Pekka Huttunen - Yhteiskuntakritiikkiä, vaihtoehtoja ja politiikkaa

Kuka olisi uskonut, että Wilhelm III Oranialaisen ja Jaakko II sodan v.1690 loppukahinat jatkuvat vieläkin. Unionistit ovat pääsääntöisesti protestantteja ja tasavaltalaiset katolisia. Aseellinen konflikti jatkuu edelleen. Kesällä 2019 nuori naistoimittaja sai puoliaseellisen tasavaltalaisryhmän asemiehen   luodin päähänsä. Syyllisen nimi tiedetään, mutta koston pelossa siitä ollaan hiljaa.   Konfliktiherkkyys kärjistyy pakottaviin valvojiin, jota etenkin tasavaltalaisten puolella uhkaavat väkivallalla ja tekevät myös sitä, jos toisen osapuolen jäsen ei käyttäydy ”sopivalla” tavalla. He muka suojelevat yhteisöä rosvoilta ja huumeilta. Tämä on koko aluetta koskeva normi. Samassa talossa voi asua kummankin osapuolen taisteluryhmäläisiä, mikä tekee elämisen yhtä kafkamaiseksi kuin asuminen Stalinin ajan Moskovan kuuluisassa Rantakadun talossa.      Vuonna 2017 sattui vähän alle sata polvilumpioampumista ja parikymmentä kuoli. Uusi IRA on tosiasia ja siihen unionistit vastaavat. Netissä o

     Sanokoot mumisevat länsirannan tutkijat mitä tahansa byrokratia on rakastettumme. Se kaavojen mukaan meidät kastetaan, vihitään ja haudataan. Yhdeksän kymmentä prosenttia siitä muodostaa hyvinvointi- ja oikeusvaltiomme perustan.     Byrokratia on kuin taikina. Kun siihen pistää sormensa, sinne uppoaa. Kun siitä vetää, se venyy. Kun sitä leipoo tarpeeksi, saa mitä vain. Se on kuitenkin välttämätön joka päiväsen leivän aines.      Nyt valtakunnassa on menossa suuri väärinkäsitys, jota media tukee ja levittää. Byrokratia on suuri syyllinen rahoitusvajeeseemme. Sen kimppuun hyökkäsi Stubbin hallitus ja erityisesti ministeri Räty, joka jo ennen virkaan astumistaan käynnisti toimialallaan rajun hyökkäyksen tätä vihollista vastaan. Eipä ole kuulunut mitään.      Sipilän hallitus kävi oman taistelunsa normeja vastaan, mies uupui. Nyt koko puoluekenttä käy kymmenettä taisteluaan ja talkoitaan tätä peikkolaumaa vastaan, mutta byrokratian jumala kestää. Ilmenemismuotonsa se saa henkilöstä

     Mennäänpä johonkin tilaisuuteen verkottumaan. Näin usein kokkareille perustellaan. Osittain tämä voi pitää paikkansa: uusia ihmisiä tavataan, kortteja vaihdellaan ja kevyttä keskustelua käydään päivän kysymyksistä ja jopa toimialan yleisistä näkymistä ja Venäjä-uhista kiistellään. Tällainen voi olla kevyimmillään rupattelua, joka seuraavana aamuna voi olla muisto vain.      Verkottuminen voidaan nähdä myös toisella tavalla. 1990-luvulla tämä "parempi" näkyi siinä, kun asiantuntijat vaihtoivat muutaman vuoden välein työpaikkaa, oppivat lähellä olevien toimialojen bisneslogiikka, yksittäisiä sovellutuksia ja erilaisten toimien työtapoja. Oli selvää, että he myös oppivat tuntemaan työskentelyä erilaisissa toimintaympäristöissä ja eri kieliä ja erilaisten ihmisten kanssa. Pitkissä jopa 12 viikon seminaareissa väki oppi tuntemaan toisensa ja heidän organisaationsa. Eräisä seminaareissa jakautuneina ryhmiin laadittiin organisaation analyysit jonkin jäsenen yksiköstä. Loppur

