Puhe oli lyhyt, kantaaottava ja selkeä. Keskeiset teemaat
olivat viennin edistäminen ja julkisen sektorin suuruus, 58 prosenttia bkt:stä.
Asetelman voi esittää toisin päin: jos meillä olisi 38 prosenttia nykyistä
suurempi yrityssektori, osuudet olisivat fifty – fifty. Tai myös näin: jos
meillä olisi kahdeksan vuoden aikana yksityissektori
kasvanut neljän prosentin vuosikasvulla,
osuudet olisivat fifty - fifty. Numero leikkiä.
Tosiasia on, että meillä on liian suuri julkinen sektori.
Ensimmäisenä on selvitettävä, miksi tuottavuusohjelma
epäonnistui. Onko se resurssihallinnon johdon syy, vai ministeriöiden yleinen
asenne julkisiin säästöhin?
Valtiolta eläköityy vuodessa noin 3500 henkilöä. Jos paikat
jätetään täyttämättä, säästö on noin 300 miljoona euroa vuodessa. Tämä on aivan
realistista, kun ohjelma ulotetaan kymmenelle vuodelle, jolloin keskimääräisen
säästön pitää olla 300 miljoona euroa vuodessa. Lähtokohtana, kuten nyt on korjattu, täytyy
olla tuloksellisuuden parantaminen. Toinen kolme saata miljoona euroa vuodessa
saadaan valtion apujen ja toimintamenojen leikkauksilla sekä toiminnan tehostamisella.
Seuraavan kymmenen vuoden realistinen tavoite on säästää 600 miljonaa euroa
vuodessa, kymmenessä vuodessa kuusi miljardia euroa.
Näin menetellen ei tule rajuja käännöksiä, on aikaa sopeutua.
Tämä edellyttää kuitenkin aivan toisenlaista suhtautumista
valtion resursseihin kuin nyt. Valtiovarainminsteriön budjettiosasto on erittäin
ammattitaitoinen valtiontalouden hoidossa, muttei voi puuttua tuhlareiden elämään.
Nykyisistä resursseista on koottava diktaattorimainen yksikkö,
joka päällään vastaa 600 miljonan euron vuosisäästöistä. Tämä on perusteltua
senkin takia, että maailman laajuisesti johtamisessa ollaan menossa resurssien
käytön tehokkuusvalontaan ja -seurantaan, koska resurssirajat tulevat vastaan.
Kommentit
Lähetä kommentti