Siirry pääsisältöön


1909. Donald Trump, kivääriliito ja Ku Klux Klan


     Monia on alkanut askarruttaa, miten suhtautua valtioon, joka on moderni, sivistynyt ja teknologiasuuntautunut ja rikas ja jonka kaikki kansaiset uskovat omistavansa läheiset suhteet jumalaan. Maa joutuu vielä kummallisempaan valoon, kun noin puolitoista prosenttia sen kansalisista istuu vankiloissa tai on ehdonalaisessa valvonnassa. Joka kolmas minuutti tapahtuu kuolemaan johtava ampumavälikohtaus.

     Myönteinen suhtautuminen maahan saa vakavan muistutuksen, kun maan puolitoista miljoonainen kivääriliitto puolustaa Etelän Ku, Klux, Klanin arvoja ja järjestää asemessuja, joissa lähes kuka tahansa voi ostaa konetuliaseen. Useissa osavaltioissa järjestetään massiivisia perinteisiä sotaleirejä, joissa itse kukin toimii ja ampuu omalla aseella ja  vastuulla. Nyt kivääriliitto on asettunut Trumpin valinnan taakse.

     Muutamissa kaupungeissa tilannee huumeiden käytön provosoivana kehittynyt niin pahaksi, ettei normaali-ihmisillä ole mitään menemistä alueille. Jengitoiminta on levittäytynyt niin laajalle ja rajuksi, että jengit ovat rakentaneet taistelijoine, virkailijoine ja tähystäjine omille reviireilleen kaupungin kaupungissa. Aseet ovat piilotettu helposti käsiin saataviin paikkoihin kortteliaseiksi.

     Raskaan sarjan ammattirikolliset ovat organisoituneet erilleen katutason pikkurikollisista. He pyörittävät laajaa arsenaalia: kidnappauksia, valtavia huumebisneksiä, pankkiryöstöjä, seksikauppaa, rahanpesua.

     Kaikki tämä näkyy turvattomuutena kaduilla. USA on kuitenkin niin suuri maa, että eliitin alueet ovat suhteellisen rauhalisia, osaksi mittavien ja kehittyneiden turvalaitteiden ansiosta.

     Poliisi suorittaa kovaotteista järjestyksen pitoa suurimmissa ja pahamaineisimmissa kaupungeissa ja kaupungin osissa. Esimerkiksi vielä viime vuonna New Yorkissa empien suuntavilkun päälle laittanut tummien poikien auota pysytettiin heti. Auto tutkittiin, taskut nurin ja porukka kamarille.

     Se miksi tällaisen tilanteeseen on tultu, johtuu lukemattomista historiallista kehitysvirroista, sodista, sattumista, poliitikoista, naapurimaiden epävakauksista ja talouden heilahteluista.

     Jos narsisti Donald Trump valitaan presidentiksi, aseiden käyttö ja katuväkivalta lisääntyvät entisestään, sillä kivääriliitolle annettuja lupauksia ei ole ollut tapana perua. Ei ole ensi kerta, kun kivääriliitto on ratkaissut presidentin vaalit


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

3307. Ylen Jälkiviisaat raivostui

Karvala vetosi Kälviän kunnan kokeiluun, jossa pojat pantiin kanalaan katsomaan, kuinka kanat munivat ja pillin soidessa emäntä otti suurimmat munat ja vei ne punnittaviksi osuuskauppaan, jonka hoitaja lahjoitti ne illan hämyn tulessa ison talon palkollisille. Jäsenet Uljas, Perho ja Karvala kiivailivat, kuinka naiset ja ennen kaikkea tytöt eivät pääse eteen päin urallaan, kun pojat vievät työpaikat suuhunsa kuin mansikat metsiköstä. Tähän Uljas ehdotti, että pojille pitää perustaa oma matematiikka, joka sisältää vain ykkösiä ja nollia. Kaikki Jäsenet olivat samaa mieltä, että työssä pitää vallita tasa-arvo. Ja niinpä Uljas ehdotti, että kaikkein lantalapioiden varsi oli katkaistava saman mittaiseksi, koska kaikki tällä tavalla kaikki saisivat sontaa samalla mitalla. Tähän Karvala ei suostunut, vaan vaati superlapion käyttöön ottamista kaikille 40-vuotiaille poikamiehille, koska sillä tavalla heidän yhteiskuntakelpoisuutensa kehjettysi Ruotsin Reserviläisliiton vaatimalle tasolle. Tähä

3310. Ylen Jälkiviisaat oli hyvin vihainen Soinille

Ylen Jälkiviisaat oli viimoissaan, kun presidentiksi ei valittu kaikkien jyväjemmarien tuntemaa lihansyöjä Tehniä, vaan Studerius. Tämä mies on Soinin sanoin niin suuri, että mennessään Pohjanmaalle hänet pitää pönkätä latoon tunniksi ennen Laihian torin puhettaan. Saman latoon, jossa Sipilä harjoitteli valtiopäivien avauspuhettaan. Siksi siitä tuli sutta ja silppua, vaikka silppukone oli huollossa Keravalla. Kun kaikki alkaa mennä pieleen, siinä mene matalaksi myös Limingan pellot paljastaen samalla kepun suuren haaveen rakentaa mainitun pitäjän merenrantaan Euroopan suurimman lentokentän tuomaan kepun äänestäjiä Kongosta Kulmunia äänestämään. Tästä ladosta tulee myöhemmin pyhäinjäännös inspiroimaan, kuinka puolue paisuttuaan isoksi voi myös samoilla tulilla näivettyä sitruunaksi ilman, että äänestäjät eivät huomaa mitään, sillä niin suuri oli pelko vielä tupailloissakin.  Tällä välin kaikki nuoret miehet olivat jo Mäntsälän kohdalla menossa heinäseipäät olalla etsimään kesämökkejä, j

3237. Ylen eilinen A-talk oli Orpolle floppi, Henrikssonille timantteja

Ylen eilinen A-talk oli pääministeri Orpolle yhtä kujanjuoksua. Hän aloitti monta kertaa urheasti saman tosi virren, kuinka Suomi selviää vain työteolla velkaantumisen ollessa hurja 10 miljardin luokka vuodessa ja korkomenojen kivutessa lähes neljään miljardiin, jne. Saman aikaan Lindtmanin kertasi kerta toisen perään, kuinka yksinhuoltaja Liisalta viedään tuhkatkin pesästä, kun työttömyysturvasta leikataan ja yksinhuoltaja vähennystä typistetään ja ruoan hinta nouse pilviin ja saman aikaisesti rikkaiden verotus kevenee. Tämän levy pyöriessä jatkuvasti Lindtmanin sanoittamana Orpon ilme vaihteli uskollisen papin ja käytettyjen huonekalujen välittäjän ilmeiden välillä. Lopulta vieressä istuva Anna Maja Henriksson otti kylmästi Orpon paikan tämä jäädessä sivustakatsojaksi alkaen rauhallisesti kohta kohdalta käydä läpi, mitä hallitus tekee, jotta iskut eivät osuisi samoin köyhiin ja vähäosaisiin. Henriksson pelasti Orpon katastrofilta.  

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *