Vielä 1990-luvullakin nuori saattoi vetää erilaisia rooleja
koulussa, jopa eri aineen tunneilla, sukujuhlissa, eri kaveriporukoissa,
kotihipoissa, jne. Osin miksei vieläkin. Nyt noita roolin pätkiä ollaan hakkaamassa siekailematta Facefookin ja
Instagramin, jne uumeniin erilaisina kuvina ja teksteinä, joita jo seuraavana
päivänä saatetaan katua (Hki Yliopisto 01/16 Suvi Uski/Pauliina Susi). Kun tämä
kertautuu vuodessa toiseen muiden hyväksyntää ja suosiota hakien, miten siinä
sitten alat rakentaa tosielämän identiteettiä. Identiteettihän on aluksi muotoaan
etsivää, hauras ja erilaisia aineksia testaavaa ja haastavaa.
Tosielämän identiteetti on osa persoonallisuuden
kehittymistä ja siksi äärettömän tärkeä kehitysvaihe nuoren kasvamisessa. Tätä
eivät onneksi pääse seuramaan somessa reaaliajassa pomot, työkaverit, opettajat
ja Facebook-seuraajat, vaan tällöin personallisuus pääse kehittymään
turvallisesti koti- ja ystäväpiirisuoajassa välillä kimmokkeita ja positiivisia
häiriötekijöitä ulkomaailmasta testaten.
Kun some-esiintyminen valtaa liikaa mielen, vaarana on, että
tosiarjessa aletaan elämään elämää, joka istuu someprofiiliin ja joka jopa
vahvistaa sitä, viis todellisuudesta. Tämä on mieletöntä elämän haaskausta ja käy
ajan mittaan jo teknisesti mahdottomaksi somehistorian kasvaessa yhä mittavammaksi
ja rönsyilevämmäksi.
Lopuksi tosi-somettaja menee solmuun itsensä ja some-minänsä
kanssa. Tällainen pitkäkestoinen some-minä on haitaksi identiteetin ja minuuden
kehittymiselle, ellei ota sitä vain eräänlaisena hetken leikkinä kännykän
näytöllä.
Kommentit
Lähetä kommentti