Sivut

lauantai 19. elokuuta 2017

2098. Tuomiotko tuurista kiinni

     Viime päivinä on noussut esiin tuomioistuin laitosten kokemattomien tuomareiden antamat tuomiot ja tähän liittyä tuomareiden koulutus (https://yle.fi/uutiset/3-9775711). Koulutus on kiistämättä riittämätöntä ja hajanaista eikä sen organisointi ole selkiytynyt, mikä kuluttaa ja missä.  Ei näytä uskottavuuden kannalta, jos poliittinen ministeriö järjestää sitä. Myös Jyrki Virolainen on kritisoinut tuomaritilannetta (https://jyrkivirolainen-oikeus.blogspot.fi/2017/08/60-ylen-kohujuttu-kokemattomista.html).
     Nämä epäkohdat peittävät kuitenkin alleen paljon vakavamman tuomioistuinlaitosten riippumattomuus ongelman, joka johtuu siitä, että tuomioistuimet ovat suoraan oikeusministeriön alaisia hallinnollisesti.  Tuomioistuimet ovatkin riippuvaisia poliittisen oikeusministeriön niille osoittamista resursseista, jotka sovitaan oikeusministeriön ja tuomioistuimen välisessä tulosneuvottelussa. Onhan tällainen sopiminen ulos päin omituisen näköistä, vaikkei sopimisessa tietenkään tuomioiden sisällöstä ole kyse. Menettelyssä on hyvin lähellä kyse tuomiovallan ja toimenpanovallan menemisestä päällekäin, mikä ongelmallista vallan kolmijaon kannalta.
     Tuomioistuinten ja oikeusministeriön välillä vallitsee myös keskushallinnon ja sen alaisten yksiköiden välinen normaali organisaatiososiaalinen jännite: keskushallinolla ollessa budjettivaltaa se panee alaisen käyttäytymään tietyllä myöntyvyyskoodilla. Se tarkoittaa, että käyttäydytään kuin esimiesvirasto toivoo, vaikka asiat olisivat omassa päätösvallassa, koska se voi olla eduksi seuraavassa kehysneuvotteluissa. Tällainen käyttäytyminen voi koskea myös tuomioistuinten tuomarinimityksiä.
     Kaikki turhat jännitteet poistuisivat, jos maalla olisi oma itsenäinen tuomioistuin virasto, joka toimisi isäntävirastona tuomioistuimille, kuten poliisihallitus poliisilaitoksille. Tällöin tuomioistuinviraston neuvotellessa resursseita OM:n kanssa, jolloin kyse ei olisi mistään erityisestä tuomioistuimesta, vaan koko tuomioistuinlaitoksesta. Viraston perustamiseen resurssit saadaan oikeusministeriön nykyisistä voimavaroista.
     Niin sinisilmäinen ei kannata olla tämäkään ratkaisisi kaikkia vaikutuspyrkimyksiä nimityksiin ja resurssien jakoon.
     On kuitenkin korostettava, että valtaosa nimityksistä nytkin tapahtuu asiallisin perustein.


sunnuntai 13. elokuuta 2017

2097. Raivona virolaisille

     Pääkoordinaattorin lähtiessä viemään minua syömään kuuluisaan kalaravintolaan Viron valtiovarainministeri Siim Kallas tuli meitä vastaan torilla. Pääkoordinaattori suoritti esittelyn ja kertoi minun tulevan konsultoimaan ministeriöön. Vastasin ministerille johonkin tekosyyhyn vedoten niin kohteliaasti kuin siinä tilanteessa taisin, etten voi tulla konsultoimaan. Sanoin molemmille hätäisen ystävälliset jäähyväiset ja loikkasin viereen pysähtyneeseen taksiin ja ajoin omiin matkoihini. Olin melko raivoissani itselleni ja virolaisille, mikä oli tietysti turhaa. Itsepä grillille menin. Olin päivän puhunut ja nyt vasta sain tietää, ettei tulkkaus ollut toiminut koko aikana ollenkaan.

