Sivut

perjantai 30. joulukuuta 2016

2039. Naureskelua sote kokkareilla, sairasta kilpailua potilastiloissa

     Tämä vapaa valinta on niin naurettava asia, että sote kokkareilla pitää välillä siirtyä sivummalle hymylihaksia lepuuttamaan, ja kilpailulle naurattamisen takia sinne ei uskalla mennä olenkaan.  Näin ajatteli, että eräs maailmankuulu terveydenhoidon talousprofessori.
     Sote tiedotustilaisuudessa 22.12. http://yle.fi/uutiset/3-9364446 ministeri Rehula toisti jankuttamiseen asti ,että vain oven avaamisella valinnan vapauden toteutuu. Tosiasiassa valinnan voi tehdä vain kerran vuodessa, suurimmassa osassa maassa ei ollenkaan. Valinnan vapaus Suomen sotessa on hölynpölyä.
     Ennen kuin tulevan soten yhtiöittämisellä kaavailtua kilpailuelementtiä, siis säästöjä voidaan arvioida, on paikallaan tarkastella, millä soteyhtiöt kilpailevat. Tässä terveydenhoito kannattaa jakaa kahteen osaan:

a) ydintoimintaan, joka käsittää hoitotoimenpiteet sekä siihen kuuluvat teknologiat, kommunikaation ja lääkityksen

b) hoitoympäristöön, joka käsittää mm soteyhtiön sijaintipaikan, odotustilan sisustuksen, taustamusiikin, virvokkeet, lehdet, palvelun ystävällisyyden, odotusajan, jne.
     Ydintoiminnan tason tullaan antamaan valtakunnalliset kriteerit. Niiden jotka aikovat olla palvelujen tuottajayhtiöitä, pitää täyttä nämä kriteerit. Siis pyritään tasalaatuun. Laadulla ei siis voi juuri kilpailla, ei senkään vuoksi, koska potilas on huono objektiivisen laadun tuntija ja laatu näkyy viipeellä. (http://www.hs.fi/politiikka/art-2000005014858.html).
     Hinnoilla puolestaan ei voida kilpailla, koska ne valtakunnallisesti säädetty (http://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000005017934.html).
     Sen sijaan hoitoympäristöllä voidaan kilpailla luomalla mainonnalla mielikuvia myös ydintoiminnan hyvästä laadusta (http://www.hs.fi/politiikka/art-2000005018238.html). Vain suuret ketjut pysytät tähän.

keskiviikko 21. joulukuuta 2016

2038. Hallituksen reformipolitiikka ja perustuslaki

      Nyt käydyssä keskustelussa kyse ei ole lainvalmistelun tasosta eikä perustuslaista, vaan sitä miksi perustuslailliset näkökulmat ovat juuri ny nousseet puheenaiheiksi hallituksen reformipolitiikassa.

Keskustelu on seurausta Sipilän hallitukseen tuomasta työskentelytavasta. Sitä leimaavat kiireellisyys, jolloin hallitukselta jää vähemmälle huomiolle lainsäädännön rajoitukset ja rajoitusten muuttamisen vaatimat täsmälliset prosessit.
     Kyse on myös osin tietämättömyydeltä. Maalaisjärjenkin olisi pitänyt havaita sakkojen korottamisen budjetin tilkkeiksi olevan kestämätön peruste. Sipilä ei ole myöskään sisäistänyt, että ”kokeile ja muuta periaate” ei sovi yhteiskunnallisten uudistusten läpivientiin. Se johtaa perustuslakitörmäyksiin ja hallitustyön uskottavuuden heikkenemiseen. Tämä puolestaan saattaa johtaa pikaistuksiin ja ärsyyntyminen ja lopuksi uudistusten runttaaminen tavalla tai toisella läpi (http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005013218.html).
     Oikeuskansleri-instituutiota leimaa aina virassa oleva oikeuskansleri. Arvo Aallon aikana hallituksen ei olisi sallittu kokeilla kepillä jäätä Sipilän tavoin puhumattakaan Kai Kortteesta, joka lausuntotaiteiden mestarin otteella piti jöötä hallituksessa.
     Monet oikeuskanslerit ovat hoitaneet ennen virkaan astumistaan laaja-alaisesti eri paikoissa ja tasoilla hallintotehtäviä. He tunsivat ylimmät virkamiehet kuin omat taskunsa. Tällaisten oikeuskanslereiden höykytyksessä moisia peruslakikommervenkkejä ei olisi tapahtunut (http://www.hs.fi/politiikka/art-2000005012318.html).
     Piittaamattomuus peruslaista näkyy myös nimityksissä. Min Tiilikaisen kaverin nimittäminen metsähallituksen pääjohtajaksi ohi Esa Härmälän (nyt Fennovoiman hallituksen pj) oli paha isku perusoikeuksille ja perustuslaille.

