Sivut

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

2066. Hallituksen johtamisessa eri säännöt kuin yritysjohtamisessa

      Kehityspolkuja on monenlaisia. Tämä tulee mieleen Sipilän yrityksestä johtaa ensi alkuun hallitusta johtoryhmänä samoissa työtiloissa, toki ministereiden lähimmät virkamiesavustajat käsivarren päässä.
     1970-luvun Suomessa ihailtiin japanilaisten kykyä muodostaa hallitus pyöreän pöydän ääressä puhtaalta pöydältä ilman edellisen hallituksen ministeriöjaon painolastia.
     Suomessa ketterän ja yhteen hiilen puhaltavan hallituksen muodostamisesta vain haaveiltiin.
     Maassamme on kyllä viime vuosina kaavailtu valtioneuvostovirastoa. Siihen olisi hallitus koottu samoihin tiloihin ja sen ydin avustajakunta tiiviiseen yhteistyöhön ja sitouttamisen mahdollistavaan toimintamalliin ja työtapoihin. Tämän prosessin aikaan saaminen ei onnistunut.
     Taannoin HS:ssa kommentoidun ruotsalaisten tutkimuksen mukaan ulkopuolelta rekrytoitu on usein pätevämpi, kuin sisältä tullut johtaja. Tämän sanotaan pätevän etenkin perheyrityksiin.
     Tässä suhteessa puolueita voidaan ainakin etäisesti verrata perheyrityksiin ja Sipilää ulkopuolelta tulleeseen johtajaan. Tuskinpa kenenkään vanhan poliitikkosotaratsun mieleen olisi välähtänyt panna uuden hallituksen jäseniä istumaan alkukuukausiksi samoihin tiloihin tutustumaan toisiinsa, laatimaan toimintasuunnitelmaa ja sitoutumaan tulostavoitteisiinsa.
     Tässä myös paljastuu ylipäätään ulkopuolisen mahdollisuus, tulematta heti tyrmätyksi, ottaa käyttöön radikaaleja toimintatapoja, jotka myöhemmin osoittautuvat menestyksiksi. Sipilä ei onnistunut.
     Kun tarttuu Sipilän ajatukseen johtaa hallitusta kuin yritystä, kannattaa olla varovainen, sillä poliittisten johtajien parissa vallitsee aivan toisenlainen järjestelmä kuin virkamiesjohtamisessa.
     Poliitikkojen toiminta muistuttaa aika ajoin loan heittämistä. Urpilainen jyrättiin ay:n panssarivoimilla tylysti sivuun juuri, kun hän oli saamassa otetta johtamiseen. Kun demari ukot siirsivät höyhenen sipaisulla Lindtmanin sivuun puheenjohtajakisasta, kuraa roiskui kauaksi. Tiilikainen järjesti opiskelukaverilleen korkean viran ohittamalla pätevämmät. Nämä söhläilyt osoittavat: loan heitossa loka ei aina tartu oikeisiin kohteisiin. Ei pidä siirtyä lokalinjalle.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti