Ekonomi
pitää yhtä aikaa piirustuspöydällään makrotaloutta ja mikrotaloutta. Hän ei
osaa sanoa kumpaa pitäisi enemmän painottaa, sillä kulutus, kilpailukyky ja
budjettivaje ovat hänelle yhtä tärkeitä ja vaikeita. Viisaana ihmisenä on
unohtaa omaan arvoonsa maailman talouden mahdollisen elpymisen tuoman
pelastuksen, koska sitä hän ei osaa ennustaa. Sen sijaan hän luottaa dynaamisiin
vaikutuksiin jopa niin paljon, että hän odottaa vielä Kataisen hallituksen
yhteisöveron ja työantajien eläkemaksujen alentamisen aiheuttamien vaikutuksia
vieläkin. Mutta hänellä on kuitenkin näyttöä yhteisöveron dynaamisista
vaikutuksista Äänekosken selluinvestoinnista. Kikyn ansiosta povatun 80000
uuden työpaikan syntymiseen hän ei sano mitään.
Valtiotieteilijä ymmärtää myös historiaa ja uskoo suurten kriisien jälkeiseen vakauteen. Kun yhteiskunnan pääpalikat, instituutiot saadaan pelaamaan yhteen, kriisi voitetaan. Hänellä on hyvä käsitys, mitkä muutamat suuret linjat Suomen kannattaa hoitaa huolellisesti, koska ne ovat aiemmin tuottaneet Suomelle etuja ja tuloja sekä turvallisuutta. Venäjä politiikka ja strategiat ovat tällaisia.
Oikeustieteilijä sen lisäksi, että hän uskoo oikeuteen, hän luottaa sääntelyn voimaan. Tässä tilanteessa hän hieman empii EU-säädöksien noudattamisessa. Jopa EU-säädösten kanssa hienoinen venkoilu saattaa tulee kyseeseen. Hän houkuttelee kansallisella ohjauksella ihmisiä ostamaan kotimaisia tuotteita.
Finanssimies ymmärtää myös ekonomia ja pitää viimeiseen saakka kiinni siitä, ettei lypsävää lehmää kannata teurastaa. Pitkän pohdinnan jälkeen hän myy osuuksia valtion pörssiyhtiöistä luoden näin miljardien rahaston tukemaan lupaavia startup- yrityksiä. Hän ymmärtää, ettei keskiluokan veroprogressiota voi alentaa, koska se leikkasi eniten valtion verotuloja.
Pankkimies ymmärtää, että jo ajat sitten pankit ovat muuttaneet rooliaan keräämään asiakasmaksuja ja heikentämään face-face palveluja. Pitää olla myytävänä myös finanssituotteita, joista jotkut ovat ostajilleen yliymmärryksen yli meneviä aikapommeja. Lainaa pitää antaa, jos riski on pieni. Hän kysyy, miksei Suomi voisi lähteä tässä tilanteessa kasvattamaan muiden tuotteiden puuttuessa finanssisektorin osuutta bruttokansantuotteestaan 30 prosenttiin Sveitsin tapaan. Itsekseen hän ajattelee, että valtio viime kädessä heittää pelastusrenkaan hänelle. Hän on hyvin kiitollinen älylleen sitä, että ymmärsi fuusioida vakuutustoiminnan pankkisektoriinsa, koska se on riskitön 15 prosentin tuoton takaava toimiala, jossa ministeriö mitään kyselemättä vahvistaa jatkuvasti nousevat maksut. Tämä tulee jo alun perin suunniteltujen vakuutusmaksujen yli hinnoittelun lisäksi.
Sosiologi pitää Suomen tilannetta outona. Maassa ei juuri ole gettoutumista, tuloerot ovat pienet, sopimusyhteiskunta pelaa, väestö on koulutettu, toki ikääntyvää ja luonnon raaka-aineita on runsaasti, mutta ulkomaille myytäviä uusia tuotteita syntyy liian harvoin. Hän saa kuningasidean ja saman tien lähtee opetusministeriöön perustamaan kansallista itsetuntemus- ja motivaatio-ohjelmaa. Hän tietää, että väestö on jakautunut iät ja ajat vähintäänkin kahteen osaan, rikkaisiin ja köyhiin. Hän ei luota valumisteoriaan (trickle-down effect), jossa hyvinvointi valuu rikkaiden pöydiltä alemmille luokille. Hän myös ymmärtää, että pitkään työttöminä olevien kyky hakeutua työmarkkinoille on korkea ja työtaito matala eikä ihmettele avointen työpaikkojen suurta määrää. Hän kannattaa työperäistä maahan muuttoa jopa siinä määrin, että maahan muuton kriteereitä on löysättävä, jos työllistyminen on todennäköistä ja se on sitä myös heidän lapsillaan. Hän viittaa tässä Ruotsin kokemuksiin.