      

torstai 15. joulukuuta 2016

2037. Eduskuntakyselyn kamala alku

     Asia koski tulevaa kehysriihtä ja hallituksen aikomusta pitää se kuntavaalien jälkeen. Kysymyksen esitti Sanna Marin. Hän toi entisen budjettipäällikkö Virtasen käsityksen, ettei leikkauksia voi siirtää aina vaalien yli. Tähän Soini, että alivaltiosihteeri Hetemäki on toista mieltä.  Marinin  tivatessa opiskelijoiden mahdollisia lisäleikkauksista, Soini veti valmiin listan taskustaan, jossa luetteli, miten vähäosaisia on autettu.
     Arvotettu Kalli otti kaikkein kokonaisvaltaisimman näkökulman todetessaan, että nyt kun talous on lähtenyt kasvuun, ei kannata horjuttaa vakautta aikataulukysymyksillä. Kokoomuksen Kalle Jokinen jatkoi aikataulukysymyksestä vetäen esille SDP:n kolmen vuoden takaisen leikkauslistan. Heinäluoman ihmettelyyn pääministerin 1,2 miljardin €:n leikkaustavoitteeseen, Soini vakuutti hallituksen seisovan yhtenä hallitusohjelman takana, ja kiisti leikkaukset. Terhon mielikuvitus lensi kuin leivon siipi hallituksen veron kevennyksiin ja illuusion siitä, että kuntavaaleilla ja kehysriihen ajankohdalla ei mitään tekemistä keskenään.
     Jänkääminen huipentui siihen, kun Harakka luki budjettipäällikkö Mäkisen tekstiä, että kehysriihi voidaan pitää ennen kuntavaaleja.
     Kyselytunti on arvokas edustuksellisen demokratian avoimuudelle ja siellä on kansalaisen mahdollisuus saada käsitys, miten asioita hoidetaan ja mitä tärkeää ollaan päättämässä. Nyt räikeä poliittinen peli leikkausten lykkäämisestä kuntavaalien yli jätti ikävän maun suuhun.


