Kirjassaan Sisäinen
turvallisuus horjuu ( http://www.hs.fi/kotimaa/a1473301202810).
Paatero on pessimistisellä päällä. Mikään on tunnu olevan paikallaan Suomen
sisäisessä turvallisuudessa ja ulkoisessakin on parantamisen varaa. Tällaisen
synkistellyn saa aikaan kuka tahansa julkista hallintoa tunteva kirjoituskyinen
henkilö . Tunnustus kuitenkin Paateron 52 kohdan parannusehdotukselle,
joista yksi oli turvallisuusministeriön perustaminen.
Perusteluna hän esittää harmaan alueen kasvamista sisäministeriön ja puolustusministeriön välillä. Tämä on sinänsä oikea, mutta aivan riittämätön argumentti, sillä tällä perusteella voitaisiin organisoida lukuisia uusia ministeriöitä mm. perheasioiden, terveys-, aluehallintoministeriöt, jne. Ehdotuksen mukaan yhtään ministeriötä ei lakkautettaisi. Tämä on mahdotonta.
Paateron olisi kannattanut lukea eläkkeellä olevan alivaltiosihteerin Juhani Kivelän väitöskirja Hiljainen hälytys, häiriötilanteiden ja kriisien hallintaa. (https://helsinginyliopisto.etapahtuma.fi/Default.aspx?tabid=959&id=32836).
Kivelän ajatuskulku on, että lääninhallituksien ja niiden poliisiosastojen lakkauttamisella, sisäministeriön sektoroitumisella, poliisihallituksen perustamisella ja ministeriön poliisiosaston heikentämisellä on viety eväitä keskusjohtoiseen kriisien hallintaan. Tähän käsitykseen voidaan pääpiirteittäin yhtyä.
1990 lopulla lääninhallituksien lakkauttamisesta alkanut aluehallinnon myllerrys on jättänyt vieläkin eräät alueviranomaiset epävakaaseen ja huonosti organisoituun tilaan. Tämä koskee etenkin elyjä ja niiden toimivaltaa suhteessa keskushallintoon. Hyvä esimerkki Talvivaaran tapaus, jonka lupa-asioihin ministerillä ei ollut toimivaltaa, ja jonka jälkiseurauksiin valtion on pumpattava nyt satoja miljardeja euroja.
Tehokkain keino sisäistä turvallisuuden parantamiseen on sisäministeriön toimivallan lisääminen aluehallintoon
Perusteluna hän esittää harmaan alueen kasvamista sisäministeriön ja puolustusministeriön välillä. Tämä on sinänsä oikea, mutta aivan riittämätön argumentti, sillä tällä perusteella voitaisiin organisoida lukuisia uusia ministeriöitä mm. perheasioiden, terveys-, aluehallintoministeriöt, jne. Ehdotuksen mukaan yhtään ministeriötä ei lakkautettaisi. Tämä on mahdotonta.
Paateron olisi kannattanut lukea eläkkeellä olevan alivaltiosihteerin Juhani Kivelän väitöskirja Hiljainen hälytys, häiriötilanteiden ja kriisien hallintaa. (https://helsinginyliopisto.etapahtuma.fi/Default.aspx?tabid=959&id=32836).
Kivelän ajatuskulku on, että lääninhallituksien ja niiden poliisiosastojen lakkauttamisella, sisäministeriön sektoroitumisella, poliisihallituksen perustamisella ja ministeriön poliisiosaston heikentämisellä on viety eväitä keskusjohtoiseen kriisien hallintaan. Tähän käsitykseen voidaan pääpiirteittäin yhtyä.
1990 lopulla lääninhallituksien lakkauttamisesta alkanut aluehallinnon myllerrys on jättänyt vieläkin eräät alueviranomaiset epävakaaseen ja huonosti organisoituun tilaan. Tämä koskee etenkin elyjä ja niiden toimivaltaa suhteessa keskushallintoon. Hyvä esimerkki Talvivaaran tapaus, jonka lupa-asioihin ministerillä ei ollut toimivaltaa, ja jonka jälkiseurauksiin valtion on pumpattava nyt satoja miljardeja euroja.
Tehokkain keino sisäistä turvallisuuden parantamiseen on sisäministeriön toimivallan lisääminen aluehallintoon
Kommentit
Lähetä kommentti