ranta ja hänen edeltäjänsä Kari Suomalainen poikkeavat pilapiirroksiensa ilmaisutyyleiltään kuin yö ja päivä. Suomalainen oli viivan mestari Rannan ollessa viivajoukon tulkki. Tällainen asetelma esiintyy myös monessa muussa taiteen lajissa kuten esimerkiksi kirjallisuudessa. Kalle Päätalo oli yksinkertaisen tapahtumien moniselitteisen ja monimutkaisen kuvaamisen lyömätön kingi, kun taas Antti Tuuri niukkasanaisen kirjoittamisen prototyyppi, aivan kuin ihailemani Albert Camus, esimerkiksi Rutto romanissaan. En haluasi asua missään nimessä Rutossa kuvatussa afrikkalaisessa kaupungissa. Reidar Säreistöniemi oli Lapin värien ponnekas airut norjalaisen Edvard Munchin taulujen tihkuessa Huuto taulussa kammottavan pelottavaa pohjattomuuden tuskaa. Mennään takaisin Ville Rantaan. Hänen vertaamisensa Kari Suomalaiseen ei tee oikeutta Villelle, sillä Kari Suomalaisen aikaan painetulla lehdellä ja tässä tapauk...
Kommentit
Lähetä kommentti