Ennen vanhaan Pohjanmaalla sanottiin,
että Amerikassa käynyt eikä pulla kelpaa. Nyt siinä maassa käyneelle esseisiltille pulla
kelpasi ja sanoa virtasi noin 80000 bookstavin verran. Ei ne olleet tulvan
tuomia, sillä sanojen kohinan seasta kuului jään ryskeen mylvinnän kaltaisia
repiviä paukahduksia. Välillä teksti oli sointuvaa ja sujuva, jolloin se olisi
voinut miellytäänkin, välillä jyrkkää ja itsekästä, jolloin se oli pois tiedon
virran rannoilta pois työntävää. Sanojen rytmittämänä oma lapsi seilasi vaarallisen
ikävästi päivän kodin rumbassa hoidosta toiseen, missä lapset vaihtoivat
vaateensa kahdessa jonossa neljän siasta, mutta lopulta pienokainen pääsi kuin
pääsikin ah niin ihanaan hoitoon. Tätä ennen kirjoittaja toi esille maamme
päivähoidon halpuuden verrattuna Yhdysvaltoihin. Muta tasa-arvo ei toteutunutkaan,
koska naapuri paikassa hoito oli järjestelmällistä ja kaikki paikat järjestyksessä,
mutta hänen lapsellaan palvelu kulman takana sössi lelujen roikkuessa hyllystön
lokeroista lattialle. Esseen sanoma pomppi yhteiskuntatason ja arkielämän
välillä niin, että lukija välillä luuli olevansa yliopiston kirjaston lukusalin
vintillä, välillä Manalan jääkärisalissa.
Tekstin motoriikka ei olisi sallinut
kirjoittajalta kannonottoa päivähoidon epätasa-arvosta, mutta niin se vyörähti
esille kuin jäinen lumivyöry laaksoon. Epätasa-arvo kuuluu maamme yhteiskuntaan
kuin vuodenajat. Suurimmat epätasa-arvoa
ylläpitäjä draiverit ovat resursseiltaan eritasoiset kunnat.
Ehkä jotkut ovat havainneet, kuinka HS:n nykyinen pilapiirtäjä Ville Ranta ja hänen edeltäjänsä Kari Suomalainen poikkeavat pilapiirroksiensa ilmaisutyyleiltään kuin yö ja päivä. Suomalainen oli viivan mestari Rannan ollessa viivajoukon tulkki. Tällainen asetelma esiintyy myös monessa muussa taiteen lajissa kuten esimerkiksi kirjallisuudessa. Kalle Päätalo oli yksinkertaisen tapahtumien moniselitteisen ja monimutkaisen kuvaamisen lyömätön kingi, kun taas Antti Tuuri niukkasanaisen kirjoittamisen prototyyppi, aivan kuin ihailemani Albert Camus, esimerkiksi Rutto romanissaan. En haluasi asua missään nimessä Rutossa kuvatussa afrikkalaisessa kaupungissa. Reidar Säreistöniemi oli Lapin värien ponnekas airut norjalaisen Edvard Munchin taulujen tihkuessa Huuto taulussa kammottavan pelottavaa pohjattomuuden tuskaa. Mennään takaisin Ville Rantaan. Hänen vertaamisensa Kari Suomalaiseen ei tee oikeutta Villelle, sillä Kari Suomalaisen aikaan painetulla lehdellä ja tässä tapauk...
Kommentit
Lähetä kommentti