Tässä vuosisadan uudistukseksi mainostetussa hankkeessa näkyy sen voimakas poliittinen luonne. Se on jo toimeksiannossa ja tietysti vaikuttaa lopputulokseen. Tästä syystä raportin pätevyyden arviointia on vaikeaa tehdä puhtaasti hallintorationaalisin perustein. Raportin esityksessä ei myös kannata tässä vaiheessa tarkastella kuin sen ydintä: miten Suomessa tulevaisuudessa ylipäätään järjestetään terveys- ja sosiaalipalvelut.
Muiden muassa Petteri Orpo on korostanut, että hallintomalli
on vain väline tuottaa palveluja, palvelujen saanti on tärkeintä. Ongelma on
siinä, että hallintomalli ja palvelujen saanti on niin sidoksissa toisiinsa,
että hallintomallin analysointi on jo ensi vaiheessa on nostettava keskiöön.
Tilanteen ongelmallisuutta lisää se, että oppositiossa oleva
keskusta on esittänyt hyvin toteuttamiskelpoisen mallin, joka ei poliittisista
syistä kelpaa hallitukselle.
Jos osoitetaan järjestämisvastuuta jollekin taholle, kuten
raportissa on tehty, pitää antaa myös valtaa tälle taholle. Tämä valta on
jäänyt raportissa hyvin epäselväksi. Poliittisista syistä ei puhuta
kuntayhtymistä. Miten raportin järjestäjätaho voi päättää yksittäisen kunnan
palveluista ja rahojen käytöstä ellei järjestäjätaho ja asiaomaiset kunnat
kuuluu jonkun sopimuksen perusteella yhteiseen hallintoalueeseen, jolla on
erikseen sovitut elimet, valta ja vastuu? Ratkaisu muistuttaa hyvin pitkälle
kuntayhtymää.
Erityisvastuualueiden (erva, 5 kpl)) asema on raportissa
toinen ongelma. Eivät ne noin vain voi
alkaa johtaa järjestäjätahoja ja kuntia,
kuten raprotissa on esitetty.
Loppujen lopuksi törmätään suuren dilemmaan. Mitä paremmaksi
hallitus hioo esitystään sitä lähemmäksi se tulee Sipilän ja kepun mallia. Näin ollen uudistus
tulee aivan rationaalisin perustein suunnitella ja toteuttaa vaiheittain usean
vuoden jaksolle ajoitettuna, jolloin myös voidaan ratkaista rauhallisesti
erityisvastuualueiden asema ja tehtävät. Ne voisivat tällöin muuttua
nykyisistään radikaalistikin.
Kommentit
Lähetä kommentti