Suomen kurjuudesta ja näköalattomuudesta käyvät yllättävän kiivaina.
Valtiopäivien avauskeskustelussa 9.2 Sipilä komensi kaikkia yrittämään, Sampo
Terhoa saarnasi jopa yhteiskunnan ja hyvinvoinnin romahtamisesta ellei kurilinja
jatku ja Vanhanen kuvaili ympäristömme rakoilevan. Presidentti Niinistö puhe
naulasi Suomeen järkevän reaalista pakolaispolitiikkaa vain todellisissa
vaikeuksissa kamppailevia auttavaksi.
Professori Markku Kangaspuro pohdiskelee eliitin puheista
kumpuavaa kahta eri retorista näkökulmaa: a) Suomella ei ole enää varaa
pohjoismaiseen hyvinvointivaltioon, b) Suomessa hyväksytään eriarvoisuuden
kasvaminen. (http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/171941-professori-suomi-hakusessa-hyvinvointivaltion-mureneminen-totta).
Edellisen ajurina toimii valtion tulojen hiipuminen ja sitä
kautta lisävelkaantuminen, jälkimmäisen ajurina on pakolaisvirran vauhdittama periaate
”kukin on vastuussa menestymisestään”. Kangaspuro aivan oikein antaa ymmärtää,
että retoriikat ovat osin sisäkkäisiä ja samaan metaretoriikkaan kuuluvia. Ei
ole epäilystäkään, että molemmat edustavat uusliberaalista ajattelua. Kokoomuksen
kansaedustaja Koski jopa toivoi, ettei yhteiskuntasopimusta syntyisikään.
Kolmas retoriikka voisi olla: kotimaisesta ostovoimasta
huolehditaan, verotusbalettia monipuolistetaan, lopetetaan maatilojen satojen
miljoonien eurojen ehostamisen tukeminen ja autoveron laskeminen sekä kaikki pelkät
poliittiset euroja vievät turhat toimenpiteet lakkautetaan ja päätökset
perutaan. Tässä retoriikassa opetuksesta tutkimuksesta keikkaaminen ovat
myrkkyä tulevaisuudellemme, samoin kuin tuloerojen tietoinen kasvattaminen. Tähän
retoriikkaan istuu myös hyvin sairautta muistuttavan verokeinottelun ahneuden
poissulkeminen, kuten pääministeri juuri uutisissa totesi.
Nyt näyttää selvältä, että Venäjä pyrkii horjuttamaan EU:ta
Syyrian pommituksien aiheuttamalla sen maihin kohdistuvalla pakolaisvirralla,
jonka maksettuna portinvartijana toimii naureskeleva Turkki. Suomeen Venäjän
kautta pyrkivien pakolaismäärät tulevat kasvamaan ja Suomi on ryhtynyt jo varautumistoimenpiteisiin
tilanteen hallitsemiseksi. Tämä on hyvä.
Mutta onko johtavien poliitikkojen koville uhkapuheille
katetta, joka voidaan perustella ulkoisen ja sisäisen turvattomuuden kasvamisesta?
Historiallisessa perspektiivissä ei ole.
Sodan jälkeen 1946 meillä oli SKDL-vetoinen hallitus, jonka
tarkoitus oli viedä Suomi Tsekkoslovakian tielle samalla, kun Stanovin komissio
Tornissa valvoi maamme tapahtumia silmää räpyttämättä. Ammattiyhdistysliike
hajaantui ja syntyi vuoden 1955 mellakoiva yleislakko. Novosibirsk- ,Honka- ja noottikriisit
olivat osoituksia Neuvostoliiton maahamme kohdistuvasta jatkuvasta
painostuksesta. Maa eli varpillaan Neuvostoliiton suhteissaan kylmän sodan
raadellessa Eurooppaa.
Nykyisiä maatamme uhkavia kriisejä ei voi kiistää, mutta tiedon
välittämisen valtava kehitys on tehnyt niistä itseään suuremmat. Kun joka päivä
satelee mediassa uhkakuvapommeja, uhat alkavat mielissämme muuttua jonkin
teoksi, ja on vain hyvää onnea, kun ne eivät ole meihin osuneet.
Kommentit
Lähetä kommentti