Huomaamatta Suomessa käynnistyivät kehityksen
rattaat ja yhteiskuntaprosessit, jotka alkoivat vääjäämättä leipomaan maastamme
hyvinvointivaltiota. Maa tärisi häämöttävän vapauden ja edistyksen kiihkosta,
vaikka sillä oli vielä orjavaltiolle kuuluva pakkopaita yllään. Kun vielä taottiin
pajoissa raudasta ja teräksestä miljardien sotakorvauksia, niin yhtenä kesäpäivänä
iski valtakuntaan onnen nuoli. Ensi kertaa kansalle jaettiin ilmaista rahaa
läpilisinä. Vaikka yhdelle perheelle summa ei ollut suuri, sillä oli valtava symbolinen
merkitys vähävaraisille lapsiperheille. Se oli kuin lupaus valtiolta, että
kyllä tästä selvitään. Maaseudun korpikylien mökkien akat löivät käsillään
polviin ja siunailivat maailman menoa.
Suomen arkielämän ja poliittisen
johdon päätöksenteon ilmapiirit ovat muuttuneet jyrkästi viimeisen puolen
vuoden aikana. Kireyttä ja orastaa ahdista lisäävät paikkapaikon leimahdellut nuorisosiväkivalta.
Ukrainan sota tuo konkreettisesti tajuntaan ja esille, millaisen fyysisen ja
henkisen kaaoksen ja toivottomuuden kaavun nykyaikainen totaalinen sota luon
yhteiskuntien ylle. Ilmapiiri alkaa vaikutta
1940-luvun raastavaa epätoivon tunnelmaa.
Silloin sota jatkui. Saksalaiset kolonnat
vyöryivät maanteitä ja sorakujia talojen ohi. Ihmiset olivat ahdistuneita osan
pelätessään, milloin tulee ilmoitus läheisen katumisesta. Lähipiirini tuli puuarkku
asemalle. Hajuaistilaisuuteen saapuville lähettiin mustissa kirjekuorissa
kutsukirjeet. Siunaustilaisuuksissa mustaan päähuntuun varustautuneet naiset
lisäsivät oudon painostavaa tunnetta. Rintamalta tullut arkku poltettiin
suuressa nuotiossa. Osa naista piti huntua päässään viikkoja jälkeen päin
kulkiessaan polkupyörillä asioillaan kirkon kylällä. Samaan aikaan venäläisten
lentokonelaivueet kaartelivat taivalla itään ja länteen. Tuntien päästä saattoi
taivaan rannalla loimottaa rannikkokaupungin puutalojen palaessa valtavina roihuina.
Maaseudulla pelko oli niin kova, että ikkunoita peitetiin valoa läpäisemättömillä
verhoilla, jos oli siihen varaa. Enemmän tai vähemmän tosiperäiset huhut desanttien
liikkeistä ja surman töistä saivat ihmiset pelkäämään etenkin lyhtyjen valossa
tehdyissä navetta- ja tallitöissä. Aina piti olla varuillaan ja säpsähtää
jokaista risausta.
Nyt tilanne on toinen. Puolustusvoimien
kyvykkyyttä on vahvistettu merkittävästi ja tuleva Natojäsenyys liittää meidät
osaksi suurta puolustusliittoumaa.
Ehkä jotkut ovat havainneet, kuinka HS:n nykyinen pilapiirtäjä Ville Ranta ja hänen edeltäjänsä Kari Suomalainen poikkeavat pilapiirroksiensa ilmaisutyyleiltään kuin yö ja päivä. Suomalainen oli viivan mestari Rannan ollessa viivajoukon tulkki. Tällainen asetelma esiintyy myös monessa muussa taiteen lajissa kuten esimerkiksi kirjallisuudessa. Kalle Päätalo oli yksinkertaisen tapahtumien moniselitteisen ja monimutkaisen kuvaamisen lyömätön kingi, kun taas Antti Tuuri niukkasanaisen kirjoittamisen prototyyppi, aivan kuin ihailemani Albert Camus, esimerkiksi Rutto romanissaan. En haluasi asua missään nimessä Rutossa kuvatussa afrikkalaisessa kaupungissa. Reidar Säreistöniemi oli Lapin värien ponnekas airut norjalaisen Edvard Munchin taulujen tihkuessa Huuto taulussa kammottavan pelottavaa pohjattomuuden tuskaa. Mennään takaisin Ville Rantaan. Hänen vertaamisensa Kari Suomalaiseen ei tee oikeutta Villelle, sillä Kari Suomalaisen aikaan painetulla lehdellä ja tässä tapauk...
Kommentit
Lähetä kommentti