keskiviikko 14. joulukuuta 2016

2036. Eurooppa kohisee

      Euroopan kuohunnassa on hyvä katoa taakse päin, vaikkei siitä muuta opikaan kuin sen, että vaikeita aikoja on ollut aiemminkin. Ensimmäinen maailman sota syttyi militaristisen Saksan keisari Wilhelm II:n ja Itävalta-Unkarin fasistisesta vihanpuuskasta. Hitlerin mielipuolinen hulluus elintilasta johti Euroopan toiseen maailmansotaan ja katastrofiin.
     Kummankin sodan takana jylläsi nationalismi ja fasismi. Feodaaliset ja kruunuistuinten voimat purskahtivat ulos jättäen jälkeensä elinoloistaan kipuilevat valtiot, jolle luotiin rajat  Jaltan sopimuksessa 1945. Rautaesirippu pystytettiin ja Berliini jaettiin.
     Eurooppa ei ole joutunut totaalisen sodan kurimukseen sen jälkeen, vaikka NL teki interventiot Unkariin ja Tsekkoslovakiaan ja piiritti panssareilla Berliinin yönä, jolloin sinne rakennettiin muuri 1961. Nyt Balkanin kuohunta 1990-luvulla pystyttiin pitämään paikallisena. NL:n 1990-luvun sortuminen ei edustaa koko järjestelmän vaan 1,5 miljoonan henkilön nomenklaturan romahtamista. Se oli niin täydellinen, että valtio vain hajosi ilman vastavoimia kuin keväinen jää.
     13.12 HS:ssä Sailas artikkelissaan ”Liberaalin demokratian alamäki jyrkkenee” http://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000005004248.html varoittaa nationalismista. Tämä on suuri uhka, mutta suurempi vaaran tekijä on Venäjän nykytila. Putin pelkää mielenosoituksia kuin myrkkyä. Hän haukkui mellakoitsijoita 2011 varkaiksi ja huumehörhöiksi. Vasta homoiksi solvaaminen sai mellakat taantumaan (Masha Gessen https://areena.yle.fi/1-3518013). Gessen pitää Venäjän toista romahdusta varmana. Ikävää vain on, että emme tiedä mitään nykyeliitin rakenteista (Gessen). 

perjantai 25. marraskuuta 2016

2035. Maitotonkka on jo kaatunut, Länsimetro


     Suomessa hyviä johtajia kyllä koulutetaan monenlaisten koulutuspolkujen kautta. Niinpä hyviä johtajakandidaatteja onkin kypsymässä kuin priima omenia puissa. Mutta jotain tapahtuu sen jälkeen. Yrityselämä näyttää poimivan parhaat uraputkiinsa julkisen sektorin usein jäädessä poimimaan jo maahan pudonneita omenia. Ehkä tämä on vähän kohtuuton syytös tuhansia julkishallinnon hyviä johtaja kohtaan, mutta näyttöä on epäkuranttien omenoiden käyttämisestä maukkaan johtamishillon tekoon valtion ja kuntien johtamispöytiin. Poliittiset virkanimitykset ovat hyvä kyytipoika kyykyttämään päteviä johtaja heidän viranhaussaan merkittäville johtamispaikoille. Sopivin valitaan.
     Länsimetron sössimisestä ei kannatta syyttä ketään yksittäistä johtajaa, sillä maitotonkka on ajat siten jo kaatunut eikä kaatajia saada selville. Mutta kun tilalla on maitoa, jolla mällätä, yksi tonkka näyttää olevan ihan sama.
    Metron rakentaminen on konkreettinen juttu. Siinä ei tarvitse pitää ihmepuheita tavoitteiden tärkeydestä ja yhteiskuntapoliittisista merkityksistä. Ne puheet on jo pidetty ajat sitten ja nyt pitää tehdä koordinoidusti konkreettisia mitattavia työvaiheita. Tämä on äärimmäisen yksinkertaista verrattuna Suomen henkisen tilaan muuttamiseen, alkoholin kulutuksen vähentämiseen, lastensuojelun parantamiseen, kiusaamisen vähentämiseen, kansaterveyden parantamiseen jne, vaikka budjetti on miljardiluokkaa.
     Ei ole epäilystäkään, etteikö Länsimetron toteutusorganisaatiolla olisi vaunulasteittain tietoa homman hoitamiseksi. Sen projektiorganisaatio on timantti paperilla. Mutta miksi sitä ei ole valvottu koko etenemisajan vaihe vaiheelta etenkin kriittisiltä kohdiltaan tai jos on valvottu, onko korjaustoimenpiteisiin ryhdytty ja onko niitä taas valvottu? Vai onko koko suunnitelma ollut mätä? Nämä on yksinkertaisia asioista eikä suuri budjetti vaikeuta sitä lainkaan. Työn toisteisuus, rata - metroasema – rata, päinvastoin helpottaa hanketta huomattavasti.
     Onneksi meillä on hyvä esimerkki Tampereen tunnelin toteuttaminen allianssi- ja tulospalkkioperiaatteella. Onneksi olkoon. Varmaan olette jo työstäneet mallinne opetus- ja myyntitarkoituksiin ympäri maailmaa.

perjantai 18. marraskuuta 2016

2034. Trumpin vaalipropaganda vertautuu Saksan kolmannen valtakunnan kansleriehdokkaan vaalipuheisiin 1933

     Ensimmäisen maailmansodan jälkeen koko Eurooppa oli kaaoksessa, mutta eniten Saksa. Ei juuri paljon vähemmälle jääneet Puola, Baltia ja Balkan. Osa sodasta palanneista sotilaista oli hukassa etsien sotia sodittaviksi. Ihmisillä ei ollut ruokaa, ei työpaikkaa, ei arvostusta, ei elämän kiinnekohtia ja tarkoitusta. Ne jotka hakeutuvat nilkuttaen sukulaistensa jalkoihin, heitä usein kohdeltiin pois työntäen ja julmasti. Saksa oli täynnä toivottomia ihmisiä, jotka vaativat työtä, toimeentuloa ja kunnioitusta.
     Vuonna 1945 liittoutuneet, lähinnä yhdysvaltalaiset, pidättivät 40000 natsi puolueen jäsentä. He joutuivat vastaamaan 131 kodan kysymyslistaan ja osaa heistä haastateltiin. Tämä lisäksi Nurnbergin oikeudenkäynnin materiaali tarjosi valtavan tietolähteen, miksi ja miten natsit nousivat valtaan, millaisia he olivat ja miten kolmas valtakunta toimi. (Canal Digital History doc 2: Last days of Natzies 16.11.2016)
     Hitler vastasi miljoonien arvokkuutensa ja minuutensa menettäneiden huutoon. Hän uhosi tekevänsä Saksan taas suureksi ja kumoavansa Versaillesin kunniattoman sopimuksen. Hän lupasi kaikilla töitä, maan vain saksalaisille ja karkottaa eri rotuiset maasta.
     Kun hän puhui ennen valtakunnan kanslerin vaaleja tammikuussa 1933, hän odotutti kuulijoita viisi minuuttia ennen nousemistaan puhujakorokkeelle. Saavuttuaan seisomaan puhepöydän kulman taakse, hän käsi pöytään tukeutuen keskittyi kaksi minuuttia hiiren hiljaisuudessa. Hillityn käheästi alkanut puhe huipentui hillittömäksi raivoksi, minkä jälkeen kuulujat vaipuivat hurmokseen ja ekstaasiin. Hänet valittiin.
     Amerikkalaisia tutkijaupseereita hymyilytti leveästi kuunnellessaan vuonna1945 näitä puheita nauhalta. ”Meillä Amerikassa ei koskaan menisi tuollainen soopa läpi.  


torstai 10. marraskuuta 2016

2033. Pikku trumpit ja orbanit EU:n kiusana

     Trumpin vaalivoitto oli tietenkin järisyttävä, mutta ennen kaikkea merkittävin viesti melskaamisella ja valehtelemisella pärjäämisestä. Kun vaalit Yhdysvalloissa ovat ajautuneet pisteeseen, jossa valehtelemalla, vastustajan vankilaan panon uhkauksilla, 15 miljoonan meksikolaisen maasta karkottamisella ja tuhansien kilometrien muurien rakentamisella, kokematon voittaa kokeneen, joku on syvästi pielessä maan demokraattisessa järjestelmässä.
     Vika ei ole teknisessä demokratia- ja  vaalijärjestelmässä, vaan siinä, millä käyttövoimalla  amerikkalainen demokratia on  vuosikymmeniä pyörinyt ja millaisia katkeria ja pettyneitä ihmisiä ja ihmisryhmiä se on vuosien mittaan jättänyt kituuttamaan toivon menettäneille alueille. Tungettelevana kyytipoikana tälle alamäelle on ollut globalisaatio ja työpaikkojen rakennemuutos.
     Kun kurjistumista on jatkunut vuosi kymmeniä, voimattomuus oman tilan parantamiseksi ja katkeroituminen systeemiä kohtaan ovat kasvaneet vihaksi. Tämä viha nostaa maan eliitin erottumaan tikun nokkaan entistä selvimmin, vaikka sekalainen eliitti yrittäisi kuinka piilottautua muuriensa taakse. Katkeruuden tunne läpäisee katsekontaktia paremmin kaikki muurit.

