Kaikki alkoi siitä, kun Nixon irrotti
dollarin kultakannasta Yhdysvaltojen kultakannan huvettua Vietnamin sotaan.
Dollarista tuli kelluva valuutta. Valuutoista, jotka oli sidottu dollariin tai
Englannin puntaan, tuli fiat valuuttoja. Osaa valuutoista ei sidottu muuhun
kuin näiden valuuttojen maiden hallituksien lupauksiin. Pankkiretoriikan
omaksunut pankkimies sanoisi niiden arvon perustuvan kunkin valuuttaan luottamukseen
markkinoilla.
Tästä seurasi, että valuuttoja ei kontrolloi mikään muu kuin finanssitalouden kelpo apuveikko luottamus ja hatara sääntely(, jota EU:ssa ollaan onneksi nyt kiristämässä). Kurssivaihteluja vauhditti Reaganin päätös purkaa pankkien sääntelyä. Valtioiden roolien supistamista kiihdytti Milton Friedmanin opit usuttaa valtiot laskemaan verojaan, myymään omaisuuttaan ja pienentämään roolejaan yhteiskunnassa. – Valtio ei ole ratkaisu, vaan ongelma, sanoi Friedman. Nyt Suomi noudattaa nöyrästi tätä oppia.
Vuoden 1973 öljykriisissä öljyn hinta kipusi kahdesta kuuteen dollariin. Siitä alkoi epävakauden aika, jolloin valuuttojen kurssit heilahtelivat entistä voimakkaammin, etenkin fiat valuuttojen kurssit. Tuotantokustannukset nousivat, inflaatio laukkasi ja säästäjät menettivät säästöjensä arvoja inflaation takia.
Vähitellen luotottajista tuli talouden diktaattoreita, joiden yhtenä tehtävänä oli pitää yllä matalaa inflaatiota heidän pääomiensa arvon turvaamiseksi. Oltiin siirtymäsää tuotanto- ja investointikeskeisestä taloudesta rahoitussektori-vetoiseen talouteen. Näin syntyi velkakone, joka syyti markkinoille velkaa, ja sitä kautta uutta rahaa. Velasta tuli kasvun polttoainetta (http://areena.yle.fi/1-3286330)
Miten tämä tapahtui? Pankit omistavat vain pienen osan lainaamastaan rahasta. Liikepankki luo rahaa, kun se antaa lainaa lupauksella velan maksamisesta. Rahasumma ei enää ole, kun laina on maksettu (Ann Pettifor http://areena.yle.fi/1-3286330) .
Tiedoillaan maailman markkinoista ja valuuttakursseista suuret finanssikeskukset vaikuttavat maailmantalouden kehitykseen, manipuloivat sitä ja valuuttakursseja. Taas syntyi raha kuin tyhjästä.
Pikku hiljaa pankkien ja valtioiden suhteet kääntyivät päälaelleen. Ennen pankit pelkäsivät valtioita, koska valtio voi kylmästi joissain tilanteissa jättää maksamatta velkansa. Suhteiden kääntymistä päälaelleen vauhditti ennen kaikkea Reagania höllennys pankkien valvontaan ja luoton antoon. Myöhemmin 1980-nosusuhdanteessa pankit antoivat yhä enemmän lainaa yksityisille, yrityksille ja erityisesti valtioille.
Näin valtiot tulivat riippuvaisiksi pankeista ja alkoivat pelätä pankkeja päinvastoin, mikä oli ollut tilanne kultadollarin ja Reaganin aikana. Nyt 85 prosenttia maaliman velasta on pankkien antamaa ja vain viisi prosenttia keskuspankkien.
Kun pankkien päätehtäväksi tuli antaa yhä enemmän luottoa, korkeiden kokojen aikana korkotulot kasvoivat kymmeniin miljardeihin dollareihin, mikä oli sama kuin valtuutan luominen tyhjästä. Tähän sanoo pankkimies, että väärin. – Riskin ottamisesta pitää maksaa.
Valtiot eivät uskalla nyt päästää ns. systeemisiä suurpankkeja konkurssiin, koska ne edustavat pienasiakkaineen meitä, kansaa. Tämän tietäen ne antoivat surutta lisää lainaa, jolloin lopputuloksena on, että yksityinen velka siirtyy valtion velaksi eli pitkän ketjun kautta meidän velaksi. Näin pankki on luonut taas uutta rahaa.
On hyvä, että pankit voivat luoda uutta rahaa ja lainaavat sitä hyviin investointeihin kuten ilmastomuutoksen torjumiseen. Aivan hyvin voidaan myös sanoa, että näin luotu raha on julkista omaisuutta (http://areena.yle.fi/1-3286330).
Koron laskeminen ei hillinnyt pankkien rahan luontia, koska jouduttiin tilanteeseen, jossa valtiot ylivelkaantuivat.
Esimerkiksi Kreikan kriisissä ylivelkaantumien tarkoitti, että EU-valtiot ottivat yksityisten pankkien velkojan paikan ja takasivat Kreikan lainojen takaisin maksamisen. Ennen velkojina olivat Kreikan lainojen omistajat, nyt niiden omistajina ovat EU-maat ja IFM. Lainoja ei ole leikattu, vaan niiden omistajat ovat vaihtuneet. Taas suurpankit loivat uutta rahaa.
Finanssisektori on nyt kolmanneksi suuri toimiala maailmassa. Kuvaa on, että Suomen madellessa neljä vuotta lamassa, Nordea ja OP-ryhmä tekivät vuosittain voittoa kumpikin yli noin miljardin euron verran. Näistä syistä oli ihmeellistä Brexitin toteutuminen. Onkin vaikeaa nähdä Lontoota enää Euroopan tulevana finanssikeskuksena.
Euromaissa on nyt oudon pelottava ja odottava ilmapiiri. Maat eivät voi devalvoida tilanteissa, joissa se olisi luonnollista ja hyvää talouspolitiikkaa. Sen sijaan troikat ja komissaarit patistavat kilpailukyvyn nostamiseen työtekijöiden kustannuksella. Friedmanin opit pelittävät. Pankit koetaan rahan ahneiksi ja pienasiakkaidensa nöyryyttäjiksi. Ilmapiiri on kaiken kaikkiaan altis ääri-ilmiöille. Suomi on leikissä mukana, vaikka kuinka haluaa jäädä ulkokehille (https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005490872.html),
Ylen terroristiasiantuntija Malkki kehottaa pitämään erillään talouden ja terrorismin. Tosiasia on, että Euroopan tilanne on muodostumassa vaaralliseksi. Kansalaiset alkavat yhä suuremmissa määrin kaivata lujaa johtajaa edustakoon hän mitä suuntausta tahansa, kunhan se kokee, että parempaa on tulossa tämän johtajan vallan alla. Nationalismi on nostamassa pelottavasti päitään muiden muassa Unkarissa, Puolassa ja Slovakiassa puhumattakaan Venäjästä, jossa Putinin 14.12.pitämä nelituntinen yskinpuhelu valoi uskoa omin voimin selviytymiseen lukusilla toimialoilla kuten elintarvikehuollossa ja lääkehuollossa, Sopii epäillä. Soisi kuitenkin Putinin pysyvän vallassa, sillä muut vaihtoehdot ovat huonot.
Mitä pitäisi tehdä? Euro täytyisi devalvoida, mutta sen estää - ei tosiasiassa Maastricht92 - vaan euromaiden talouksien erivaiheisuus. Etelän maat hyötyisivät, mutta Pohjoismaat ehkä Suomea lukuun ottamatta menettäisivät. On aivan mahdollista ja hyödyllistä, että Pariisi- Berliini-akseli ja Pohjoismaat muodostavat pohjoisen EU-vyöhykkeen mm Torvalds ja Väyrynen (https://yle.fi/uutiset/3-9978596).
Voisivatko EU-maat jättää kylmästi osan veloistaan maksamatta, kuten Yhdysvallat on tehnyt vedoten dollarin arvon edulliseen kehitykseen velkojalle? Eivät voi, koska euro ei ole dollarin veroinen maailman valuutta. Kiinan talous voi pettää, jolloin se voi painaa lisää valuuttaansa. Siitä puolestaan voi seurata, että maan dollarivaranto tulee markkinoille ja dollari halpenisi. Yhdysvaltojen ollessa nyt taloudelliselta pohjaltaan pysyvästi vakaa ja jopa nousevalla uralla, on syytä ajatella dollarin pysyvän stabiilina ja euron liukuvan alas dollariin verrattuna. Tämä taas tuo ongelmia eurotaloudelle.
Näyttää ikävä kyllä siltä, että EU on maalannut itsensä nurkkaan. EU ei pääse nurkasta ilman suurta kriisiä. Helpoimmillaan se voi olla taloudellinen katastrofi, lievimmillään eri sosiaali- ja kansanryhmien ja uskontojen välisen suurkonflikti ja vaarallisemmillaan eri maiden välisen sota.