ICT-ihmisen ajatus on kirkas kuin keväinen puro. Kaikki ratkeaa ict:llä, kun siihen lasketaan mukaan kaiken maailma hiukkaset ja datat, jota voidaan sähköisesti käsitellä, muokata, monistaa, yhdistää, jalostaa, kasvattaa, siirtää, jne. Ict tulee olemaan jatkossa hyvinvoinnin sammumaton lähde, jopa sotessa, kunhan sen ict saadaan joskus kuntoon. Niinpä julkisen sektorin on ensimmäisenä pantava itse ict:nsä kuntoon ja kohottaa sillä tuottavuuttaan ja luoda sen avulla uusia hyvinvointipalveluja ja työpaikkoja. Tämän hän sanoo silmäänsä räpäyttämättä, vaikka näyttöjä ei juuri ole.
Insinööri tietää desimaalien tarkkuudella Suomen resurssit: maat, metsät, kaivannaiset, kouluttautumisen, mutta valtion rakenteiden ja päätöksen tekemisen järjestelmät eivät ole hallinnassa. Hän ei tiedä lainkaan millainen vastus byrokratia on eikä ymmärrä, että se myös turvaa hallinnon lainmukaisuutta. Hän ihmettelee, miksei Suomen laissa I ja II ei ole kaavioita. Hän elää siinä unelmassa, että kaikki voidaan suunnitella tarkasti etukäteen ja myös valvoa, ovatko suunnitelmat toteutuneet. Hän ei huomaa suunnittelevansa itse yksityiskohtaisen tarkasti, mutta väärin. Hänelle on yllätys, että suunnittelussa on tärkeintä laatia sellaisia suunnitelmia, joita kannattaa noudattaa. Hänelle ottaa koville, että vääriä suunnitelmia ei kannata noudattaa.
Poliitikko ajattelee omaa äänestäjäkuntaansa, sillä tältä hänen mandaattinsa on tullut ja tulee jatkossakin. Tämä kuitenkin edellyttää toimimista äänestäjien etujen mukaisesti. Ainakin asiat on saatava näyttämään siltä. On luonnollista, ettei hän voi olla ajattelematta tulevia vaaleja, mikä hankaloittaa toimimista kokonaisuuden kannalta mahdollisimman tuloksellisesti. Poliitikon omatunto sanookin niin, että maan etu on tärkein. Käytännössä hänelle puolueen etu on tärkein. Sitten tulee oma etu. Valitettavasti monen poliitikko ei toimi omantuntonsa mukaan ja niinpä se pysyy puhtaana, sillä käyttämätön omatunto on puhdas kuten nenäliina. Hyvä poliitikko kerää parhaat asiantuntijat ympärilleen ratkomaan ongelmia lähestyvistä vaaleista välittämättä ja tekee niin, että syntyy kansalaisten ja sen toimijoiden kannalta paras tulos.
Valtiotieteilijä ymmärtää myös historiaa ja uskoo suurten kriisien jälkeiseen vakauteen. Kun yhteiskunnan pääpalikat, instituutiot saadaan pelaamaan yhteen, kriisi voitetaan. Hänellä on hyvä käsitys, mitkä muutamat suuret linjat Suomen kannattaa hoitaa huolellisesti, koska ne ovat aiemmin tuottaneet Suomelle etuja ja tuloja sekä turvallisuutta. Venäjä politiikka ja strategiat ovat tällaisia.
Oikeustieteilijä sen lisäksi, että hän uskoo oikeuteen, hän luottaa sääntelyn voimaan. Tässä tilanteessa hän hieman empii EU-säädöksien noudattamisessa. Jopa EU-säädösten kanssa hienoinen venkoilu saattaa tulee kyseeseen. Hän houkuttelee kansallisella ohjauksella ihmisiä ostamaan kotimaisia tuotteita.
Finanssimies ymmärtää myös ekonomia ja pitää viimeiseen saakka kiinni siitä, ettei lypsävää lehmää kannata teurastaa. Pitkän pohdinnan jälkeen hän myy osuuksia valtion pörssiyhtiöistä luoden näin miljardien rahaston tukemaan lupaavia startup- yrityksiä. Hän ymmärtää, ettei keskiluokan veroprogressiota voi alentaa, koska se leikkasi eniten valtion verotuloja.