     USA on esimerkki siitä, kuinka maa voi ajautua demokratiakriisiin muodollisesti pätevistä demokratian elementeistä huolimatta, kun valta keskittyy korruptioaltteille dynastioille.
     Samankaltainen polarisaatio on tapahtumassa EU:ssa. Se ei ole tavallista herravihaa eikä perinteistä tietoisuuden nousua oman luokan huonosta asemasta. EU:n johto on sulautunut hyväntahtoisesti kansalisilleen hymyileväksi, tasapäiseksi ja keskenään vinoilevaksi herra- ja rouvakerhoiksi. Todelliset suunnannäyttäjät ja karismaattiset johtajat puuttuvat. Kuka EU:n johtajista on viimeksi noussut puhumaan rohkeasti, missä nyt ollaan ja mihin ja millä keinoilla sinne mennään? Pitäisi puhua niin, että etummaiset pyörtyvät.
     Nyt nämä suunnannäyttäjät korvautuvat populisteilla, joiden pääargumentti on ”Teidän aikananne ja kansan puolesta”. Eurooppa ei tarvitse orbaneita.
     Jos maille ei nouse liberaaleja demokraattisia suunnannäyttäjiä, vaan joudutaan turvautumaan kituvaan demokratiaan ja jos alamaihin painuneelle keskiluokalle ei pystytä tarjoamaan uskottavaa tulevaisuuden näkymää, orbanit voittavat ja tuovat tulessaan kaaoksia ja katastrofeja.

tiistai 18. lokakuuta 2016

2032. Lähihistoria ei tunne Aleppon kaltaista suurkaupungin valtaustilannetta


      Gallipolin taistelluissa 1915 vastakkain olivat ottomaanit ja länsiliittoutuma Britannian johdolla. Taistelu oli ensimmäisen maailmansodan raain. Kummallakin osapuolella kaatui puoli miljoonaa ihmistä. Se päättyi ratkaisemattomaan kummankin puolen uupuessa henkihieveriin. Varsinainen kaupunkisota se ei olut vaan kamppailu alueesta. Leningradin piiritys alkoi syksyllä 1941 ja päättyi 1944 noin 700000 kaupunkilaisen näivettymiseen hengiltä. Stalingradin piirityksessä kaatui 200000 saksalaista ja sama suuruusluokka venäläisiä. Toisessa Tsetsenian sodassa vuonna 2000 Venäjä valtasi kovokouraisesti 40000 asukkaan Grozneyn, joka puolustautui loppuun saakka.
     Aleppossa kyse on puhtaasta Venäjän omalaatuisesta valtapoliittisesta voimannäytöksestä vieraalla maaperällä. Venäjä haluaa osoittaa muulle maailmalle, että tällainen maa me olemme ja tällainen arvopohja meillä, kun palautamme maailman takaisin kaksinapaiseksi valtajärjestelmäksi. Minkä länsi meiltä vei 1990-lvulla, näin me otamme asemamme takaisin. Siviilien kärsiminen kuuluu strategiaamme. Meidät huomataan (Yle aamu-tv, Hannu Himanen).
     Poiketen edellisistä Mosulin (Kahden Kevään kaupunki) taistelussa kyse on ennen kaikkea siviilien pelastamisesta samalla, kun ISIS:lle toivotaan annettavan ratkaiseva kuolinisku. ISIS on saanut rakentaa kaksi vuotta kalifaattiaan, jota voidaan hyvin verrata rampautuneeseen paikalliseen SS-pataljoonaan huoltoverkkoineen ja panttivankeineen.
     Miljoonapäinen panttivankijoukko, asukkaat muodostavat etnisyydeltään, uskonnoltaan ja kieleltään monikulttuurisen väestöjoukon. Sille on luvattu kaupungista pois päästyään turvaa ja tukea.
     Nyt kaupunkia valloitetaan takaisin monikansallisin joukoin, joissa osin on mm uskonnosta johtuvia jännitteitä. Tämä takaisin valtaaminen on vaikeampaa kuin muutoinkin hankala kaupunkisota, koska kyse on siviilien pelastamisesta julman tavalla tai toisella organisoidun vihollisen käsistä. Kukan ei varmuudella tiedä.
     Tässä tilanteessa olisi hyvä, jos valtaajat pystyisivät mobilisoimaan jonkinlaisen itseohjautuvan suojakaistan ”teräsputken”, jonka suojassa siviilit voitaisiin kaaosta turvallisemmin evakuoida kaupunkista suojaan. Todennäköisesti tähän on varauduttukin ja toivottavasti valtaaminen onnistuu vähin ihmistappioin.
  

perjantai 14. lokakuuta 2016

2031. SOS-hallitus hyötyy luokkaerojen kasvattamisestaan

      Kun poliitikot kertovat tehneensä motivoivia tulonjako- ja veroratkaisuja, kannatta olla varuillaan. Pitää ottaa selville, mitä he sillä tarkoittavat. Toinen vaaranpaikka, kun kuulee isänmaa etu poliitikon suusta. Kun poliitikkojen puheista tavalliselle kansalaiselle todelliset tarkoitusperät alkavat selvitä, hänen itsehillintänsä punnitaan jokaisen sanan jälkeen.
     Sipilän vangitseva voima strategisen hallitusohjelman laadinnassa kesti kuukauden päivät. Vain yhtenä torstaina levottomuus piirsi vähän syvempiä vakoja Sipilän leukaperiin. Rypyt oikenivat viikon vaiheessa. – Ikäviä päätöksiä tehty. Ne koskettavat kaikkia suomalaisia.
     Mitä pidemmälle asiat etenevät, sitä vakuuttuneimmiksi äänestäjät tulevat siitä, että he olevat vain tavallisia ihmisiä, joita kohdellaan massana. Ja massan elintason nostaminen on mahdotonta, koska SOS-hallitus katsoo sen tulevan liian kalliiksi. Niinpä tukia annetaan massa harvemmille kaverikapitalisteille ja omille eturyhmille. Tämä on kuin lannoituksen heittämistä omien porukoiden innoittamiselle (SOS)  ja sitä kautta kannatussukupolvien haarautumiselle ja laajenemiselle, ja mitä parasta: tällöin mitä enemmän luokkaerot kasvat, sitä helpompi niitä on kasvattaa lisää ja sitä vankempaa SOS-hallituksen kannatus on.
     On selvinnyt se tosi asia että, kun etuuksia leikataan, ne koskettavat vähävaraisia, ei siis hyväosaisia. Heille leikkauksista ei koidu mitään sanottava vaivaa. Kerrataan. Hoitokodeissa asuvilta vanhuksilta ja köyhiltä lapsiperheiltä leikataan 10 prosenttia. Kansaneläkkeen indeksi jäädytetään, lääkkeiden omavastuuraaja nostetaan ja taksimatoja rajoitetaan sekä terveyskeskusmaksuja nostetaan. Työttömyysturvaa, opintotukea ja korkojen vähennysoikeutta leikataan. Hoitoryhmiä suurennetaan, jne. Sen sijaan yrittäjät saavat viiden prosentin veroalennuksen ja perintöveroa leikattaneen. Kyseenalaisia yritystukia keksitään lisää ja vanhoja korotetaan sekä veronmaksajien vastuita yksityistä investoinneista kohotetaan 30 miljardiin euroon. Koeaikoja pidennetään ja uuden henkilön palkkaamista joustavoitetaan. Maanviljelijöiltä ei karista mitään. Päinvastoin biotaloutta kehitetään hölyn pölyä tuotteistamalla.


