Soinin pitkät
jäähyväiset
Tämä ei ole moite
perussuomalaisten pitkäaikaiselle puheenjohtaja Soinille, vaan yritys kertoa,
kun joutuu johtamaan, yhtenä monista, usealla eri tavalla muotoaan muuttavan
kansaryhmän poliittisia pyrkimyksiä ja niiden ympärille rakennettua puoluetta.
Sotien jälkeen osa kenttäharmaisiin pukeutuneista jäi seisoskelemaan ja
seilaamaan yhteiskuntaan ilman sen kummempaa päämäärä. Pitkin ja poikin maata,
etenkin maaseudulla jolkotteli runsaasti tilapäistöissä pyrähtäviä kulkumiehiä,
jotka aamulla isännältä rahat saatuaan lähtivät pullon ostoon. Osa evakoista
kuka mistäkin syytä jäi joutomiehiksi. 1960-luvun maaltamuutto lähiöihin lisäsi
irrallisuuden tunnetta. Osa sopeutui ja osa palasi tai muutti Ruotsiin 400000
muun jo maahan muuttaneen suomalaisen perään. Osa palasi Ruotista. Sosiaalinen
kierto ja ihmisten asettumien paikoilleen olivat myllerryksessä.
Tämä karkeasti kuvattu yhteiskunnallinen sosiaalinen prosessi synnytti
tyytymättömyyttä. 40-luvun lopulla ja 50-luvulla oli yleistä, että miesporukat
kerääntyvät sunnuntaisina istuskelemaan rintamamiestalojen kaivon kansille ja
piharuohikoille naisväen seuratessa väittelyä talon portailta.
Tämä porukka ei kokenut omakseen kommunisteja, SKDL:ää, TPSL:ää,
skogilaisia eikä maalaisliitoa. Koitti Veikko Vennamon hetki ja syntyi Suomen
pienviljelijöiden puolue.
On
merkittävää, että tämä Vennamon maagisesti löytämä ja politiikallaan täyttämä
Suomen kansan sosioekonominen railo ulottuu 40-luvulta tähän päivään saakka,
vaikkakin se on mutkitellut, sisältänyt traumoja ja vaihtanut väriään.
Hyvinvointivuosina 1970-1990 railo oli ohut ja välillä se oli melkein
ummessa.
Nyt tilanne on toinen. Nämä joidenkin silmissä joutoihmiset, kuten köyhät,
pitkäaikaistyöttömät, yleensä valtava määrä työttömiä, eläkeläiset, sairaat,
vähävaraiset lapsiperheet, vanhukset, ovat suutuksissa ja ärtyneitä hallituksen
harjoittaman kuripolitiikan takia. 50-lukuun verrattuna ero on se, että heitä
on paljon, he ovat pysyvä luokka ja he ovat vihaisia.
Sipilä puhuu, että nyt on katsottava uusin innovatiivisin silmin
tulevaisuutta. Lähes sadan vuoden opetus on osoittanut, että innovatiivisuus ei
koske vasemmiston yhdistymistä yhdeksi puolueeksi täyttämään tämä osattomiksi
jäävein railoa.
Pitemmässä
historian katsannossa ei ole kovin merkittävää, kuinka kauan perussuomalaiset
on hallituksessa ja onko Soinilla motivaatiota uhrata loppu elämäänsä puolueen
hyväksi. Todennäköistä on, että Soinilla on alkaneet pitkät jäähyväiset
politiikalle. Tämä hän voi tehdä poliitikon puhtain mielin.
Tosiasia on, että nykyisellä hallituksen menolla 40-luvulta alkanut railo
vain paisuu vain entisestään käsittäen nyt lähes miljoona köyhää,
eläkeläistä ja syrjäytynyttä. Kepu, kokoomus, vihreät, vasemmisto eikä
työläisten demarit heistä juuri piittaa. Puhetta kyllä riittää.
Tämän railon täyttämiseen
tarvitaan perussuomalaisia enemmän kuin koskaan, olkoonkin niin, että tätä
poliittista tyhjiötä täyttävien puolueiden nimet tulevaisuudessa saattavat olla
mitä vain, lukuun ottamatta vanhoja käpyjä.
Ylen viimeisin gallup lupaa PS:lle kahden
prosenttiyksikön kasvua. Syy tähän on demarien epäonnistuneessa oppositiopolitiikassa.
Kun puolueen kannatuksen lisääminen perustuu
ennen kaikkea mielikuvien luomiseen, Rinne tähän työhön on ei ole paras mahdollinen.
Soini on, mutta hänen kaltaista jatkajaa karismaattiselle puhujalle ja
johtajalle ei ole näköpiirissä.
Kommentit
Lähetä kommentti