     Veikkaus lensi läheltä aurinkoa, mainokset olivat palaa poroksi. Veikkauksen pääjohtaja Nummikoski täräytti 24.10 A talkissa mielenkiintoisen luvun paljastaessaan, että kolikkoautomaatteihin lyödään 10 miljardia kertaa euron kolikko sisään vuodessa. Tästä tiedosta voidaan estimoida että pelaajat Suomessa napauttavat 10 miljardia kertaa kolikon koneisiin. Jos yhden kolikon täräyttämiseen valmistautumisineen kuluu puoli minuuttia, vuodessa tärvääntyy 40000 henkilötyövuotta. Siis yhden keskikokoinen kaupungin kaikki täysi-ikäiset pelasivat koko vuoden kokopäivätoimisesti rahapeliautomaatteja. Määrä voi olla jopaa100 000. Näin laskettuna kolikkopelit saavat jättimäiset mittasuhteet viiden miljoonan asukasluvunmaassa.      Nämä henkilöt eivät tietenkään ole pois työvoimasta eläke-ikänsä takia, mutta määrän suuruus osittaa kolikkopelien ympärillä päivittäin aikaansa viettävien määrä on kymmeniä tuhansia henkilöitä, joilla pelaamien kuuluu päivän arkeen koko ajan.      Viime päivien ve

     Yhdysvalloilla on yli 400 salaista maanalaista virastoa urkkimassa kansalaisiaan ja liittovaltioiden sheriffit apuna ilmiantajina. Ilmiantotietojen avustajina toimivat myös lukemattomat suuryritykset. Päivässä rekisteröidäänkin 1,5 miljardia urkintatietoa. Ei tämä ole harmonista rauhallista työtä, vaan hallinnon sisällä on kilpailu, mikä taho urkkii eniten, synkimmin ja salaisimmin presidentin puuttumatta asiaan.      USA on pumpannut biljoonia dollareita vuosisatojen aikana eri finanssikonsepteilla eri maanosiin. Näitä dollareita se saa takaisin yhtä helposti kuin nälkäinen mäkkäripihvinsä myymällä dollarimaihin obligaatioita ja painamalla lisää dollareita. Sen ei tarvitse huolestua velkaantumisestaan sentin vertaa, koska se painaa yksinoikeudella seteleitä globaaliin jakoon, missä se aika, jossa setelirahoitus kulkee tiensä päähän, on loputtoman pitkä, toisin kuin Euroopassa.      USA on tähän päivään mennessä painanut satoja kertoja devalvaatiolta suojassa pöhöttyneitä doll

     Joillekin ulkopuolisena tarkkailijana - palautteen antajana - voi olla toinen minä. Venäläinen bassolaulaja Fedor Saljapin ilmaisi asian näin: ”Lavalla on aina kaksi Saljapinia; ensimmäinen kontrolloi ja toinen laulaa.” Saljapin kertoo muistelmissaan, että hänen laulunopettajansa oli neuvonut häntä käyttämään itseään omana kotrolloijanaan. Toisin sanoen ulkopuolinen työnohjaaja voi opettaa konsulttia itsensä kontrolloijaksi. Ollaan hakoteillä, jos molemmat minät vain kontrolloivat.

    On iät ja ajat ollut paikallisia ökymiehiä, jotka kuvittelevat olevansa loukata yhteisönsä arvojen mielensä mukaan.   Jopa niinkin myöhään kun 1950-luvulla maalla oli varsin yleistä, ettei köyhien ja vähän laitapuolen ihmisten lapsilla ollut aina mukava asua tilallisen lähellä. Mökkiläisten lapsilla koulumatkaan saattoi tärvääntyä aikaa tuntitolkulla, koska piti karttaa ökytalojen lähimaastossa kulkemista. Sattuipa käydä niinkin, että syvällä metsässä vastaan tullut herra käsi painua hiiteen hänen mailtaan, tai muutoin kumautettiin oksalla kulmaan.      Näyttää siltä tämä asenne reflektoituu nykypäivään saakka. Tästä hyvänä esimerkkinä minisetrinä toimineen naisen aviopuoliso, joka kerrotaan olevan satraappi- ja jääkiekkomiehiä ( https://www.is.fi/jaakiekko/art-2000006281342.html ). Satraappi oli kimpaantunut pysäköintivalvojalle tämän kirjoittaessa sakkolappua niin, että on nyt syytettynä raastuvassa. Mies kiistää kaikki uhkailut ja päälle ajamisaikeet. ”Audi A7:n   450 hevosvoim

     Kaapatessaan vallan Theresa Mayltä Boris ei ottanut lahjuksia, mutta ojensi kuitenkin kätensä. Täytyykin ihmetellä, miksi Boriksella on sellainen kiire historiaan, koska sieltä ei kuitenkaan pääse hevin pois. Tuntuukin, että varovaisuus on ominaisuus, jota hän ei ole milloinkaan omaksunut. Niinpä kun hän kumartaakin Brysselin päin lukuisilla kirjeillään niin syvään, ettei hymyä näy. Borista kuunnellessa tulee vuorin kuuma ja kylmä, sillä hänen puheensa ovat kuin sinfonia, ne eivät opeta mitään. Häntä ja koko Britannia katsellessa tulee mieleen vanha totuus: Kun köyhä mies syö kanaa, toinen heistä on sairas.

Alla oleva on julkaistu 19.11.2015 blogissani numerolla 1717 ja nyt se nyt on ajankohtaisempi.      Eilinen Sipilä ilmoitus eduskunnalle sosiaali- ja terveydenhoidon uudistuksesta oli puuduttavan säännöllistä pakinaa. Tällaista keskustelun kuuluu ollakin, kun kyseessä on yhteiskunnallisesti vuosikymmeniin merkittävin hanke, joka yksityiskohtia ei kukaan tietää, mutta joka on pakko toteuttaa. Uudistuksen tärkeyttä osoittaa muiden muassa tänään HS:n mielipideosion kolme ansiokasta kirjoitusta.      Hallitukselle voidaan antaa anteeksi sen perustelut jättiprojektin kustannussäästöistä. Se puolusteli saavutettavia 3 miljardin euron säästöjä vuoteen 2029 mennessä valtionohjauksen tehostumisella, järjestäjien leveämmillä hartioilla ja hoitotoimenpiteiden integraatiolla, kilpailuttamisella, laajalla palvelupäivystyksellä sekä järjestäjän ja tuottajan erottamisella. Tämä oli opposition mielestä pelkää sumutusta.      Se ei ollut sumutusta, vaan tosiasioiden tunnustamista tilantee

     Ei ole monta vuotta siitä, kun Turkki ampui 2015 alas venäläisen hävittäjäkoneen nippa napaa omassa eteläisessä ilmatilassaan. Putin uhkasi rangaista kovilla otteilla. Kumpikin osapuoli unohti uhkauspuuskansa ja niinpä maat jatkoivat rinnakkaiseloaan niin, kuin Erdoganin ampumispuuhia ei olisi ollut ollutkaan.      Kenellekään ei ole varmaa tietoa, missä välissä syksyllä 2019 Erdogan sai päähänsä vallata kurdien perinteisiä alueita Syyrian vastaisella rajalla. Sodan päämäärästä Turkin päämies on todennut vain, ettei tulitaukoa tehdä milloinkaan paitsi silloin, kun hän haluaa. Ilmeisesti hän tyytyy suojavyöhykkeeseen.      Tätä kunkkua pitää varoa, sillä hän on muistuttaa miestä, jota ei pidä herättää öisin. Kriisialueen toinen sulhasepeli Trump antoi rukkaset kaikille huomaamilleen tahoille poistunen nopeasti paikalta vailla minkäänlaista itsetutkistelua mielessään. Trumpin Yhdysvallat selitteli perusteluna, että Turkki ei nyt näytä tekevän operaatiota Syyrian raja-alueella. Täl

     Taloustieteessä on kokonaisuudessaan jotain salamyhkäisen naurettavaa. Hohottelun kohteeksi sitä ei tee se, että tämä tiede on joutunut kapitalismin konehuoneen ulkopuolelle, vaan se, ettei sillä ole omaa ydintä. Jos ydintä on, se on pieni pala isosta ytimestä, jonka olemassa olo on myös kyseenalaista. Kun sitä etsii, mielentila on kuin miehenjurrikalla, joka menee tivoliin pohtimaan mennyttä nuoruuttaan ja pistää kätensä taikapussin, josta voi tulla mitä tilpehööriä tahansa.   Kun tivolitirehtööri avaa pussin, jokaisen tilpehöörin sorkka sopii toisen tilpehöörin lokeroon ja kun joku raapi osaset yhdeksi kasaksi, toinen voi koota sen toiseksi, muttei milloinkaan samanlaiseksi kuin edellinen. Se pakenee määrittely kulutusvoiminen takaa ajamana.   Siksi tämä tiede on ainutlaatuista eikä se milloinkaan päästä suustaan kahta eri aikaan samankaltaista mielipidettä.   Kun jokin porukka yrittää yhdessä väkeltää sen tieteenpalikoista hyödyllistä, kiista tilpehöörien asemasta ja kytkennöis

     MacArthur on yhdysvaltalainen II- maailmansodan legendaarinen omanarvonsa tunteva kenraali. Hänen päätemmellyskenttänsä oli Tyynellä valtamerellä. Hän hävisi Peral Haborin katastrofin jälkeisen Filippiinien ensimmäisen valtaustaistelun joutuen vetäytymään Australiaan. Se otti siinä määrin miehen itsetuntoa koville , että uudessa Filippiinien valtauksessa hän ylivoimansa turvin valloitti maan. Tämän teon hän halusi jäävän historiaan ja niinpä valtaus toistettiin filmikameroiden tallentaessa maihin nousun MacArturin noustessa kuvainnollisesti merestä rantaan Yhdysvaltain lippu kädessä.      Myöhemmin Korean sodassa 1952 alun menestyksen jälkeen hän kärisi musertavan tappion pohjoiskorealais–kiinalaisille joukoille noudattamatta presidentti Trumanin käskyä olla hyökkäämättä. Hän ei kuitenkaan ehtinyt lunastaa uhkaustaan käyttää atomipommia sodan voittamiseksi. Presidentin vaaleissa hän kärsi katkeran tappion Trumanille.     D.Trump on luonut   lähes analogisen uran MacArthurin kans

     Köyhää on asiantuntijoiden mukaan vaikeaa määritellä. Pari kätevää määritelmää kuitenkin löytyy. On sanottu, että köyhä on se, jonka vakituiseen tulon pienikin muutos aiheuttaa suuren elämäntilan muutoksen. Professori Heikki Hiilamo on puolestaan sanonut, että se joka käy sosiaalitoimiston luukulla, on köyhä.      Köyhyyttä enteilevä pienituloisuus joka tapauksessa näyttää periytyvän voimakkaimmin pienituloisimman ryhmässä. Tämän osoittaa suomalaistutkijoiden artikkeli (HYO-lehti, 1/2014). Jos tällaiseen ryhmään kuuluva ihminen joutuu laitoshoitoon, julkinen valta vie hän kaikki varansa hoitokulujen kattamiseksi. Siinä on vaikeaa ylläpitää professori Puttosen aikoinaan perään ylpeää vanhuutta.      Elina Maatila-Niemen artikkelin Perityt palkkakuitit mukaan ”yli kolmannes suurituloisimman viidenneksen lapsista päätyy kolmikymppisenä suurituloisiksi ja pienituloisten lapsista noin joka kymmenes. Pienituloisimman viidenneksen nuorilla on nelinkertainen riski päätyä pienituloisiksi

     Aiheesta löytyy googlaamalla kymmeniä oppi- tai ohjekirjoja. Hyödyllistä teoreettista tietoa tuntuukin löytyvän yllin kyllin. Ehkäpä siksi onkin tarpeen kertoa aiheesta käytännön näkökulmasta tosiesimerkin avulla. Tässä oma caseni.      Minut kutsuttiin erääseen koulutusyritykseen kouluttajaksi. Toimenkuva vähän epäselväksi, koska en oikein kiinnostunut tarjouksesta ja toisaalta nykyinen työnantajani halusi säilyttää työsuhteeni heillä. Niinpä en uskonut meneväni koulutusyritykseen, mutta tilanne kehittyi must-tilanteeksi ja menin yritykseen.      Pohdittuani sitten uudessa työpaikassa tuttujen eräiden työkavereiden kanssa muutaman viikon, mitä oikeasti alkaisimme tehdä, päätimme ryhtyä konsultoimaan valtion uuden budjetointijärjestelmän sisäänajoa virastoihin. Mutta mitä ja miten me maallikot konsulteeraisimme.      Ei auttanut muuta kuin koota käytettävissä olevat viisaimman näköiset miehet ja naiset kasaan. Loput piti hankkia apua ulkopuolelta. Noin kymmen henkilön ryhmä oli

     VM:n emeritus valtiosihteeri Juhani Kivelä ja professori Jari Stenvall esittivät HS:n mielipidesivulla 30.9 varteenotettavan esityksen sote-ratkaisuksi ( https://www.hs.fi/mielipide/art-2000006255384.html ).       Siinä lähdettäisiin rakentamaan sotea ylhäältä alas niin, että kunnat velvoitettaisiin lailla määräajassa sopimaan yhteistyöstä. Kuntaratkaisujen jälkeen ”selkein tie etenemiselle voisi olla se, että maakuntien kunnille asetettaisiin tehtäväksi esittää oma, yhteisesti hyväksyttävissä oleva rakenneratkaisu vuoden 2020 loppuun mennessä.”      Jos perustuslaillisia pulmia ei tule, esitetyn mallin rakentamien näin saattaisi onnistua. Peruskysymys kuitenkin on, mitä tarkoitetaan kuntien velvoitteella sopia yhteistyötä. Koskeeko se yhteistyötä julkisten yksiköiden kanssa ja myös yksityissektoria? Kirjoittajien penäämä yhteistyö vaikeutuu entisestään hallitus rajoittaessa nykyisestään kuntien sote- palvelujen ulkoistamista.   ( https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006258859.h