Useimmiten
johtaminen ammattina käytännössä merkitsee johtajan titteliä eikä johtamista
työnä. Miksi se näin tulkitaan, johtuu johtamistyön monitasoisuudesta ja
johtamiselta vaadittavien eri piirteiden erilaista painottumista eri
tyyppisissä johtamistehtävissä. Tästä on seurannut johtamisoppien kirjon runsaus
ja kirjojen moninaisuus.
Johtamiskirjoja ja oppaita onkin niin runsaasti, että joka sanoo lukeneensa ne kaikki, joko muistaa väärin tai puhuu totuuden vierestä. Alan yliopistoilla ja korkeakouluilla on tietenkin intressinsä ohjelmissaan tuoda esille omat näkemyksensä uusimmista johtamiskulttuureista ja –teorioista.. Tämä kuluu kehityksen yleiseen evoluutioon.
Suurena ongelmana vain on, että tehokkaalle johtamiselle ei ole onnistuttu kehittämään mitään vaikuttavaa suurta oivallusta (padigma) tai yhteisiä periaatteita, joita noudattamalle johtajaksi opiskelija tai johtaja saavuttaisi hyvän tai jopa laadukkaan johtamistason. Tehokkaan johtamisen määritelmiä ja kriteerejä kyllä on hyllyt ja konsulttien kansiot pulloillaan, mutta tästä huolimatta tehokas ja hyvä johtaminen näyttää lipuvan vain lukusalien ikkunoiden maisemien ja johtajien silmien ohi.
Silti johtamiskirjoja ja -oppeja tarvitaan takaamaan johtamisen laadun pysymiseksi kohtuullisella tasolla ja estämään kardinaalivirheiden toistamisen. Jo tässä johtamisopit ja niiden soveltaminen tekevät arvokkaan työn yhteiskuntien elinvoimaisuuden yleiselle edistämiselle.
Koska johtamisproblematiikka on osoittautunut äärimmäisen moniulotteiseksi ja vaikeasti ratkaistavaksi kysymykseksi, asian valaisemiseksi voidaan tarjota tapaustarkastelua. Relevantti näkökulma saattaisikin olla johtamisessaan tunnetusti onnistuneen henkilön johtamistyön tarkastelu.
Voidaan nostaa esille Winston Churchill. Hän oli yläluokkaan kuuluva ristiriitainen monilahjakas persoona, jota pidettiin saamattomana keikariluonteena. Poliittisten kärhämöiden tuloksena hänet nimitettiin laivastoministeriksi. Siinä tehtävässä hän 1916 epäonnistui surkeasti Galipolissa, jossa kymmeniä tuhansia brittisotilasta kuoli ja 100000 haavoittui.
Toisessa maailmansodassa hän pääministerinä johti brittijoukkoja. Se miten hän johti ei ainoastaan joukkoja vaan koko kansaa Dungerquesta evakuoinnista rauhaan 1945, oli ainut laatuista.
Hän puhui eleettömän maagisesti kansalle eri sotavaiheissa, näyttäytyi säännöllisesti Lontoon raunioissa kärsivien ihmisten tukena ja rintamalinjoilla, oli jatkuvasti aloitteellinen ja liikkeellä ja erotti säälittä epäonnistujat ja ennen kaikkea puhui puolelleen sotaan suuren liittolaisensa Rooseveltin, Yhdysvaltain presidentin ja sai Stalinin taistelemaan brittien rinnalla. Hän muodosti itsestään brittiläisen taistelumoraalin symbolin.
Sodan päätyttyä hän tähtensä hiipui eikä häntä enää valittu hallitukseen, vaan labour voitti vaalit. Hän antautui harrastuksiinsa: taidemaalauksen ja kirjoittamiseen.
Mitkä olivat hän johtajakykynsä perustat? Hänellä oli missio, jonka hän myös kommunikoi jatkuvasti ja säännöllisesti väelleen ja vastustajille. Päättäväisyys ja sinnikkyys olivat leimallista hänen esiintymisilleen, mikä näkyi myös hänen sotilasoperaatioita koskevissa rohkeissa päätöksissä. Hän valitsi takoin alaisensa a ja erotti ne, joille tuli jatkuvaa epäonnistumista.
