Nyt meillä on kaiken sisäänsä imevä tutkimuspolitiikka.
Tiedepolitiikan luonnin keskeisinä toimijoita olisivat opetusministeriö,
Suomen Akatemia ja yliopistot. Hallitus rahasäkin vartijana on vaikeuttanut koko
tutkimusalaa huomattavasti. Aivovienti on tosi asia (mm Hämeen-Anttila)). Opiskelijoita
lähtee ennätysmäärä palaamatta enää Suomeen. Tämä tekee erittäin kipeää
tutkimuksellemme, koska lähtijät palatessaan ovat ennen tuoneet mukanaan
uudenlaisia ideoita ja teknologiaa mm syövän tutkimuksessa (Westermark).
Suomen Akatemia on perinteisesti toiminut tutkimusprojektien
salkunhoitojana, ja toimii edelleen. Sen toimintatapoihin on moneen kertaan yritetty
parannuksia, mutta edelleenkin sitä vaivaavat nurkkakuntaisuus, hyväveliverkostot
ja tahmeus niin uuslinjauksissa kuin sisäisessä toiminnassa.
Akatemian perustutkimuksen rahoitusosuus on laskenut leikkausten
takia vuosi vuodelta. Perustutkimushankkeissa sen osuus on 15-20 %. Loppurahoituksen
hankkiminen jää tutkimuksen johtajan tehtäväksi. Ei ole kovin motivoivaa
kerjätä yksityisiltä rahaa ja samalla johtaa 10-henkilön lahjakkaan tutkijan
ryhmää, joka elää jatkuvasti toimeentulon hiipumisen vaarassa (Yle a-studio
11.1).
Hallitus ei näytä ymmärtävään perustutkimuksen tärkeyttä. Se
ei ole onnen kauppaa kuten kullan etsintä on, vaan kokonaistasolla tulee varmasti
tulosta. Kun perustutkimusprojektit ja soveltava tutkimus toimivat lähiyhteistyössä
jopa paikallisesti lähekkäin, innovaatiota syntyy puolin ja tosin (Westermarck).
Nyt tilanne ei ole ihanteellinen, vaan pirstaleinen, mikä osin johtuu yliopistojärjestelmän
rakennevioista ja osin luonnollisesta syystä, hakeutumisesta sinne missä
resursseja on.
On erittäin kummallista tuhlata varat maakuntohallintoon ja
toivottomaan soteen sen sijaan, että varat pantaisiin tutkimukseen. Tarvitaan
hyväksyttyä ja kaikkien tiedossa olevaa modernia tiedepolitiikkaa. Se antaisi
tutkijoille raamit ja rahoituksen, jolloin valtio voisi jättää tutkijat rauhaan
tutkimusprojektiensa kanssa.
Kun yliopistojärjestelmän saneeraus joka tapauksessa
tarvitaan ja se on muutoin soteluokan projekti, mutta se on järkevä, se vaatii
pitkän suunnittelu- ja toteuttamisaikataulun.
Siksi tiedepolitiikka pitäisi laatia jo nyt nykyisiin rakenteisiin ja hyväksyä
rakennevikojen ongelmat. Muutoin vaarana on tieteemme surkastuminen.
Kommentit
Lähetä kommentti