Urpilainen pohti eilen ääneen televisiossa pitäisikö menojen
leikkausaikataulua hieman myöhäistää. Tätä ennen hän oli kuullllut asiantuntijapaneeliaan.
On totta, että Suomi velkaantuu ja 60 prosentin velkaraja on
ylitetty. Sekin on totta, että lykkäämällä menosäästöjä, luovutaan
hallitusohjelman kirjauksesta velanoton pienentämisestä. Edeleen on totta, että
hallitusohjelmaa on moittu raamatun kaltaisesta tekstistä, josa ei sallita
poikettavan.
Monet viisaina pidetyt talousihmiset ovat korostaneet
ketteryyttä, muutosvalmuitta ja suunnitelmien nopeasta vanhemisesta. Vielä viisaammat
sanovat, attä ongelma ei ole suunnitelmien (hallitusohjelman) toteuttamien,
vaan kyky laatia sellaisia suunnitelmia, joita kannatta noudattaa. Myös toisin päin:
jättäa noudattamatta huonoja suunnitelmia ja laatia parempi tilalle.
Nyt hallitus joutuu päättämään vuoden 2015 menoista kehysriihen aikaperspektiivissä nopasti ja
arvaamattomasti muuttuvissa, riskejä sisältävässä ja tietyllä
todennäköisyydellä mahdollisuuksia antavassa toimitaympäristössä. Yksi
mahdollisuus on talouden heiveröisen kasvun kääntyminien loppuvuonna 2014 ja
vuonna 2015 muutaman prosentiin kasvuksi.
Tällöin tässä vaiheesa suuret leikkaukset saattaisivat
varantaa tämän kehitysken. Oli kohtalon ivaa, jos vuoden 2015 leikkaukilla
olisimme tuhoamssa tämän mahdollisuuden.
PS. Joskus toimenpiteen ajoitus on tärkeäpää kuin sen
suuruus.
Kommentit
Lähetä kommentti