Jos tiivistä Churchillin johtamisen elementit nykyaikaiseen terminologiaan, ne ovat:
Johtamiskirjoja ja oppaita onkin niin runsaasti, että joka sanoo lukeneensa ne kaikki, joko muistaa väärin tai puhuu totuuden vierestä. Alan yliopistoilla ja korkeakouluilla on tietenkin intressinsä ohjelmissaan tuoda esille omat näkemyksensä uusimmista johtamiskulttuureista ja –teorioista.. Tämä kuluu kehityksen yleiseen evoluutioon.
Suurena ongelmana vain on, että tehokkaalle johtamiselle ei ole onnistuttu kehittämään mitään vaikuttavaa suurta oivallusta (padigma) tai yhteisiä periaatteita, joita noudattamalle johtajaksi opiskelija tai johtaja saavuttaisi hyvän tai jopa laadukkaan johtamistason. Tehokkaan johtamisen määritelmiä ja kriteerejä kyllä on hyllyt ja konsulttien kansiot pulloillaan, mutta tästä huolimatta tehokas ja hyvä johtaminen näyttää lipuvan vain lukusalien ikkunoiden maisemien ja johtajien silmien ohi.
Silti johtamiskirjoja ja -oppeja tarvitaan takaamaan johtamisen laadun pysymiseksi kohtuullisella tasolla ja estämään kardinaalivirheiden toistamisen. Jo tässä johtamisopit ja niiden soveltaminen tekevät arvokkaan työn yhteiskuntien elinvoimaisuuden yleiselle edistämiselle.
Koska johtamisproblematiikka on osoittautunut äärimmäisen moniulotteiseksi ja vaikeasti ratkaistavaksi kysymykseksi, asian valaisemiseksi voidaan tarjota tapaustarkastelua. Relevantti näkökulma saattaisikin olla johtamisessaan tunnetusti onnistuneen henkilön johtamistyön tarkastelu.
Voidaan nostaa esille Winston Churchill. Hän oli yläluokkaan kuuluva ristiriitainen monilahjakas persoona, jota pidettiin saamattomana keikariluonteena. Poliittisten kärhämöiden tuloksena hänet nimitettiin laivastoministeriksi. Siinä tehtävässä hän 1916 epäonnistui surkeasti Galipolissa, jossa kymmeniä tuhansia brittisotilasta kuoli ja 100000 haavoittui.
Toisessa maailmansodassa hän pääministerinä johti brittijoukkoja. Se miten hän johti ei ainoastaan joukkoja vaan koko kansaa Dungerquesta evakuoinnista rauhaan 1945, oli ainut laatuista.
Hän puhui eleettömän maagisesti kansalle eri sotavaiheissa, näyttäytyi säännöllisesti Lontoon raunioissa kärsivien ihmisten tukena ja rintamalinjoilla, oli jatkuvasti aloitteellinen ja liikkeellä ja erotti säälittä epäonnistujat ja ennen kaikkea puhui puolelleen sotaan suuren liittolaisensa Rooseveltin, Yhdysvaltain presidentin ja sai Stalinin taistelemaan brittien rinnalla. Hän muodosti itsestään brittiläisen taistelumoraalin symbolin.
Sodan päätyttyä hän tähtensä hiipui eikä häntä enää valittu hallitukseen, vaan labour voitti vaalit. Hän antautui harrastuksiinsa: taidemaalauksen ja kirjoittamiseen.
Mitkä olivat hän johtajakykynsä perustat? Hänellä oli missio, jonka hän myös kommunikoi jatkuvasti ja säännöllisesti väelleen ja vastustajille. Päättäväisyys ja sinnikkyys olivat leimallista hänen esiintymisilleen, mikä näkyi myös hänen sotilasoperaatioita koskevissa rohkeissa päätöksissä. Hän valitsi takoin alaisensa a ja erotti ne, joille tuli jatkuvaa epäonnistumista.
Jos tiivistä Churchillin johtamisen elementit nykyaikaiseen terminologiaan, ne ovat:
kriisijohtaja eli oikea johtaja oikeaan
paikaan, lähialaisten rekrytoinnin sekä esikunnan tärkeys, missio ja sen
jatkuva esillä pito sekä päättäväisyys ja pitkäjänteisyys sitä kohti ja taito
saada yhteistyökumppaneita
Kommentit
Lähetä kommentti