Pankkimies ymmärtää, että jo ajat sitten pankit ovat muuttaneet rooliaan keräämään asiakasmaksuja ja heikentämään face-face palveluja. Pitää olla myytävänä myös finanssituotteita, joista jotkut ovat ostajilleen yliymmärryksen yli meneviä aikapommeja. Lainaa pitää antaa, jos riski on pieni. Hän kysyy, miksei Suomi voisi lähteä tässä tilanteessa kasvattamaan muiden tuotteiden puuttuessa finanssisektorin osuutta bruttokansantuotteestaan 30 prosenttiin Sveitsin tapaan. Itsekseen hän ajattelee, että valtio viime kädessä heittää pelastusrenkaan hänelle. Hän on hyvin kiitollinen älylleen sitä, että ymmärsi fuusioida vakuutustoiminnan pankkisektoriinsa, koska se on riskitön 15 prosentin tuoton takaava toimiala, jossa ministeriö mitään kyselemättä vahvistaa jatkuvasti nousevat maksut. Tämä tulee jo alun perin suunniteltujen vakuutusmaksujen yli hinnoittelun lisäksi.
Sosiologi pitää Suomen tilannetta outona. Maassa ei juuri ole gettoutumista, tuloerot ovat pienet, sopimusyhteiskunta pelaa, väestö on koulutettu, toki ikääntyvää ja luonnon raaka-aineita on runsaasti, mutta ulkomaille myytäviä uusia tuotteita syntyy liian harvoin. Hän saa kuningasidean ja saman tien lähtee opetusministeriöön perustamaan kansallista itsetuntemus- ja motivaatio-ohjelmaa. Hän tietää, että väestö on jakautunut iät ja ajat vähintäänkin kahteen osaan, rikkaisiin ja köyhiin. Hän ei luota valumisteoriaan (trickle-down effect), jossa hyvinvointi valuu rikkaiden pöydiltä alemmille luokille. Hän myös ymmärtää, että pitkään työttöminä olevien kyky hakeutua työmarkkinoille on korkea ja työtaito matala eikä ihmettele avointen työpaikkojen suurta määrää. Hän kannattaa työperäistä maahan muuttoa jopa siinä määrin, että maahan muuton kriteereitä on löysättävä, jos työllistyminen on todennäköistä ja se on sitä myös heidän lapsillaan. Hän viittaa tässä Ruotsin kokemuksiin.
ICT-ihmisen ajatus on kirkas kuin keväinen puro. Kaikki ratkeaa ict:llä, kun siihen lasketaan mukaan kaiken maailma hiukkaset ja datat, jota voidaan sähköisesti käsitellä, muokata, monistaa, yhdistää, jalostaa, kasvattaa, siirtää, jne. Ict tulee olemaan jatkossa hyvinvoinnin sammumaton lähde, jopa sotessa, kunhan sen ict saadaan joskus kuntoon. Niinpä julkisen sektorin on ensimmäisenä pantava itse ict:nsä kuntoon ja kohottaa sillä tuottavuuttaan ja luoda sen avulla uusia hyvinvointipalveluja ja työpaikkoja. Tämän hän sanoo silmäänsä räpäyttämättä, vaikka näyttöjä ei juuri ole.
Insinööri tietää desimaalien tarkkuudella Suomen resurssit: maat, metsät, kaivannaiset, kouluttautumisen, mutta valtion rakenteiden ja päätöksen tekemisen järjestelmät eivät ole hallinnassa. Hän ei tiedä lainkaan millainen vastus byrokratia on eikä ymmärrä, että se myös turvaa hallinnon lainmukaisuutta. Hän ihmettelee, miksei Suomen laissa I ja II ei ole kaavioita. Hän elää siinä unelmassa, että kaikki voidaan suunnitella tarkasti etukäteen ja myös valvoa, ovatko suunnitelmat toteutuneet. Hän ei huomaa suunnittelevansa itse yksityiskohtaisen tarkasti, mutta väärin. Hänelle on yllätys, että suunnittelussa on tärkeintä laatia sellaisia suunnitelmia, joita kannattaa noudattaa. Hänelle ottaa koville, että vääriä suunnitelmia ei kannata noudattaa.
Poliitikko ajattelee omaa äänestäjäkuntaansa, sillä tältä hänen mandaattinsa on tullut ja tulee jatkossakin. Tämä kuitenkin edellyttää toimimista äänestäjien etujen mukaisesti. Ainakin asiat on saatava näyttämään siltä. On luonnollista, ettei hän voi olla ajattelematta tulevia vaaleja, mikä hankaloittaa toimimista kokonaisuuden kannalta mahdollisimman tuloksellisesti. Poliitikon omatunto sanookin niin, että maan etu on tärkein. Käytännössä hänelle puolueen etu on tärkein. Sitten tulee oma etu. Valitettavasti monen poliitikko ei toimi omantuntonsa mukaan ja niinpä se pysyy puhtaana, sillä käyttämätön omatunto on puhdas kuten nenäliina. Hyvä poliitikko kerää parhaat asiantuntijat ympärilleen ratkomaan ongelmia lähestyvistä vaaleista välittämättä ja tekee niin, että syntyy kansalaisten ja sen toimijoiden kannalta paras tulos.
Kommentit
Lähetä kommentti