perjantai 11. elokuuta 2017

2096. Uusliberalismin, kuritalouden tulo Suomeen

     Heikki Patomäki (Wikipedia) on oikeassa todetessaan Hari Holkerin hallituksen 1987-1991 aloittaneen uusliberalismin juurruttamisen Suomen hallintoon. Mutta miksi se tapahtui niin helposti kuin tapahtui?
    1980-luvun puolivälissä julkinen hallinto oli siinä pisteessä, että jotain oli tapahduttava, ei taloudellisten rajoitusten takia, vaan liiallisen paisumisen takia. Tilanne oli analogien Romanian tapahtumien, ei ideologisesti ja eikä rajuudessaan, vaan liiallisen turpoamisen ja tehottomuuden takia. Olihan valtiolla 220000 ja kunnilla 560000 virkamiestä ja toimihenkilöä.
     Aluksi luultiin, että johtamisen välineiden ja suunnittelu- seurantajärjestelmien avulla voitaisiin saada tehoja enemmän irti. Niitä tulisi kehittää ja niin myös tehtiin. Mutta kokonaistehokkuus ei noussut. Organisaatioiden virtaviivaistamisella oli rajansa, koska ketään ei voinut sanoa irti.
     Tämä rinnalla alkoi hallinnossa kiertää papereita ja muistioita ja jopa kirjoja, joissa hahmoteltiin uusia toimintatapoja. Ne olivat lähinnä yksittäisten henkilöiden aikaan saannoksia irrallaan poliittisesta ajattelusta, mutta joita kuitenkin poliittinen johto tuki (mm Johtaminen muuttuvassa julkisessa hallinnossa, Pekka Huttunen, 1993). Tanska ja Uusi-Seelanti olivat esimerkkimaita. Oli myös muistioita, jotka olivat mitä ilmeisimmin oli kirjoitettu tai käännätetty poliittisella toimeksiannolla.
     On selvää, että uusliberalismi oli Holkerin hallituksesta lähtien poliittisella agendalla. Jo muiden OECD-maiden paine tähän suuntaan oli kova ja maata, joka olisi kulkenut toista tietä, olisi vähintäkin epäilty, mutta poliitikkojen ohjausote käytännössä oli kuitenkin vaatimatonta.
     Yksittäisten kehittäjien oli helppo markkinoida ajatusta yksityisen sektorin tehokkuutta pullistelevaan hallintoon verrattuna. Käytetty ilmaus oli: Kun esitätte meille (esimiestaso) perustellut tavoitteenne, tässä teille on rahat vapaasti käytettäviksi, kuhan saavutatte tavoitteenne.”
     Kehittäjille se oli liian helppoa eikä jaksettu ajatella loppuun asti mm. vapaiden markkinoiden suhteesta hallinnon perustehtäviin ja erilaisten ihmisryhmien palvelutarpeeseen ja palvelujen saavutettavuuteen. Ei ajateltu, etteivät markkinat voi toimia tilanteissa, jossa asiakkaalla ei ole kykyä valita ja kilpailu on näennäistä.
     Helppoja ratkaisuja olivat VTKK ja Hankintakeskuksen yhtiöittämiset jne. Ironista kyllä VTKK yhtiöittämien oli kuitenkin katkera virhe, mitä nyt yritetään paikata soten sivutuotteena. Tilaaja-tuottaja-mallin uskottiin aluksi rajoittuvan hallinnon sisään, mutta se nopeasti kääntyi yleiseksi yhtiöittämiseksi, ja lopulta johti suuren osan julkishallintoa siirtymiseen yhtiöiden pyritettäviksi. Tämä tapahtui siitä huolimatta, vaikka jo alkuaikoina havaittiin, kuinka paljon lisätyötä ja juridisia sopimuksia aiheutti tilaajan ja tuottajan roolien täsmennys.
     Merkille pantavaa on, että budjettitaloudessa uusliberalismin keinot otettiin käyttöön paljon myöhemmin kuin hallinnon kehittämisessä. Tämä johtui 2008 alkaneesta lamasta. Sitä enne ei ollut ollut tarvetta.
     Olisi ollut kuitenkin toinen tie. Se olisi perustunut tutkimuksiin ja selvityksiin, mitä ja miksi jokin tehtävä toimii markkinaympäristössä laadukkaammin ja tehokkaammin kuin viranomaisohjauksessa tunnistaen asiakkaan tarpeet ja mahdollisuudet.
     Uusliberalismin keinot otettiin käyttöön vasta pakon edessä: hallinto pöhöttymisen, käyttötalous rahoituskriisin takia.


torstai 10. elokuuta 2017

2095. Kurjistumista on ollut aina, mutta nyt se harkittua

     Eikö ennen ollut köyhyyttä ja kurjistumista? Kyllä vaan.  Ei tarvitse mennä kuin 50-luvulle, jolloin yhteiskunta oli vielä jyrkästi jakautunut huono-osaisiin ja niihin, joilla oli jokapäiväinen leipä turvattu. Jaon jakolinjan muodostivat tilalliset ja ei tilalliset.
     Maatilojen lapset olivat tukevan hyvin puettuja ja kansakouluruokailussa lisävarusteina heillä oli omat eväät. Työläisten, maatyöläisten, metsätyömiesten, sekatyöläisten ja joutomiesten ja –naisten lapset söivät halukkaasti kouluruoan ja talollisten lasten tähteet. Vaatteet olivat joko liian pienet tai suuret ja kuluneet. Se näkyi kauas.
     Opettajat antoivat näkyä ja kuulua, kuka oli mistäkin kotoisin. Köyhien sotaleskien lasten tilannetta vieläkin heikommassa asemassa olivat kiertolaisten lapset. Kiertolaiset olivat NL:lle luovutetuilta alueilta tulleiden tilattomia. Kunta pyrki heitä sijoittaman vahoiksi tulleisiin hylättyihin ränsistyneisiin asumuksiin.
     Toisaalta tilalliset tarjosivat lähinnä vaistovaraisesti apua ruokkimalla ja majoittamalla säännöllisen tilapäisesti nimikko kiertolaisvanhuksia ja lähistön köyhiä mökkiläisiä, leipä kainaloon silloin tällöin.
     Lähes ainut ulospääsy köyhyydestä oli koulutus. Se onnistui silloin tällöin mökin lapselle ja kun onnistumisia yliopistojärjestelmän laajentuessa tuli lisää, siitä tuli yhä useammalle taikarata maailmalle. Peruskoulu oli toinen ratkaiseva tekijä maailmalle.
     1960-1980 lukujen sosiaalipolitiikka tasasi mahdollisuuksia ja elintasoeroja ennen kaikkea alemmissa ryhmissä. Tämä oli demari- ja keskustaveroisten hallitusten aikaansaamaa.
     1980-luvun lopulla alkaneen uusliberalistisen yhteiskuntapolitiikan seurauksena valtion ja kuntien tehtäviä yhtiöitettiin ja yksityistettiin ja sosiaalisia tukia leikattiin. Tämä ei sinänsä saanut aikaan muutoksia kansan jakautumisessa eri yhteiskuntaluokkiin.
     Sen sijaan tuloerot ja sosiaalisen kierron kasautuminen kahteen keskiöön, 50 luvun köyhyydestä poiketen, oli ratkaiseva tekijä luokkaerojen kasvuun. Ensimmäinen keskiö oli viidennen ja kolmannen luokan välissä. Eli tämä kierto rajoittui alempiin luokkiin. Toinen keskiö oli kahden ylimmän luokan välillä, eli rikkaista voi tulla hyvin rikkaita. Ero ensimmäisen ja toisen keskiön välillä oli, että ensimmäisessä ihmiset putoilivat ylös ja alas kuitenkin enimmäkseen alas suhteellisessa elintasossa, toisessa vain ylös.
     Luokkaerojen kasvu ei tietenkään tapahtunut itsestään, vaan uusliberalismin aatteen julkistuksella ja teoilla ”kukin vastaa itse itsestään”  ja uusliberalististen hallitusten budjettileikkauksilla ja rikkaiden suosimisella (yritystuet, apteekkilaitos, osakasrekisteri jne).
     Nyt meillä on maa, jossa ylemmän luokan ihmiset korostetusti tunnistavat itsensä yläluokaksi ja noudattavat sen tapoja eivätkä ole tekemisissä ihmisen kanssa, jotka he katsovat olevan alemmalla tasolla. Luokkaerot eivät poistu sillä, että hyvin toimeentuleva bisnesihminen sanoo heidän hirviporukkaansa kuuluvan kaikenlaisia ihmisiä. Niinpä niin.
     Nyt ollaan taas kohta 50-luvun tilanteessa. Päivän median otsakkeet ovat aiheesta saman suuntaisia muistutuksena 50 luvun tilanteesta.


Lapsiperheiden köyhyys 
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201708072200310621_u0.shtml
Y
liajajalle ei laitospaikka 
http://www.hs.fi/mielipide/art-2000005317624.html

Skitsofreniaa sairastavan veli hoitaa
http://www.hs.fi/mielipide/art-2000005316425.html 

Ope minulla on nälkä
http://enkeliporsas.puheenvuoro.uusisuomi.fi/241038-ope-mulla-on-nalka?ref=poiminnat

Vanhusten kotihoito-ongelmat
http://www.is.fi/kotimaa/art-2000001125609.html

maanantai 7. elokuuta 2017

2094. Johtamisessa on kyse viime kädessä elämän johtamisesta

     Arvostan suuresi Tero J. Kauppisen ajatuksia johtamisesta. Minulla oli ilo olla Hotelli Tornissa  Pro Economica tilaisuudessa, jossa julkistettiin paras johtamiskirja 1996. Sillä kertaa voiton vei Soinninmäen kirja.
     HS:n jutussa (http://www.hs.fi/ura/art-2000005310100.html) Kauppinen kertoi, miten hän 68-vuotiaana pystyy luomaan uutta ja lanseeraaman ajatuksiaan maailman laajuisessa kysynnässä. Tieto ja uuden tiedon hankinta ovat siinä avain tekijöinä.

     Hänen mottonsa, että johtamisessa on kyse elämän johtamisesta, on hätkähdyttävä tiivistys.
     Tämä lähestymistapa on monessa suhteessa hedelmällinen henkilölle, joka aikoo heittäytyä johtamisen kehittäjänä  ja konsultin uralle.
     Elämä on arkipäivää. Ensiksi sen voi elää laadukkaasti sen kummemmin ajattelematta sen nyansseja ja sisältöä. Se rullaa kuin itsestään, kun palikat on kohdallaan ja tervettä järkeä on päässä. Toiseksi siinä voi kohdata vaikeuksia, mutta ihminen selviää niistä omin ponnistuksin. Kolmanneksi vaikeuksiin voi hakea ulkopuolista apua. Neljänneksi joku voi analysoida elämää päivästä päivään sen kuitenkin muuttuessa yhä kummallisemmaksi.
     Tämä pätee hyvin johtamiseen. Ensiksi joillekin johtaminen on luonnollista sisältäen Kauppisen perään kuuluttamat uudistamisen vaatimukset. Toiseksi sekin on luonnollista ja kuuluu elämään, että sitä voi omatoimisesti korjata, kuten johtamistakin. Kolmanneksi sekin on luonnollista, että elämä kuten johtaminenkin ajautuu ongelmiin, jossa tarvitaan ulkopuolista apua. Silloin  sen parempi, mitä uusimmat lääkkeet on käytössä. Neljänneksi  jos johtaja ja hänen esikuntansa, eivät saa vakioitua johtamisen metodeja niin, ettei jatkuvasti etsitä parempaa ja kokeillaan uutta, ollaan hakoteillä ja muutoskierteessä.
     Näistä seikoista seuraa suuria vaatimuksia konsultille. Hänellä pitää olla elämän kokemusta. Tällä hän kykenee näkemään, mikä organisaation elämää vaivaa ja missä tilassa se on. Silloin voi selvitä, että kyse eri asiasta kuin  perinteisen johtamisen kehittämistä, Voi olla kyse myös suuremmasta asiasta kuin johtamisvälineistä tai pikku niksauksesta. Kun konsultti ymmärtää, että kyse on viime kädessä elämästä, ainakin organisaation elämästä, johtamisen määrittely tuntuu absurdilta.
     Jos konsultti ei pysty tunnistamaan koko organisaation elämisen kaarta ja nykytilannetta, vaarana on, että hän tarjoaa erilasia seminaareja ja kursseja sekä yksittäisiä johtamisvälinettä yksi kerallaan vuoden välein.


sunnuntai 6. elokuuta 2017

2093. Pääministeriä ei saa pilkata

     Julkishallinnon, valtion ja kuntien, luonteeseen kuuluvat vakaus, luotettavuus, ennustettavuus ja pitkäjänteisyys sekä parhaan mahdollisen tiedon käyttö päätöksenteossa. Pyrkimys tehokkaaseen hallintoon yleisen hyvän tuottamisen lisäksi on myös yksi keskeinen tavoite.
     OECD-maissa tämä on merkinnyt, että vältetään spontaania suunnittelua, ad-hoc -toimintaa ja impulsiivistä päätöksentekoa. Sama koskee myös intuitiivista päätöksentekoa. Se on varattu kokeneille päättäjille. Monipuoluemaissa on myös yleistä hallituskoalitioiden vaihtokauppaan perustuva päätöksenteko, sinulle-minulle- jako. Viimeksi mainittu on usein ristiriidassa tehokkuuspyrkimyksen kanssa.
     Niinpä OECD-maat ovat omaksuneet menestyksekkään toiminnan varmistamiseksi luonnollisina ohjauskeinoina pitkän, keksipitkän sekä lyhyen aikavälin suunnittelun metodit ja vaikuttavuusarvioinnit. Toiset onnistuvat paremmin, toiset huonommin.
     Eräät maat ovat kokeilleet toisenlaisiakin päätöksenteon konsepteja, kuten ohjelmaperusteista suunnittelua ja  radikalismia (OECD:sta Uusi Seelanti ja osin Tanska 1980- luvulla.) Malliesimerkkiä spontaanisesta radikalismista edustaa tapahtumat Kambodzassa.
     Suomen hallitus ei ole hylännyt perinteisiä hyvän hallinnon ohjauskeinoja, mutta on ottanut pelottavasti sivuaskeleita kokeilevan radikalismin suuntaan tehtailemalla lakiesityksiä koepalloina eduskunnalle. kuten sote-paketti. Malliesimerkkinä vaihtokauppapäätöksenteosta on maakuntien ja valinnanvapauden koplaus. Se on jyrkästi ristiriidassa tehokkuuspyrkimyksen kanssa. Toinen esimerkki vaihtokaupasta on omistajan kätkevä osakasrekisteri, minkä paheksuttavuutta lisää siitä päättämisen salakähmäisyys.
     Osakasrekisteri on pikku juttu vaihtokauppaan perustuvan maakuntien ja valinnanvapauden koplauksen rinnalla, kun otetaan huomioon, että operaatio on Suomen suurin muutoshanke kaikilla mittareilla mitattuna. Reformiksi sitä ei voi sanoa puhumattakaan malliksi demokratia toteutumisesta. Näin suuressa hankkeessa olisi pitänyt olla mukana myös oppositio. Yksi esimerkki  radikaalin impulsiivisuuden soveltamista on se, että peruslain kanssa kamppailevan soten pääarkkitehti nimitettiin oikeuskansleriksi. Toinen oli U-käännös Turun tiellä ja kolmas  päättäväisyys faktojen ohittamisessa, mikä on vaikeasti perusteltavissa. Ehkä pääministeri luottaa intuitioon, mitä kokemattoman ei pitäisi tehdä. Todennäköisin syy on valtaan nostajan (kepu)  vallan laajentamisen intressi.

keskiviikko 2. elokuuta 2017

2092. EU:n ja Turkin välinen absurdi pakolaissopimus

     Turkin tilanne vain pahenee vallankaappausyrityksen jälkipuhdistuksissa ja Erdoganin hamutessa yhä enemmän valtaa. Vapaata lehdistöä ei käytännössä ole. Toisin ajattelijoita painostetaan entistä enemmän ja  valtion median sensuuria kiristetään äärimmilleen tavallisen kansalaissenkin joutuessa yhä tiiviimmin salaisen poliisin silmällä pidon alle. On mahdollista, että Turkki ajautuu nopeastikin uudelleen eri voimatahojen väkivaltaiseen välienselvittelyyn.
      Paheneva Turkin  tilanne sekä EU:n ja Turkin lahjusta muistuttava sopimus Kreikkaan tulleiden pakolaisten palauttamista Turkkiin ja sieltä osan tuominen jollain ihmeen keinolla EU-maihin, ovat absurdeja. Turkki saisi palveluksistaan rahaa, viisumivapauden ja mahdollisesti EU-jäsenyyden, joka nykytilanteessa on mahdoton ajatus.
     Syyrian ja Irakin pakolaistilanteen jatkuvasti vain pahetessa Azerbaidzanin ja Venäjän aktiivisuuden takia, EU:n ja Turkin välinen sopimus on jatkuvasti vaarassa kaatua. Muiden pakolaisreittien kavetessa jäljelle ei jää enää kuin Välimeri Eurooppaan.
     Ennen pitkään EU joutuu hyväksymään kuljetukset Välimeren yli ja itse osallistumaan niihin. Samassa yhteydessä EU:n on perustettava todella toimivat keräilyleirit (hotspotit), joista pakolaiset kuljetaan kiintiöpakolaisina kuhunkin EU-maahan.
     Vaikka EU:ta nyt kuinka työllistää brexitin käsittely, sen on välittömästi alettava panostamaan toimiviin konsepteihin, joilla Välimeren yli tulevat miljooniin kohoavat pakolaisvirrat voidaan hallita.