Ääripositiivisesti ajatellen pelastusta voisi EU-maiden tarjota suuret innovaatiot ja keksinnöt kuten aaltoenergia-, terveys- ja ilmastomuutosta torjuva teknologiat.
Tästä seurasi, että valuuttoja ei kontrolloi mikään muu kuin finanssitalouden kelpo apuveikko luottamus ja hatara sääntely(, jota EU:ssa ollaan onneksi nyt kiristämässä). Kurssivaihteluja vauhditti Reaganin päätös purkaa pankkien sääntelyä. Valtioiden roolien supistamista kiihdytti Milton Friedmanin opit usuttaa valtiot laskemaan verojaan, myymään omaisuuttaan ja pienentämään roolejaan yhteiskunnassa. – Valtio ei ole ratkaisu, vaan ongelma, sanoi Friedman. Nyt Suomi noudattaa nöyrästi tätä oppia.
Vuoden 1973 öljykriisissä öljyn hinta kipusi kahdesta kuuteen dollariin. Siitä alkoi epävakauden aika, jolloin valuuttojen kurssit heilahtelivat entistä voimakkaammin, etenkin fiat valuuttojen kurssit. Tuotantokustannukset nousivat, inflaatio laukkasi ja säästäjät menettivät säästöjensä arvoja inflaation takia.
Vähitellen luotottajista tuli talouden diktaattoreita, joiden yhtenä tehtävänä oli pitää yllä matalaa inflaatiota heidän pääomiensa arvon turvaamiseksi. Oltiin siirtymäsää tuotanto- ja investointikeskeisestä taloudesta rahoitussektori-vetoiseen talouteen. Näin syntyi velkakone, joka syyti markkinoille velkaa, ja sitä kautta uutta rahaa. Velasta tuli kasvun polttoainetta (http://areena.yle.fi/1-3286330)
Miten tämä tapahtui? Pankit omistavat vain pienen osan lainaamastaan rahasta. Liikepankki luo rahaa, kun se antaa lainaa lupauksella velan maksamisesta. Rahasumma ei enää ole, kun laina on maksettu (Ann Pettifor http://areena.yle.fi/1-3286330) .
Tiedoillaan maailman markkinoista ja valuuttakursseista suuret finanssikeskukset vaikuttavat maailmantalouden kehitykseen, manipuloivat sitä ja valuuttakursseja. Taas syntyi raha kuin tyhjästä.
Pikku hiljaa pankkien ja valtioiden suhteet kääntyivät päälaelleen. Ennen pankit pelkäsivät valtioita, koska valtio voi kylmästi joissain tilanteissa jättää maksamatta velkansa. Suhteiden kääntymistä päälaelleen vauhditti ennen kaikkea Reagania höllennys pankkien valvontaan ja luoton antoon. Myöhemmin 1980-nosusuhdanteessa pankit antoivat yhä enemmän lainaa yksityisille, yrityksille ja erityisesti valtioille.
Näin valtiot tulivat riippuvaisiksi pankeista ja alkoivat pelätä pankkeja päinvastoin, mikä oli ollut tilanne kultadollarin ja Reaganin aikana. Nyt 85 prosenttia maaliman velasta on pankkien antamaa ja vain viisi prosenttia keskuspankkien.
Kun pankkien päätehtäväksi tuli antaa yhä enemmän luottoa, korkeiden kokojen aikana korkotulot kasvoivat kymmeniin miljardeihin dollareihin, mikä oli sama kuin valtuutan luominen tyhjästä. Tähän sanoo pankkimies, että väärin. – Riskin ottamisesta pitää maksaa.
Valtiot eivät uskalla nyt päästää ns. systeemisiä suurpankkeja konkurssiin, koska ne edustavat pienasiakkaineen meitä, kansaa. Tämän tietäen ne antoivat surutta lisää lainaa, jolloin lopputuloksena on, että yksityinen velka siirtyy valtion velaksi eli pitkän ketjun kautta meidän velaksi. Näin pankki on luonut taas uutta rahaa.
On hyvä, että pankit voivat luoda uutta rahaa ja lainaavat sitä hyviin investointeihin kuten ilmastomuutoksen torjumiseen. Aivan hyvin voidaan myös sanoa, että näin luotu raha on julkista omaisuutta (http://areena.yle.fi/1-3286330).
Koron laskeminen ei hillinnyt pankkien rahan luontia, koska jouduttiin tilanteeseen, jossa valtiot ylivelkaantuivat.
