Työtehtäviini kuului päättää
vankeja ja heidän vankitietojaan hyväksikäyttävien tutkimuslupien
myöntämisestä. Tästä syytä pöydälleni ilmestyi Helsingin läänin vankilasta
postilähetys, joka sisälsi vankilan sosiaalista elämää koskevan tutkimuksen
käsikirjoituksen. Se oli tehty osallistuvalla tutkimusmenetelmällä, jossa
tutkija itse oli ollut mukana vankilan arkielämässä ja tehnyt siitä havaintoja
ja muistiinpanoja. Tekijä oli joku siviilipalvelusmies Lillrank. Tällaiset
käsikirjoitukset harvoin herättivät mielenkiintoani, mutta nyt kiinnostuin
aiheesta. Soittaessani Paul Lillrankille hän oli hämillään ja suostui siihen,
että tutkimus julkaistaan Vankeinhoidon koulutuskeskuksen julkaisusarjassa. Sitä
käytettiin vankeinhoidon koulutuksessa oppikirjana. Myöhemmin Lillrank toimi
muiden muassa vierailevana professorina sekä Tokiossa että Pariisissa.
Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa. Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin. Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa. Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...
Kommentit
Lähetä kommentti