Tarinat ovat demokraattisia kuin antiikin draama, mutta ne voivat
olla vaarallisia. Niihin voi moni samaistua tai yleistää asioiden olevan juuri
näin. Ja juuri näinhän asiat eivät yleensä ole, koska kyse on
yksittäistapauksista.
Tosin yksittäistapaus voi laajentua jopa kirjaksi kuten teos ”Tuntematon
sotilas”, joka taannoin oli monen ylevän seminaarin pöydällä etevemmyyden osoituksena
luennoijan älyn kirkkaudesta ja tulevien sanojen voimasta.
Eduskunta ja maan hallitus ovat ehdottomia ykkösiä poliittisen
kannan perustelussa tarinan voimin. Kansanedustaja tai ministeri saattaa
tempautua kertomaan sähköpostin sanomaa kansalaisen kurjuudesta niin
intohimoisesti, että lopulta itsekin uskoo tämän onnettoman tilanteen
korjaamisen ratkaisevan koko yhteiskunnallisen ongelman. Tällaiset tilanteet
eivät ole pelkästään viihdettä, vaan harhaan johtamista, koska yhden henkilön
tapaus ei tietenkään kerro kokonaistilanteesta mitään. Päinvastoin tarinat
voivat vääristää tilanteen ja antaa virheellisen veistin kansalisille, jopa tarkoitushakuisesti
poliittisen kannatuksen tao oman kannatuksen lisäämiseksi. Siksi eduskunnassa ja hallituksessa tarinoita
riittää ja osa niistä on vaarallisia. Täytyy huomata, että järkevästi ja asiallisesti voi puhua loogisia perusteluja käyttäen, vaikkei juuri sillä hetkellä olisikaan käytettävissä kaikkea faktaa.
Toimittajat saattavat olla pahimpia tarinatonttuja. ”Männikköisen
metsätien päässä häämötti harmaa kallistunut talo”, näin toimittaja saattaa
kirjoittaa, vaikka tarkoitus oli mennä haastattelemaan akateemikkoa hänen
tieteellisestä työstään.
Toisaalta meidän tulee armahtaa ja antaa anteeksi tarinoiden kertojille
heidän tekonsa, koska kertomukset kuuluvat elämään ja tuovat siihen väriä ja
jopa iloa, mutta politiikkoja meidän ei tule sääliä, vaan panna heidät
tiukoille tarina politikoinnistaan.
Kommentit
Lähetä kommentti