Nyt käydyssä keskustelussa kyse ei ole lainvalmistelun
tasosta eikä perustuslaista, vaan sitä miksi perustuslailliset näkökulmat ovat
juuri ny nousseet puheenaiheiksi hallituksen reformipolitiikassa.
Keskustelu on seurausta Sipilän hallitukseen tuomasta työskentelytavasta.
Sitä leimaavat kiireellisyys, jolloin hallitukselta jää vähemmälle huomiolle
lainsäädännön rajoitukset ja rajoitusten muuttamisen vaatimat täsmälliset
prosessit.
Kyse on myös osin tietämättömyydeltä. Maalaisjärjenkin olisi pitänyt
havaita sakkojen korottamisen budjetin tilkkeiksi olevan kestämätön peruste. Sipilä
ei ole myöskään sisäistänyt, että ”kokeile ja muuta periaate” ei sovi
yhteiskunnallisten uudistusten läpivientiin. Se johtaa perustuslakitörmäyksiin
ja hallitustyön uskottavuuden heikkenemiseen. Tämä puolestaan saattaa johtaa pikaistuksiin
ja ärsyyntyminen ja lopuksi uudistusten runttaaminen tavalla tai toisella läpi (http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005013218.html).
Oikeuskansleri-instituutiota leimaa aina virassa oleva
oikeuskansleri. Arvo Aallon aikana hallituksen ei olisi sallittu kokeilla
kepillä jäätä Sipilän tavoin puhumattakaan Kai Kortteesta, joka
lausuntotaiteiden mestarin otteella piti jöötä hallituksessa.
Monet oikeuskanslerit ovat hoitaneet ennen virkaan
astumistaan laaja-alaisesti eri paikoissa ja tasoilla hallintotehtäviä. He
tunsivat ylimmät virkamiehet kuin omat taskunsa. Tällaisten oikeuskanslereiden
höykytyksessä moisia peruslakikommervenkkejä ei olisi tapahtunut (http://www.hs.fi/politiikka/art-2000005012318.html).
Piittaamattomuus peruslaista näkyy myös nimityksissä. Min
Tiilikaisen kaverin nimittäminen metsähallituksen pääjohtajaksi ohi Esa Härmälän
(nyt Fennovoiman hallituksen pj) oli paha isku perusoikeuksille ja perustuslaille.
Kommentit
Lähetä kommentti