1853. Sosiaalitarkastajat saapuvat

      Tiettynä päivänä tarkastajat saapuivat Herttoniemeen ihaillen aluksi komeita näköaloja. Toisella naisella oli lehtiö kädessään toisen tehdessä havaintoja. -Täällä on amme! Pitää saada istuinlauta. - Niitä on sairaalassa, vastasi lehtiönainen. Kävelin naisen perässä vessan ovelle ja katsoin seinällä riippuvaa käsisuihkun kahvaa ja kysyin. - Miten isä ylettyy ottamaan suihkun käteensä, kun mies ei kunnolla pystyssä pysy edes tasaisella lattialla? Puhujanainen vastasi. - Pannaan yläpuolelle kahvaan narulenkki. Silloin ylettää. Tuohon poraatte kahvan, josta isänne voi ponnistaa seisomaan - Hyvä, että on mikro. Se on turvallinen, sanoi lehtiönainen. - Mitä isä siinä lämmittää, kysyin.  Nainen katsoi minua hetken kuin hevonen uutta veräjää. - No mitä siinä mikrossa lämmitetään, halkojako?”


     Puhujanainen katseli pitkään vessan ovelta olohuoneeseen sen näköisenä, että mitä hän seuraavaksi lausuu, ratkaisee isäni kohtalon. - Täällä on aivan liikaa huonekaluja, niitä pitää viedä muualle, että isänne on helpompi liikkua. Yrittäessäni selittää niiden tunnearvoja isälle ja varastotilan puutetta nainen vähän heltyi ja käski kasaamaan sohvakaluston takaseinän viereen, mutta pylväät pitää poista. - Ne hankaloittavat rollaattorilla menoa vesaan. Nainen ei vastannut mitään huomauttaessani, että ne on istutettu kattoon ja lattiaan kiinni teräs tangoilla ja että kirjahylly on niiden varassa. Mutisi vain talonmiehestä ja rautasahasta.

    

     Naisten lopputuomio oli tyly. Isä ei saanut tarpeeksi pisteitä vanhustenkotiin pääsemineen.