Mikko Puttosen juttu positiivisesta ajattelusta sisälsi mielenkiintoisia
näkökulmia (http://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000005337781.html). Hän aivan
oikein totesi, ettei mielessä ole mitään nappulaa, josta voisi säädellä
ajatustensa positiivisuutensa tasoa.
Aihe on myös monen työyhteisön kahvipöydän keskustelujen agendalla. Se oli
jopa erään konsulttiyrityksen strategista linjaa määrittävänä jakolinjana
1990-luvulla: toisten mielestä positiivista ajattelua voidaan kehittää ja
niinpä sitä myös konsultoitiin, toisten mielestä on parempi keskittyä
rationaalisiin malleihin. Ei tämä jakolinja kovin vakavasti otettavaksi
tarkoitettu ollut, mutta antaa kuitenkin viitteen, kuinka vakavasti positiivien
ajattelun kehittämien siihen aikaan otettiin.
Positiivien ajattelua pidetään sellaista jatkuvaa mielentilaa, jossa asiat
ja olosuhteen nähdään jatkuvasti suotusina ja mahdollisuuksia tarjoavina. Tämä
on tietenkin perusteltu elämän filosofia.
Ihminen on kuitenkin persoonallisuutensa ja temperamenttinsa vanki. Näiden
rajojen ulkopuolelle ihminen ei voi pakottaa mieltänsä elämään. Tilapäisesti jossain
ongelmassa ihminen voi pakottaa itsensä ajattelemaan hyvää ja unohtamaan ikävän
asian tai antautua muuten vain hyvien näkökulmien vietäviksi. Tässä ei
kuitenkaan sovi unohtaa realismin välttämättömyyttä, jottei ajaudu unelmien
vetäväksi.
Parasta olisi, jos ihminen ei huolehtisi sellaista ongelmista(an), joihin
hän ei voi vaikuttaa ja joihin voi vaikuttaa, suhtautuisi myötämielisellä
realismilla ja toimisi sen mukaan.
Kommentit
Lähetä kommentti