Esimerkiksi Kreikan kriisissä ylivelkaantumien tarkoitti, että EU-valtiot ottivat yksityisten pankkien velkojan paikan ja takasivat Kreikan lainojen takaisin maksamisen. Ennen velkojina olivat Kreikan lainojen omistajat, nyt niiden omistajina ovat EU-maat ja IFM. Lainoja ei ole leikattu, vaan niiden omistajat ovat vaihtuneet. Taas suurpankit loivat uutta rahaa.
Finanssisektori on nyt kolmanneksi suuri toimiala maailmassa. Kuvaa on, että Suomen madellessa neljä vuotta lamassa, Nordea ja OP-ryhmä tekivät vuosittain voittoa kumpikin yli noin miljardin euron verran. Näistä syistä oli ihmeellistä Brexitin toteutuminen. Onkin vaikeaa nähdä Lontoota enää Euroopan tulevana finanssikeskuksena.
Euromaissa on nyt oudon pelottava ja odottava ilmapiiri. Maat eivät voi devalvoida tilanteissa, joissa se olisi luonnollista ja hyvää talouspolitiikkaa. Sen sijaan troikat ja komissaarit patistavat kilpailukyvyn nostamiseen työtekijöiden kustannuksella. Friedmanin opit pelittävät. Pankit koetaan rahan ahneiksi ja pienasiakkaidensa nöyryyttäjiksi. Ilmapiiri on kaiken kaikkiaan altis ääri-ilmiöille. Suomi on leikissä mukana, vaikka kuinka haluaa jäädä ulkokehille (https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005490872.html),
Ylen terroristiasiantuntija Malkki kehottaa pitämään erillään talouden ja terrorismin. Tosiasia on, että Euroopan tilanne on muodostumassa vaaralliseksi. Kansalaiset alkavat yhä suuremmissa määrin kaivata lujaa johtajaa edustakoon hän mitä suuntausta tahansa, kunhan se kokee, että parempaa on tulossa tämän johtajan vallan alla. Nationalismi on nostamassa pelottavasti päitään muiden muassa Unkarissa, Puolassa ja Slovakiassa puhumattakaan Venäjästä, jossa Putinin 14.12.pitämä nelituntinen yskinpuhelu valoi uskoa omin voimin selviytymiseen lukusilla toimialoilla kuten elintarvikehuollossa ja lääkehuollossa, Sopii epäillä. Soisi kuitenkin Putinin pysyvän vallassa, sillä muut vaihtoehdot ovat huonot.
Mitä pitäisi tehdä? Euro täytyisi devalvoida, mutta sen estää - ei tosiasiassa Maastricht92 - vaan euromaiden talouksien erivaiheisuus. Etelän maat hyötyisivät, mutta Pohjoismaat ehkä Suomea lukuun ottamatta menettäisivät. On aivan mahdollista ja hyödyllistä, että Pariisi- Berliini-akseli ja Pohjoismaat muodostavat pohjoisen EU-vyöhykkeen mm Torvalds ja Väyrynen (https://yle.fi/uutiset/3-9978596).
Voisivatko EU-maat jättää kylmästi osan veloistaan maksamatta, kuten Yhdysvallat on tehnyt vedoten dollarin arvon edulliseen kehitykseen velkojalle? Eivät voi, koska euro ei ole dollarin veroinen maailman valuutta. Kiinan talous voi pettää, jolloin se voi painaa lisää valuuttaansa. Siitä puolestaan voi seurata, että maan dollarivaranto tulee markkinoille ja dollari halpenisi. Yhdysvaltojen ollessa nyt taloudelliselta pohjaltaan pysyvästi vakaa ja jopa nousevalla uralla, on syytä ajatella dollarin pysyvän stabiilina ja euron liukuvan alas dollariin verrattuna. Tämä taas tuo ongelmia eurotaloudelle.
Näyttää ikävä kyllä siltä, että EU on maalannut itsensä nurkkaan. EU ei pääse nurkasta ilman suurta kriisiä. Helpoimmillaan se voi olla taloudellinen katastrofi, lievimmillään eri sosiaali- ja kansanryhmien ja uskontojen välisen suurkonflikti ja vaarallisemmillaan eri maiden välisen sota.
Ääripositiivisesti ajatellen pelastusta voisi EU-maiden tarjota suuret innovaatiot ja keksinnöt kuten aaltoenergia-, terveys- ja ilmastomuutosta torjuva teknologiat.
Kommentit
Lähetä kommentti