Siirry pääsisältöön


1845. Ylimielisyys huipussaan vanhuskeskustelussa Yle a-talkissa 25.2

     Turun kaupungin psykiatrisen sairaalan törkeä vanhusten kohtelu oli tällä kertaa kimmokkeena a-talkissa jo arkipäiväiseksi muuttuneeseen vanhusten kaltoin kohteluun (http://areena.yle.fi/1-3073422).

     Viestejä tulee ympäri Suomea, milloin vanhus on jätetty vaippoihinsa, milloin nälkään. Kolmen sadan miljoonan euron leikkaus vanhushuollosta on tehnyt selvää jälkeä hoidon laadusta, riittävyydestä ja saatavuudesta hoitokulttuurin ja alalle koulutettavien tason heikentyessä ja valvonnan riittämättömyyden takia.  Ala on pirstaloitunut ja pirstaloituu jatkuvasti lisää soten kompuroinnin takia. Paperilla kaikki näyttää hyvältä hoitajien ollessa pakotettuja täyttämään seurantalomakkeita parhaan kykynsä mukaan tietojen johtamatta kuitenkaan muuhun kuin suiden sulkemiseen ja arkistointiin.
      Asenne, jolla Turun kaupungin hyvinvointipalvelujen johtaja Riita Liuska ja Valviran ryhmäpäällikkö Markus Henriksson suhtautuvat ongelmiin, osoittaa, ettei mitään hyvää ole tulossa. Parannuksia on turha odottaa.
     
      Liuskan ollessa itse tutkinnan kohteena oli rohkeaa tulla ohjelmaan. Ehkä on sai rohkeutta ylimielisyydestä, jolla hän suhtautui asiaan. Hänen mieleensä ei tullut kirjata hoitovirheitä ja hoitajien nukkumista, vaan pelkkiä mahdollisia lääkevarkauskisa eikä ajatusta lähettää raportit valvovalle viranomaiselle Valviralle. Hän vain oppi tapauksesta. Ehkä hän oppii olemaan hereillä.

      Henrikssonin puheet lähentelivät röyhkeyttä ja perusteetonta itsetietoisuutta hänen verratessa hoitajien työn valvontaa lentokoneen miehistön itsevalvontaan lentoprosessissa. Hänen mielestään hoitotyöhön pitää soveltaa samaa menetelmää. Hän on kuulema kehittämässä lomakkeita ja hoitoprosesseja tähän suuntaan.

      Henrikssonilta unohtui täysin sen käsittämisen, että lentoprosesseja itsevalvovat ennen kaikkea asiakkaat. On todennäköistä, että matkustajat protestoivat heti, jos koneet hyppivät ja pomppivat puhumattakaan, jos ne putoilevat maahan. Jos vanhus putoaa vuoteestaan, kukaan ei valita eikä sitä kirjata mihinkään.

      Henriksson osoitti ehtymätöntä intoa itsevalvontaan henkäisemällä ohjelman lopuksi valvonnan menneen hyvään suuntaan koko 2000- luvun.

        

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

3307. Ylen Jälkiviisaat raivostui

Karvala vetosi Kälviän kunnan kokeiluun, jossa pojat pantiin kanalaan katsomaan, kuinka kanat munivat ja pillin soidessa emäntä otti suurimmat munat ja vei ne punnittaviksi osuuskauppaan, jonka hoitaja lahjoitti ne illan hämyn tulessa ison talon palkollisille. Jäsenet Uljas, Perho ja Karvala kiivailivat, kuinka naiset ja ennen kaikkea tytöt eivät pääse eteen päin urallaan, kun pojat vievät työpaikat suuhunsa kuin mansikat metsiköstä. Tähän Uljas ehdotti, että pojille pitää perustaa oma matematiikka, joka sisältää vain ykkösiä ja nollia. Kaikki Jäsenet olivat samaa mieltä, että työssä pitää vallita tasa-arvo. Ja niinpä Uljas ehdotti, että kaikkein lantalapioiden varsi oli katkaistava saman mittaiseksi, koska kaikki tällä tavalla kaikki saisivat sontaa samalla mitalla. Tähän Karvala ei suostunut, vaan vaati superlapion käyttöön ottamista kaikille 40-vuotiaille poikamiehille, koska sillä tavalla heidän yhteiskuntakelpoisuutensa kehjettysi Ruotsin Reserviläisliiton vaatimalle tasolle. Tähä

3310. Ylen Jälkiviisaat oli hyvin vihainen Soinille

Ylen Jälkiviisaat oli viimoissaan, kun presidentiksi ei valittu kaikkien jyväjemmarien tuntemaa lihansyöjä Tehniä, vaan Studerius. Tämä mies on Soinin sanoin niin suuri, että mennessään Pohjanmaalle hänet pitää pönkätä latoon tunniksi ennen Laihian torin puhettaan. Saman latoon, jossa Sipilä harjoitteli valtiopäivien avauspuhettaan. Siksi siitä tuli sutta ja silppua, vaikka silppukone oli huollossa Keravalla. Kun kaikki alkaa mennä pieleen, siinä mene matalaksi myös Limingan pellot paljastaen samalla kepun suuren haaveen rakentaa mainitun pitäjän merenrantaan Euroopan suurimman lentokentän tuomaan kepun äänestäjiä Kongosta Kulmunia äänestämään. Tästä ladosta tulee myöhemmin pyhäinjäännös inspiroimaan, kuinka puolue paisuttuaan isoksi voi myös samoilla tulilla näivettyä sitruunaksi ilman, että äänestäjät eivät huomaa mitään, sillä niin suuri oli pelko vielä tupailloissakin.  Tällä välin kaikki nuoret miehet olivat jo Mäntsälän kohdalla menossa heinäseipäät olalla etsimään kesämökkejä, j

3237. Ylen eilinen A-talk oli Orpolle floppi, Henrikssonille timantteja

Ylen eilinen A-talk oli pääministeri Orpolle yhtä kujanjuoksua. Hän aloitti monta kertaa urheasti saman tosi virren, kuinka Suomi selviää vain työteolla velkaantumisen ollessa hurja 10 miljardin luokka vuodessa ja korkomenojen kivutessa lähes neljään miljardiin, jne. Saman aikaan Lindtmanin kertasi kerta toisen perään, kuinka yksinhuoltaja Liisalta viedään tuhkatkin pesästä, kun työttömyysturvasta leikataan ja yksinhuoltaja vähennystä typistetään ja ruoan hinta nouse pilviin ja saman aikaisesti rikkaiden verotus kevenee. Tämän levy pyöriessä jatkuvasti Lindtmanin sanoittamana Orpon ilme vaihteli uskollisen papin ja käytettyjen huonekalujen välittäjän ilmeiden välillä. Lopulta vieressä istuva Anna Maja Henriksson otti kylmästi Orpon paikan tämä jäädessä sivustakatsojaksi alkaen rauhallisesti kohta kohdalta käydä läpi, mitä hallitus tekee, jotta iskut eivät osuisi samoin köyhiin ja vähäosaisiin. Henriksson pelasti Orpon katastrofilta.  

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *