Pekka Huttunen - Yhteiskuntakritiikkiä, vaihtoehtoja ja politiikkaa

     Totuuden jälkeen -kirjan (Ikäheimo, Hartikainen, Vihma ja Seuri)   pääsanoma on, että informaatiotulvassa median on osattava uusia keinoja osoittaa paska paskaksi (https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005868613.html). Totuuden jälkeisyydellä he ymmärtävät aikaa, kun valheet alkavat esiintyä tasavertaisina elementteinä tosiasioiden rinnalla.      On vaikeaa nähdä mitä todellista uuttaa käsite totuuden jälkeinen aika tuo mihinkään muuhun kuin sekamelskaan informaatiotulvassa ja harhautuksessa. Valheita ja väärinymmärryksiä on esiintynyt aina ennen tosiasioiden ilmituloa tai ennen alustavaa totuutta, kommunismin lupaukset karmeimpana esimerkkinä.   Maailma on pullollaan tapauksia, jossa valheet ja tosiasiat kulkevat rinnakkain käsikädessä kuten aurinkokeskeinen ja maakeskeinen avaruusnäkemys. Tosiasioiden jälkeen on aina ilmestynyt samoja valheita kuin ennekin tai hieman muunneltuina kuten ihmisten järkiintymisestä johtuva sotien loppuminen.      Vaihtoehtoinen totuus on jossain mää

     Itse kukin tiedon tuottaja ja tilastonikkari on saanut huomata, että paraskin perusteltu tietopaketti saa olla rauhassa köllöttämässä avaamattomana johtoryhmän kokouksessa puheenjohtajan edessä. Kokous alkaa kuin mitään tietoa uudistuksesta ei olisi olemassakaan puheenjohtajan alkaessa esitellä omia käsityksiään suunnitellusta reformista. Puheenjohtajan suusta sanat voivat pudota kuin varisevat lehdet piettämään todellisen tiedon puuttumisen monttua ja viemään muiden ajatukset jo päätetyn hankeen siunaamiseen. Hupsista vaan, kokous päättyy ja paljon työtä vaatinut perusteltu tietopaketti jää käyttämättä ja päätyy diaarin syövereihin.      Miten uuteen tietoon suhtaudutaan riippuu paljon organisaation luonteesta. Julkishallinnossa vanhoja rakenteita pitää usein yllä sitkeä ja vahvoista juuristaan elinvoimansa ammentava elinvoimainen organisaatiokulttuuri. Muutoksiin suhtaudutaan periaatteessa myönteisesti, mutta tosipaikan tulleessa mitään ei saada kunnalla muutettua, ei edes peru

     Poliisiorganisaatio kuuluu niihin valvontaa ja pakkovaltaa käyttäviin viranomaislaitoksiin, joissa organisaatiokulttuurilla on melkoinen vaikutus kyseissä organisaatiossa päivittäin tehtäviin päätöksiin ja toimintoihin. Tämä näkyy erityisesti nimityksissä ja päivittäisen työn organisoimisessa.      Lähes aina poliisissa nimitys tehdään sisäisenä rekrytointina. Jokainen nyt syytettyinä oleva korkea-arvoinen poliisijohtaja on rekrytoitu näin.        Mitenkään etisestä poliisiylijohtajaa Mikko Paateroa, nykyistä KRP:n johtajaa Robin Lardotia, nykyistä Helsingin poliisilaitoksen johtajaa Lasse Aapiota, hänen edeltäjäänsä Jukka Riikosta sekä Helsingin huumepoliisin entistä päällikköä Jari Aarniota syyttämättä , he hyvin todennäköisesti jatkoivat opittua kulttuuria astuessaan uuteen ylennettyyn virkaansa ja antoivat perustoiminnan rungon pyöriä entisellään.       Miksi poliisiorganisaatiossa jyllää vanha kulttuuri? Pääsin itse kokemaan tämän konsultoidessani  poliisiosastoa ja SUPO: