Yksi hierarkioiden murtumista vauhdittava tekijä oli 1960-luvun lopulla opiskelija piireissä alkanut radikalismi. Sen mainingit tarjosivat otollista maaperää toimintavapautta salliville tai jopa sitä korostavalle johtamiselle. Samoihin aikoihin tapahtuneella vasemmistoradikalismilla ei ollut tässä murroksessa merkittävää roolia. Sen sijaan meidän ikävuosillamme oli. Olimme nuoria, kuolemattomia ja tiesimme kaiken. Vallalla oleva neutraali hallintomalli rusahteli raameistaan ja anoi meille sytykkeitä puhua uudistusten tähdellisyydestä. Vanha neutraali hallintomalli perustui siihen, että noudattamalla vain säädöksiä ja ohjesääntöjä kansalaiset saisivat oikeudenmukaiset palvelut. Pidimme tämän koulukunnan kannattajia vanhoillisina. Mielestämme heidän uudistushankkeillaan oli kyllä pitkät varjot, mutta valot olivat matalalla. Näin ajattelimme, vaikkei meillä yhtenäistä hallintomallia ollutkaan tarjolla heille.
Ehkä jotkut ovat havainneet, kuinka HS:n nykyinen pilapiirtäjä Ville Ranta ja hänen edeltäjänsä Kari Suomalainen poikkeavat pilapiirroksiensa ilmaisutyyleiltään kuin yö ja päivä. Suomalainen oli viivan mestari Rannan ollessa viivajoukon tulkki. Tällainen asetelma esiintyy myös monessa muussa taiteen lajissa kuten esimerkiksi kirjallisuudessa. Kalle Päätalo oli yksinkertaisen tapahtumien moniselitteisen ja monimutkaisen kuvaamisen lyömätön kingi, kun taas Antti Tuuri niukkasanaisen kirjoittamisen prototyyppi, aivan kuin ihailemani Albert Camus, esimerkiksi Rutto romanissaan. En haluasi asua missään nimessä Rutossa kuvatussa afrikkalaisessa kaupungissa. Reidar Säreistöniemi oli Lapin värien ponnekas airut norjalaisen Edvard Munchin taulujen tihkuessa Huuto taulussa kammottavan pelottavaa pohjattomuuden tuskaa. Mennään takaisin Ville Rantaan. Hänen vertaamisensa Kari Suomalaiseen ei tee oikeutta Villelle, sillä Kari Suomalaisen aikaan painetulla lehdellä ja tässä tapauk...
Kommentit
Lähetä kommentti