Venäjällä on tuskainen historia kaikkien
muiden suurmaiden tapaan. Selvittyään mongolien alistuksesta Iivana Julma nimestään
huolimatta yhdisti kansaa valtavana apunaan ortodoksien kirkko ja sen synkät varjottomat
ikonikuvat, joita suutelemalla kansa koki Jumalan ja Jumalan pojan
jokapäiväisen läsnäolon. Venäjä- imperiumin kuten Yhdysvaltin strategiaan on
aina kuulunut laajentamispolitiikka kaikkiin mahdollisiin suuntiin.
Venäjällä tunnetaan Pyhän Viisauden Kirkon tarina Kiovan Rus:sta. Siihen kiteytyi ruhtinas Vladimirin aloittama työ vanhojen slaavilaisten pakanauskontojen korvaaminen ortodoksisuudella 1000-luvun alussa. Ruhtinas halusi muodostaa Kiovaan toisen Bysantin Konstanttinopolin rinnalle. Venäjän suurvalta-aseman perusta juontuukin ikivanhan Ukrainan henkisestä perinnöstä. Vanhan sanonnan mukaa Moskova on Venäjän sydän, Pietari sielu ja Kiova äiti.
Tämä ei voi olla vaikuttamatta venäläiseen poliittiseen retoriikkaan ja tekoihin Ukraina-kysymyksessä. On vaikeaa tietää, missä määrin Ukraina myytti on saanut tilaa Putinin ajatuksissa hänen suhtautumisessaan Ukrainan lähentymisessä länteen.
Pietari Suuri aloitti uudistuspolitiikan, jonka käsittämättömien eri vaiheiden ja prosessien tuloksena Venäjä koki olevansa Yhdysvaltin veroinen suurvalta, toisen maailmansodan jälkeen. Neuvostoliiton jälkeisestä romahduksesta Venäjä ei enää halua puhua mitään, vaan toimii edelleen kaikkiin mahdollisiin suuniin laajentumisstrategiansa mukaisesti. Pohjoismanner, Abhasia, Georgia, Moldova, Ukraina, Afganistan, Tanstrista ja Krim ovat kaikki listalla mukana.
Tätä taustaa vasten tuntuu houkuttelevalta pohtia, missä määrin Venäjä on saavuttanut tavoitteensa Ukraina-operaatiossa ja millaiset ovat hyödyt verrattuna haittoihin, kun kumpikaan osapuoli ei halua erityisemmin muistella toistensa arvoja ja historiaa. Nyt vaakakuppi näytti kallistuvan haittojen puolelle. Vaikka Venäjää juuri nyt harmittaa valtavasti, ettei se ole lännen merialueilla sellainen sotaheraa kuin Britannia ja Yhdysvallat, sen on sotakalustonsa ja huoltoreittiensä lyhyyden takia hyvissä asemissa laajentumispolitiikassaan mukaan lukien Ukraina-kysymys. Sen kanssa Venäjä ei pidä mitään kiirettä.
Se häärii nyt kaikin keinoin naapurinaan olevan kolmannen suurvallan EU:n heikentämiseksi. Vanha totuus, että sattuma ohjaa kaikkea näyttää pitävän tässä hyvin paikkansa. USA hyökkäsi Irakiin, jonka sekasorron seurauksena synti Isis ja Syyria joutui sisällissotaan. Media näyttää suorasukaisesti, kuinka Venäjä YK:n kyseenalaisella mandaatilla pommittaa tarkoituksellisesti Turkin sisäpolitiikka apunaan Lähi-idän alueita mahdollisimman suuren pakolaisvirran saamiskesi Turkin ja Kreikan kautta Eurooppaan.
Venäjän suurvaltastrategiassa ei ole mitään uutta. Tsaarien aikoihin sitä pitivät pystyssä sen ajan mediavalta ortodoksinen kirkko rituaaleineen ja taivallisia näkyjä loihtelevine ikoneineen sekä suurvaltaeetos, nyt cyberpropaganda ja -sota yhdistettynä mahtipontisen voittamattomaan isänmaalisuuteen.
Venäjällä tunnetaan Pyhän Viisauden Kirkon tarina Kiovan Rus:sta. Siihen kiteytyi ruhtinas Vladimirin aloittama työ vanhojen slaavilaisten pakanauskontojen korvaaminen ortodoksisuudella 1000-luvun alussa. Ruhtinas halusi muodostaa Kiovaan toisen Bysantin Konstanttinopolin rinnalle. Venäjän suurvalta-aseman perusta juontuukin ikivanhan Ukrainan henkisestä perinnöstä. Vanhan sanonnan mukaa Moskova on Venäjän sydän, Pietari sielu ja Kiova äiti.
Tämä ei voi olla vaikuttamatta venäläiseen poliittiseen retoriikkaan ja tekoihin Ukraina-kysymyksessä. On vaikeaa tietää, missä määrin Ukraina myytti on saanut tilaa Putinin ajatuksissa hänen suhtautumisessaan Ukrainan lähentymisessä länteen.
Pietari Suuri aloitti uudistuspolitiikan, jonka käsittämättömien eri vaiheiden ja prosessien tuloksena Venäjä koki olevansa Yhdysvaltin veroinen suurvalta, toisen maailmansodan jälkeen. Neuvostoliiton jälkeisestä romahduksesta Venäjä ei enää halua puhua mitään, vaan toimii edelleen kaikkiin mahdollisiin suuniin laajentumisstrategiansa mukaisesti. Pohjoismanner, Abhasia, Georgia, Moldova, Ukraina, Afganistan, Tanstrista ja Krim ovat kaikki listalla mukana.
Tätä taustaa vasten tuntuu houkuttelevalta pohtia, missä määrin Venäjä on saavuttanut tavoitteensa Ukraina-operaatiossa ja millaiset ovat hyödyt verrattuna haittoihin, kun kumpikaan osapuoli ei halua erityisemmin muistella toistensa arvoja ja historiaa. Nyt vaakakuppi näytti kallistuvan haittojen puolelle. Vaikka Venäjää juuri nyt harmittaa valtavasti, ettei se ole lännen merialueilla sellainen sotaheraa kuin Britannia ja Yhdysvallat, sen on sotakalustonsa ja huoltoreittiensä lyhyyden takia hyvissä asemissa laajentumispolitiikassaan mukaan lukien Ukraina-kysymys. Sen kanssa Venäjä ei pidä mitään kiirettä.
Se häärii nyt kaikin keinoin naapurinaan olevan kolmannen suurvallan EU:n heikentämiseksi. Vanha totuus, että sattuma ohjaa kaikkea näyttää pitävän tässä hyvin paikkansa. USA hyökkäsi Irakiin, jonka sekasorron seurauksena synti Isis ja Syyria joutui sisällissotaan. Media näyttää suorasukaisesti, kuinka Venäjä YK:n kyseenalaisella mandaatilla pommittaa tarkoituksellisesti Turkin sisäpolitiikka apunaan Lähi-idän alueita mahdollisimman suuren pakolaisvirran saamiskesi Turkin ja Kreikan kautta Eurooppaan.
Venäjän suurvaltastrategiassa ei ole mitään uutta. Tsaarien aikoihin sitä pitivät pystyssä sen ajan mediavalta ortodoksinen kirkko rituaaleineen ja taivallisia näkyjä loihtelevine ikoneineen sekä suurvaltaeetos, nyt cyberpropaganda ja -sota yhdistettynä mahtipontisen voittamattomaan isänmaalisuuteen.
Kommentit
Lähetä kommentti