Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2025.


3834. Kolme kovaa epäonnistunutta keksintöä

On hyvin tunnettua ja tunnustettua, että rohkeat keksintöyritykset ja sitä kautta uskaliaat keksinnöt vievät kehitystä eteen päin.   Mennään nyt kuitenkin turvallisemmille vesille, ja tarkastellaan muutamia   sosiaalipolitiikan alaan kuuluva  epäonnistunutta  keksintöä. 1.   Muutama vuosikymmen siteen edistykselliset kasvattajat toivat markkinoille lasten vapaan kasvatuksen käytäntöjä. Siinä lapsi sai esimerkiksi jo 2-6 vuotiaana kokeilla omin päin syömistä syöttötuoliin istutettuna. Hän lapio lautaselta puuroa tai jopa keitto oman kykynä mukaan suuhunsa ja rinnuksille ja lähistölle. Kasvatusopin mukaan lapsi tällä tavoin oppi itse ja jopa sisäisti, miten ruokaa kuin ruokaa pitää ammentaa vatsasan. Äiti hääri ympärillä puhdistamassa kasvoaja ja rinnuksia ruoantähteistä ja lattiaa maitoläskistä.   2.   Noin vuonna 1970 oivallettiin, etteivät numerolaskut ole riittävän luovia ja riittävän innostavia puhumattakaan innovatiivista matematiikan opi...

3833. Ei Ukrainan sotaa puhumalla voiteta

Euroopan maiden sotilaspiireissä on yhtäkkiä leimahtanut valattava kiire sotakaluston kehittämiseen ja uushankintoihin aivan, kun maanpäällinen sota leimahtaisi mantereen jokaisessa kolkassa. Portugal hoiti mielestään mallikkaasti roolinsa lahjoittamalla miljardi euroa Euroopan sotakassaan. Täytyy muista, että maan sotilaallisen kyvyn nostamiseen menee vuosikymmen. Puheita syntyy päivässä. Ei maanpuolustukseen puumattakaan vieraalla maalla sotimiseen näin voi varautua.   Pitää ensinnäkin olla pätevä syy ja kohde mitä vastaan soditaan. Nyt tuntuu, että kaikki läntisen Euroopan maat ovat valmiita Ukrainan tukemiseen sen kummemmin tavoitteita täsmentämättä. Siis sotakalustoa työnnetään Ukrainaan ja perään sanotaan, että sotikaa. -Kyllä se voitto siitä tulee. Ainut strategia, joka tässä pätee, on seurata, miten Ukraina pärjää ja sen perusteella hivuttaa sinne käyttövalmiita aseita, mutta riittävällä osaamiskapasiteetilla. Nyt osaamista puuttuu. Niinpä tämä seurauksena Ukraina on kehi...

3832. Norjan hiihdolta ei putoa käpy carborattoriin

Pitääkö Norjan menestymistä Trondheimin MM-talvikisoissa ihailla? Yleisesti ottaen tietenkin pitää, koska pieni maan menestyy saaden lajissa kuin lajissa kaksoisvoittoja ja jopa kolme ensimäistäsijaa. Ja maa on väkiluvultaan Suomen kokoluokkaa. Siis ihme maa. Tarkemmin ajatellen asialla ei nyt kääntöpuolta ole, mutta merkittävä taustatekijä menestykseen vaikuttamassa on. Ensimmäisenä tulee mieleen norjalaisten hullaantuminen talvilajeihin. Mutta tarkemmin ajatellen se ei oikein riitä selitykseksi, sillä on Suomikin ihastunut hiihtoon ja mäkihyppyyn. Tässä kohtaa minun mieleeni nouse aina 50 vuoden aikainen tapahtuma, jossa oli pohjoismaiden tutkijoiden kanssa seminaarissa Oslossa ilta keskusteluissa norjalaiset valittelivat huono talvilaji menestystä eikä kesälajeissakaan ollut hurraamista, ja urheilumäärärahat olivat tiukassa. Muutaman vuoden jälkeen maan rannikkoveistä löydettiin öljyä Norjan alkaessa tämän ansiosta vähitellen rikastua. Nyt maan öljy- ja kaasusäätiön varat kä...

3831. Elämänura se on tämäkin

En kerro tätä itseni tähden, vaan niiden vuoksi, jotka vaikeroivat, että heiltä on puuttunut lämminhenkinen koti, ja sen tähän aikuisena ahdistaa. Hyvän kodinhan on katsottu takavan hyvät edellytykset onnelliselle lapsuudelle, ja varmaan se osin totta onkin. Ensimmäiset vuodet 0-2 asuin Kärsämäen ulkorakennuksen yläkerrassa, johon mentiin ulkoseinään kiinnittelyjen portaiden kautta. Minulla on siitä hämärä mielikuva, koska suurta hätäännystä aiheutti ryömintäni portaita alas jäiselle pihalle. Noin kaksivuotiaana minut kuskattiin häkäpönttölinjurilla Haapajärvelle isäni kotitaloon. Isää ei siellä näkynyt, koska mies kuulemani mukaan oli sodassa jatkuvasti myös välirauhan aikaan jatkamassa sotilaspiiri tehtäviänsä Raahessa. Hän oli myös tavi- ja jatkosodassa sekä Lapin sodassa, joiden päätyttyä isä häipyi Helsinkiin. Minä jäin äitini itkujen kanssa isoisäni Kallen taloon jonkinlaiseksi elätiksi. Elättikauttani kesti 18 vuotta, jona aikana kaikkien ihmetykseksi keplottelin itseni yliopp...

3830. Näin minä Zelenskyinä olisin aloittanut Trump palaverin

Olisin löysännyt ilmeeni heti aluksi hymyyn enkä minä   Zelenskyinä en olisi käyttänyt ärhäkästä vähän liian itsetietotia ja uhmakasta   suurmaan johtajan rollia Trumpin tapaamiseen. Olisi kannattanut sen sijaan aloitta palaveri ylistämällä amerikkalaista elämäntapaa ja kertomalla, kuinka Trumpin rahaston apuraha säätiö  Firstaid on pelastanut tuhansia lapsia.   Tämän jälkeen olisin siirtynyt siihen, kuinka Roosevelt riensi apuun toisessa maailmansodissa pelastamaan Eurooppaa Marshall avulla, jonka lonkerot ulottuivata Ukrainasta Pohjois-Eurooppaan asti jopa syrjäkylän lapsille. Tänä jälkeen olisin sivumennen voinut mainita, kuinka Euroopan sodan runtelemiin nälänhätäisiin kaupunkeihin yhdysvaltalaiset D7 rahtikoneet pudottelivat vaate- ja ruokalähetyksiä heti rauhan teon jälkeen 1945. Apu ei rajoittunut ainoastaan 1940 lukuun, vaan Marshall apu jatkui pitkälle 1950-lukua. Tämä jälkeen olisi ollut jossain sopivassa kohdin hienovaraisesti mainita, kuinka presidentti E...

3829. Pyrkyrin prototyyppi versus menestyjä

Mitkä ovat ikävän pyrkyri-ihmistyypin tunnusmerkit? Ennen kuin asiassa päästään eteen päin, on paikallaan tarkentaa kysymystä. Minulla oli kaksi rekrytoitavana  A ja B, josta pölhöisyydessäni rekrytoin A:n. B;n rekrytoinnissa oli myös mukana erään kanalaisjärjestö. joka hurrasi ympärilläni valinnan puolesta.  A oli erittäin sana valmis ja puhetta tulee kuin Imatran koskesta vettä. Puheen ideat usein hukkuivat, kosken kohinaan, mutta mikä ikävintä, ne eivät liittyneet mitenkään hänen toimenkuvaansa. Palkattuani hänet vähitellen huomasin, että hän ajaa kuin käärmettä pyssyn piippuun hankkeita, joilla saa media huomiota. Yksi fix idea oli naisten tatuointi tutkimus. (Siihen aikaan ei juuri tatuointeja ei ollut.). No se tehtiin ja hän loisti sen kertojana TV:ssä. Hän ehdotti myös raflaava tutkimusta naismurhaajista. Silloin sanoin stop. Hän siirtyi toiseen organisaatioon samanlaisen käytöksen jatkuessa sielläkin.   Tyyppi B työskenteli nuhjuisessa Asuntohallitus sivurak...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *