Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2018.


2182. Missä viipyvät aikamme Nietzsche Freud ja Marx

     Nietzsche, Freud ja Marx   olivat 1800-luvun kuuluisimpia intuitiivisia ajattelijoita kuten myös oli 1900-luvun Einstein, joka loi suhteellisuusteorian. Hän kuitenkin eroaa  Nietzschestä, Freudista ja Marxista siinä , että Einsteinin teoriat on myöhemmin voitu todentaa luonnontieteellisin menetelmin paikkansapitäviksi tai paikkansapitämättömiksi.      Niinpä tulee hieman epävarma olo kun pitäisi luotta Marxin, Freudin ja Nietzschen oppeihin. Yksittäisen ihmisen kohdalla tämä ei ole kohtalokasta, mutta kansakunnan tasolla se voi olla kuten kommunismissa ja natsismissa on. Joka tapauksessa näiden kolmen herran teoriat syntyivät Ranskan vallankumouksen repäisemään aatetyhjiöön, jota käynnissä oleva teollinen vallankumous imi entisestään tyhjemmäksi.      Kehityksen kulut ovat osoittaneet, että tyhjiöitä on aina ollut ja on hyvin todennäköistä, että niistä vain murto-osa on huomattu ajallaan. Jotkut niistä täyttyvät hiipimällä monimutkaisissa prosesseissa niin kuin niitä ei olisi ol

2180. Aktiivimallia kertomuksen voimin

     On totta, että tarinana avulla voidaan yksinkertaistaa tapausta ja lisätä kiinnostavuutta asiaa kohtaan. Kun vielä tarinan kertojan motiivi on rehellinen ja tarina hyvän tavan mukaista, antaa tarinoiden virrata.      Vaarana on tarinan muodostuminen itseisarvoksi vailla yhteyttä todelliseen hankkeeseen, päätökseen, suunnitelmaan, toimintamalliin, jne. Tarina itsensä vuoksi voi tietenkin olla mitä vain ja näinhän useimmiten onkin. Jos sillä myös pyritään muistijälkien jättämiseen, hyvätapaisessa tarinassa ei ole mitään moitittavaa.     Erästä pillerivitamiinia mainostettiin julkisten henkilöiden tarinoiden voimin jatkuvasti TV-ruuduissa siten, että sillä tutkittua vaikutusta luustoon. Valitin tästä kuluttajaviranomaisille, sillä käsitykseni mukaan oli harhaanjohtavaa mainostaa tutkittua vaikutusta kertomatta tarkemmin, mitä sen oli. Valvoja oli samaa mieltä.  Sanamuoto muutettiin, mutta siitä huolimatta mainos pyörii jatkuvasti TV-ruudussa vieläkin.      Ilmeisesti on niin, että

2179. Lopettakaa politiikan tekeminen tarinoilla

     Tarinat ovat demokraattisia kuin antiikin draama, mutta ne voivat olla vaarallisia. Niihin voi moni samaistua tai yleistää asioiden olevan juuri näin. Ja juuri näinhän asiat eivät yleensä ole, koska kyse on yksittäistapauksista.      Tosin yksittäistapaus voi laajentua jopa kirjaksi kuten teos ”Tuntematon sotilas”, joka taannoin oli monen ylevän seminaarin pöydällä etevemmyyden osoituksena luennoijan älyn kirkkaudesta ja tulevien sanojen voimasta.      Eduskunta ja maan hallitus ovat ehdottomia ykkösiä poliittisen kannan perustelussa tarinan voimin. Kansanedustaja tai ministeri saattaa tempautua kertomaan sähköpostin sanomaa kansalaisen kurjuudesta niin intohimoisesti, että lopulta itsekin uskoo tämän onnettoman tilanteen korjaamisen ratkaisevan koko yhteiskunnallisen ongelman. Tällaiset tilanteet eivät ole pelkästään viihdettä, vaan harhaan johtamista, koska yhden henkilön tapaus ei tietenkään kerro kokonaistilanteesta mitään. Päinvastoin tarinat voivat vääristää tilanteen j

2178. Itsekeskeiset sote- ja maakuntalinjaukset linjaukset pysyvät

     Hallitusohjelman julkistamistilaisuudessa kolme raavasta S: ssä taputtelivat toisiaan olkapäille vannoen luottamusta ja uskollisuutta toisilleen, päätetty mikä päätetty. He näyttäytyvät suurine itsetuntoineen suurina johtajina, joiden mielikuvissa yliminänsä ei salli heikkouden osoituksina poiketa valitulta tieltä. Kolme S:ää ja totuus.      Yleensä järkevään suurten muutosten suunnitteluun ja läpivientiin sisältyy automaattisesti mahdollisuus korjata vallittua linja tai jopa perua uudistus. Kun johtajat tämän ymmärtävät, he nousevat suurmiesten joukkoon. Kolme s:ssä kuitenkin uskoivat kykyihinsä vahvemmin kuin olisi ollut syytä, jolloin myös virhearvioinnin mahdollisuus ei tullut suurten egojen mieleenkään. Pöyristyttävästä itsekeskeisyydestä osoituksena on, että lainsäädännön arviointineuvoston edellyttämän arvion soten vaikutuksista hankeen ylijohtaja Kirsi Varhila lupaa tehdä viikossa ( https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005570368.html ). Yleensä tällaisiin menee vuosi

2177. Tiedustelulakien vaatimat poliittiset virkanimitykset

   Helmikuun  8. päivä  2018 A-talkissa oli pääsoin asiallinen keskustelu tiedustelulakien tarpeesta ja niiden tämän hetkisestä valmisteluvaiheesta sekä käyttökonseptista. (https://www.facebook.com/astudio.yle/?hc_ref=ARRuCODVbo4tp_5NEQSHRxo6uXypdrlrX5_myfmH3oo2hKWj9mTfx2-KhGV3lqKLzPw). Kokoomuksen Häkkänen ja Supon Pelttari painottivat lakien kiireellisyyttä demarien toppuutellessa nykyistä valmisteluvauhtia verukkeena huolellinen valmistelu, minkä Häkkänen otti kyllä moneen kertaan esille.      Keskeiseksi peloksi nousi massavalvonnan uhka orwellilaiseen tapaan, jolloin tavallinen kansalainen voi juotua valvonnan kohteeksi massiivisesti. Supon Pelttari painotti valvonnan kohdentamista ennalta sovituin kriteerein, jolloin massa valvontaa ei tarvita, jolloin jo tämä takaa peruslain tarkoittaman yksityisyyden suojan. Demarien Kiurun tivatessa kriteereitä, joilla saattaa joutua kohdennetun valvonnan uhriksi. Pelttari luetteli esimerkkeinä tarkkailulla saatuja vinkkejä ja jonkin epäi

2176. Alakoulu muuttumassa luokkajaon välineeksi

     Loppuun kuluneen sanonnan mukaan osaaminen ratkaisee. Tähän sisältyvän paradoksin selittää se, että vaikka hokema on lähes fraasi, se ei ole kulunut loppuun, vaan pitää edelleen paikkansa. Suurten ja myös pienten organisaatioiden pitäjänteinen menestymien perustuu osaamiseen, jopa puolueissa.      Tämä näkyy erityisesti Kokoomuksessa, jonka ydinkaaderi on laaja ja hyvin koulutettu. Ei voi olla sattuma, että Kokoomuksen valmistelemassa ala-asteen koulutuksen uudistamisessa on sävyjä, jotka korostavat hyvin koulutettujen määrän kasvattamista yhteiskunnassa. Tämä sataa Kokoomuksen laariin äänestäjäkunnan kasvamisena.      Koulu-uudistuksen lähtökohtana ovat yleiset kaikkien hyväksymät tavoitteet sekä oppilaan itse ohjautuminen ja motivaatio näiden yleisten tavoitteiden savuttamiseksi. Tällöin jätetään kodille paljon vastuuta koulutuksen merkityksen painottamisessa oppilaalle, lapselle, ja kodin kouluympäristön luomisessa sellaiseksi, jossa lapsi menee mielellään kouluun, on sii

2175. Ministeri hallituksessa vailla poliittista menneisyyttä ja tulevaisuutta on riski

     Aktiivimalli on ollut kiivailujen kohde enemmän kuin ansaitsisi. Näin usein käy todellisen vaaran lähteen piileskellessä yhteiskunnassa sinkoilevien mielipiteiden seassa varmana siitä, että kun suuret voimat lähtevät liikkeelle, ne saavat aikaan todellisen muutoksen.      Lipposen hallitukset ovat pohjustaneet tien, jolla nyt edetään. Suuri hurmoksen muotoja hipova mielipidemuutos julkishallinnon surkeudesta pani rattaat pyörimään kauttaaltaan yhteiskunnassa enemmän kun oli tarvetta yksityisen paremmuudesta viranomaistoimintaan verrattuna. Liikelaitostaminen oli valttia, jolla nuijittiin ensimmäisenä alas valtiontietokonekeskus VTKK. Sen pelkkä nimi oli sen ajan kehittäjille kauhistus. Uudistusvimma alkoi repiä läpinäkyviä verhoja alas julkisen sektorin toimimattomuudesta. Se oli ymmärrettävää, niille, jotka näkivät vain julkisen sektorin paisumisen vuosi vuoden jälkeen, mutteivät käsittäneet sitä, että julkistakin voidaan kehittää ja supistaa hallitusti yksityisen kehittämisen r

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *