Sivut

lauantai 30. marraskuuta 2013

458. Matematiikan merkitys



Uusi Pisa-tutkimus antaa pahaenteisiä viitteitä opiskelijoiden kiinnostuksen hyytymisestä matematiikkaan. Tänään HS:ssä Munkkiniemen yhteiskoulun matematiikan opettaja Pekka Kontkanen huomautti, että lukioon tulevien oppilaiden matematiikan taidot ovat pitkään olleet laskusuunnassa eikä syytä tähän tiedetä.

Matematiikka on tylsää, jos se koetaan pelkkinä laskusääntöinä ja niiden numeroilla soveltamisena. Matematiikan opiskelu on kuin hyvän kirjan lukekeminen, missä alku voi olla ankeaa, mutta se muuttuu lopulta mukaansa tempaavaksi. Niinpä on huomattava, että aluksi on  opittava puoli pakolla kuin kielen sanat yksinkertaiset metodit, joita myöhemmin laajennetaan arkisoveltamiseen, kuten esimerkiksi 25:lla kertomiseen. Siinä tulos saadaan kertomalla luku sadalla ja jakamalla tämän jälkeen neljällä. Tästä päästään nopeasti suurimiin kysymyksiin opituja sääntöjä ja lainalaisuuksia soveltaen.

Suuruussuhteiden ja suhteiden välisten riippuvuukisen hahmottamiseen ei tarvita kuin matematiikan tuomaa arkijärkeilyä. Arkijärkeilyä ei saa pelata vain tunteiden varassa, sillä muutoin ajattelu voi johtaa virhepäätelmiin. Tavallisen matemaatikan tason hallinta ei kuitenken ole kuin yksi ajattelutavan sektori. Sen painottaminen liikaa johtaa ihmisen jumituimiseen pelkkiin omiin  laskelmiinsa. 

Pitkälle vietynä matematiikka on puhdasta absraktisointia, jonka menetelmillä on kuitenkin suora sovelvettavuus esimerkiksi informaatio- ja tietotekniikan kehittämisessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti