Sopivissa tilaisuuksissa markkinoin
yksikköni edistyksellisyyttä kehumalla siellä olevaa kolmea tekstinkäsittelykonetta,
joita pääsi käyttämään kirjoittamalla nimensä varauslistaan. Kerran onnistuin tällä
tavoin saamaan niin pätevän henkilön, että valtiovarainministeriö nappasi hänet
muutaman kuukauden kuluttua itselleen. Eräänä syksyisenä ja tuulisena päivänä juuri
ennen klo 16:ta hän soitti valtiovarainministeriöstä ja vaihdoimme muutaman arkisen
sanan. Sitten hän sanoi yhtäkkiä: ”Täytyy mennä.” Lopetettuani puhelun tuumailin
itsekseni, että onpa rahaministeriössä kiirettä. Seuraavana aamuna Koojii pyysi
minut huoneeseensa ja kertoi tämän henkilön tehneen itsemurhan. Tuntui kuin myrkkyä
olisi kaadettu kurkkuuni. En kyennyt menemään hautajaisiin, saati kohtaamaan miehen
vaimoa. Myöhempi puhelinkeskustelu vaimon kanssaan helpotti hiukan oloani, mutta
asia vaivaa minua vieläkin.
Ehkä jotkut ovat havainneet, kuinka HS:n nykyinen pilapiirtäjä Ville Ranta ja hänen edeltäjänsä Kari Suomalainen poikkeavat pilapiirroksiensa ilmaisutyyleiltään kuin yö ja päivä. Suomalainen oli viivan mestari Rannan ollessa viivajoukon tulkki. Tällainen asetelma esiintyy myös monessa muussa taiteen lajissa kuten esimerkiksi kirjallisuudessa. Kalle Päätalo oli yksinkertaisen tapahtumien moniselitteisen ja monimutkaisen kuvaamisen lyömätön kingi, kun taas Antti Tuuri niukkasanaisen kirjoittamisen prototyyppi, aivan kuin ihailemani Albert Camus, esimerkiksi Rutto romanissaan. En haluasi asua missään nimessä Rutossa kuvatussa afrikkalaisessa kaupungissa. Reidar Säreistöniemi oli Lapin värien ponnekas airut norjalaisen Edvard Munchin taulujen tihkuessa Huuto taulussa kammottavan pelottavaa pohjattomuuden tuskaa. Mennään takaisin Ville Rantaan. Hänen vertaamisensa Kari Suomalaiseen ei tee oikeutta Villelle, sillä Kari Suomalaisen aikaan painetulla lehdellä ja tässä tapauk...
Kommentit
Lähetä kommentti