Eilisessä Sannikka-ohjelmassa käsiteltiin taiteen ja tieteen vapautta. Kuvataiteilija Anna Tuori esitti responsiivisia ajatuksia, miten taiteilijan rahoitus vaikuttaa lopputulokseen. Suurin uhka hänen mielestään on välineellistyminen. Tähän voidaan todeta, että jokainen taideteos voidaan haluttaessa nähdä välineestyneeksi. Tuorin mukaan misteriö antaa toiveita tuoda aineksia jonkin yhteiskunnallisen ongelman ratkaisuun. Hän melko laveasti kuvasi taiteilijan työtä prosessina, joka kulkee taiteilijan omien oivallisten kautta lopputulokseen, joka näyttäytyy eri ihmisten tuntemuksina erilaisia tulkintoina. Tällöin tuskin kyse on välineellistämisestä. Hänen mielestään Suomessa tilanne on monipuolinen ja hyvä, vaikkakin monet taiteilijat pelkäävät rahoituksen menettämisen pelossa esittää jotain aggressiivista. Rahoittajan käden jälki ei näy, koska taidetta ohjaa voimakkaasti taitelijan omat näkymät työn eri vaiheista ja puhumattakaan lopputuloksesta. Rahoittajan paine ohjata lopputulosta voi joskus olla voimakas, mutta se harvoin toteutuu.
Viestinnän professori
Esa Väliverronen totesi lakonisesti tutkimuksen
rahoituksesta käytävän kovaa kilpailua. Rahoittajia ovat mm. säätiöt, Suomen Akatemia,
yliopistot ja valtion sekä innovaation edistämisyksiöt. Väliverrosen mielestä tutkimuksen vapautta
ei suoraan rajoiteta. Suurin osa tutkijoista kokee rajoittamisen pelkistyvän rahoituksen
eväämiseen. Väliverronen näkee Suomen tutkimuksen vapauden olevan hyvän.
Rahoituksesta käydään veristä kilpailua. jolloin häviäjät voivat aivan inhimillisestä syistä kokea heitä sorrettavan.
Kaiken kaikkiaan Sannikan yhteenvedossa painottui aivan likaa suomalaisen taiteen ja tieteen sitomien pomojen liekaan.
Aika oli eri konsultoidessani 1990- luvulla Suomen Akatemiaa ja Helsingin yliopistoa, mutta silloin missään istunnoissa ei tullut sanallakaan esille, että mikään taho olisi rajoittanut tutkimuksen vapautta.
Kommentit
Lähetä kommentti