Oppikouluni oli loppua siihen, kun en oppikirjan puuttuessa ja lukihäiriön
takia oppinut lauseen jäsentämistä ja oikeinkirjoitusta. Opettaja laati minua
varten erityiskokeen kotona illalla tehtäväksi aamuun mennessä. Jos reputtaisin
siitä, ulisin ulkona oppikoulusta. Onneksi onnistuin.
Ylioppilaskokeissa kirjoitin vain muutaman sanan päälauseita, ja sain
apron.
Yliopistossa fysiikan apron töissä kaverini
näytti, miten kirjoitustyö jäsennellään. Siinä tapahtui minulle suuri oivallus:
pitää ensin miettiä, mitä esittää ja sen jälkeen missä järjestyksessä.
Matematiikan laudaturtyössäni (20 s.) oli vain muutama sana ja loput
symboleja, mutta sen piti olla johdonmukainen ja sisältää vain välttämättömän.
Tämä opetti tiivistämisen taitoa.
Ensimmäisessä työpaikassani jouduin kirjoittamaan runsaasti
piirihallinnolle ohjeita, miten missäkin tilanteessa menetellään. Pomo ei
hyväksynyt moni tulkinnallisia ja epäselviä ohjeita. Niiden piti olla lyhyitä
ja täsmällisiä.
Kirjoitustaitoni kehityttyä omasta mielestäni jonkin verran päätin
kirjoittaa konsultoinnin käsikirjan, minkä myöhemmin ymmärsin olleen
suuruudenhullu aie. Jo luonnos sai esimieheltäni tyrmäävät kommentit punaisine
pukkeineen, alleviivauksineen ja höpö-höpö huomautuksineen.
Tästä suivaantuneena päätin jukertaa johtoryhmän työskentelyohjeen ja
ohjevihkosen tavoitejohtamisesta. Anoppi ihmetteli, mitä lomalla heillä
käydessäni pöydän kulmalla ahersin.
Jaoin näitä kirjallisia aikaansaannoksiani pitämissäni koulutustilaisuuksissa.
Niiden laadusta ja vaikutuksia en tiedä, koska kukaan ei niistä erityisemmin puhunut
mitään. Esimieheni ministeriössä selaili vihkosia todeten vain, ettei niitä
kukaan osta.
Valtion Hallinnon Kehittämiskeskuksella ei ollut viraston tarkastustoimesta
kirjasta ja niinpä heille tutuksi tulleelta mieheltä he tilasivat aiheesta
kirjan minulta, koska olin luennoinut talon seminaareissa aiheesta. Mitään
palautetta en saanut siitäkään milloinkaan. Tai se sain sen veraan , että eräs
tunnettu luennoitsija oli tehnyt siitä oman luentomateriaaliin omissa nimissään,
mainiten nimeni aivan lopussa. En viitsinyt puuttua tekijäoikeuksieni
loukkaukseen.
Sitten sattuma astui peliin niin, kuin hyvissä saduissa usein käy.
Toimiessani valtiovarain ministeriön vs ylijohtajana sisään astui tuttu
tietokirjailija ja etevä luennoitisja Timo Santalainen. Hän pyysi minua
tulemaan toiseksi kirjoittajaksi jo aloittamaansa kirjaan ”Strateginen
johtaminen julkisessa hallinnossa”. Siinä työssä Timo opetti kädestä pitäen, miten
tietokirja laaditaan. Istuimme iltakausia Säästöpankkiopiston tiloissa Iivisniemessä
luonnoksen kimpussa. Timo ei hyväksynyt huonoa jälkeä, mistä olen hänelle
vieläkin kiitollinen.
Kirja pääsi mukaan vuoden proekonomia palkintoehdokkaaksi, kuuden parhaan
joukkoon. Myöhemmin kirjoitin kirjan Johtaminen muuttuvassa julkishallinnossa,
joka oli hetkeen myydyin tietokirja.
Kohdallani voin tiivistää kirjoitustaidon parantamiskeinoiksi
pitkäjänteisen jatkuvan harjoittelun ja ammattitaitoisen ohjauksen.
Kokemukseni mukaan tietokirjailijan on erittäin hankalaa siirtyä
prosaistiksi, mutta päin vastainen lienee mahdollista. Eri tyylilajien hallinta
on omaa maailmansa.
Kommentit
Lähetä kommentti