keskiviikko 12. lokakuuta 2016

2030. Ruotsinkielinen Pohjanmaa kammoaa kunnallisia terveyskeskuksia

     Terveydenhoito on bisnestä. Tämä tuli selväksi eilisessä Yle Fem Spotlihgtissä, etenkin Pietarsaaren kaupunginjohtajan suulla.
     Ohjelmassa kuitenkin eräiden kuntien edustajat kyseenalaistivat yhtiömuodon, koska tietojen luovuttaminen yhtiön ulkopuolisten käyttöön on välttämätöntä toiminnan läpinäkyvyyden turvaamiseksi.
     Kokonaisuuden kannalta on tärkeää saada tietoja, miten ja millä perusteilla eri terveysosakeyhtiöt antavat lähetteitä erikois- ja/tai vaativaan hoitoon. Yhtiöittämiseen varauksellisesti suhtautuvien mielestä on myös pystyttävä valvomaan, suosivatko lähetteiden antajat ketjuun kuuluvia yhtiöitä.
     Avoimuutta edellyttää myös ennen paljon puhutun integraatio ja sen seuranta. Nyt ei kukaan puhu enää niin ennen tärkeästä integraatiosta mitään.
     Osakeyhtiöittämistä kannattavat torjuvat kritiikin. Heidän mukaan avoimuus voidaan turvata sopimuksilla, yhteydenpidolla, tietojen vaihdolla ja kommunikaatiolla. Nämä perustelut eivät päde, sillä osakeyhtiölaki jyrää alleen kaikki pehmeämmät keinot ja näin liikesalaisuudet säilyvät.


maanantai 3. lokakuuta 2016

2029. Tullin pääjohtajan töppäykset eivät kiinnosta valtiovarainministeriötä


     Tulli on laaja ja tehtävänsä luonteen takia moneen lokeroon jakautunut organisaatio. Se pystyy toimimaan käytännön tasolla kauan hyvin ilman jatkuvasti reagoivaa pääjohtaja, koska sillä on dokumentoidut ja jatkuvasti päivitettävät toiminta- ja menettelytapaohjeet. Mutta vähitellen Tulli menettää kehittämissuuntansa ja sen henkilöstö turhautuu. Tätä osoittaa myös selvitys (http://www.hs.fi/paivanlehti/27052016/a1464239609357).
     Hartikaisen tapaus näyttää kuuluvan siihen sarjaan, jossa henkilö astuessaan pääjohtajan virkaan joutuu liian kauaksi vaadittavasta sisältö-, menettelytapa- ja johtamisosaamisesta, vaikka saisi kuinka hyvät pisteet johtamistesteissä. Tästä kyllä useimmat selviävät kokemuksen karttuessa, mutta Hartikainen ei, koska ei näytä oppivan ja eikä ota opikseen saamistaan varotuksista ja huomautuksista.
     Valtionvarainministeriö antoi Hartikaiselle vakavan huomautuksen ja toimintaohjeen vuoden 2015 helmikuussa ( http://demokraatti.fi/tulli-kohu-hartikaiselle-vakava-huomautus-ja-toimintaohje/). Syynä oli epäasiallinen käytös julkisuudessa alaisia kohtaan ja epäily pyrkimyksestä vaimon suosimisesta rekrytoinnissa. Asioista oli kanneltu oikeuskanslerin virastolle

(http://www.hs.fi/talous/a1475377861188). Sitä ennen poliisi tutki Hartikaisen menettelytapoja (http://www.hs.fi/paivanlehti/09022016/a1454910790544).
     Nyt tapaus on jälleen julkisuudessa alaisen kiusaamisselkkauksen takia (http://www.hs.fi/talous/a1475377861188).
     Julkisoikeuden professorit moittivat rajusti valtiovarainministeriötä päämiesasemansa laiminlyönnistä tullia kohtaan. Tähän voidaan yhtyä.
     Alivaltiosihteeri Hetemäen lausunnot ovat alistuneita ja ponnettomia. Tällaisella otteella asioita ei saada kuntoon.
     Syy miksi korjausta ei tule, näyttää selvältä. Kukaan ei valtiovarainministeriössä viitsi puuttua ongelmaan, koska se vaatii paneutumista, on ikävä, saattaa puuttujan hankalan ihmisen maineeseen ja häiritsee ministeriön työtä.


sunnuntai 2. lokakuuta 2016

2028. Terveyskeskuksessa tiedon käyttö






     Eräillä aloilla tieteellinen tieto on elinehto (esimerkiksi terveyspalvelut). On myös voittoon pyrkivää toimintaa, jossa painottuu manipuloiva tieto (esimerkiksi lahkoliikkeet ja uskomushoidot). Harvoin on kuitenkaan joko-tai-tilanne, vaan tietoa pitää käyttää laidasta laitaan.
     Tieteellisessä tai tutkitussa tiedossa ei saa jäädä odottamaan sitä, että se korjaa itseään. Korjaaminen tapahtuu hitaasti ja sattuman varaisesti, yritys ehtii kaatua. Tieteellisen tiedon käyttöön henkilöt kypsyvät vähitellen. Perusteet luodaan yliopisto- ja ammattikorkeakoulutuksessa.
     Ehkä kaikkein tärkein tiedon muoto johtamisessa on faktat. Tämä on myös eniten laiminlyöty alue. Se on sääli, sillä se on usein halpaa hyötyihin verrattuna. Sen kerääminen on tylsää ja se korvataan hanakasti näkemyksillä.Näkemyksellinen tieto on vaarallinen tiedon laji. Sitä on vaikeaa kumota, jos ei ole faktoja. Tieteellinen tieto väittelyssä näkemystä vastaan ei useinkaan pure, koska tieteellisen tiedon sisäistäminen näkemyksille johtajalle on vaikeaa.
     Tilanne muuttuu, jos johtajalla on kokemusta. Tällöin johtaja voi perustella näkemystään aikaisemmilla onnistumisillaan tai epäonnistumisillaan, jotka voivat saada faktojen statuksen. Faktat ilman kokemusta voivat olla henkilölle kuin sävelmän nuotit ilman soittotaitoa.Pelkään auktoriteettiin perustuva johtamisen ja päättäminen sen kautta välittyvä tieto on turmiollista. Johtamisessa tällainen yksikkö muodostuu vähitellen ihmispörssiksi, jossa työtekijä asema punnitaan suhteessa auktoriteettiin.Manipuloiva tieto perustuu esittäjänsä kykyyn luoda kuulujoissa tunnelma, jossa todellisuus ja faktat unohtuvat.Viisas päättäjä käyttää kaikkia tiedon lajeja.


perjantai 30. syyskuuta 2016

2027. Väkisin virkaan

     Kanerva oli synkällä päällä istuttaen minut suuren pöytäänsä itseään vastapäätä. Tiesin etukäteen hänen ajavan toimeen kokoomuslaista, mutta kehittämisosaston vakinainen johto vastusti.
     Aluksi Kanerva oli vaiti pitkän tovin ja tarkkaili minua. ”Olen kuullut, että sinä jyräät asioita läpi”, hän virkkoi yksikantaan molemmat kädet nyrkissä kiiltävällä pöydällä. Yritin vastata jotain järkevää, mutta keskustelu tyrehtyi Kanervan toteamukseen, että hän tekisi päätöksen Kivelän esityksen perusteella.
     Parin viikon päästä uudessa työpaikassani sihteeri varovaisin sanakääntein kertoi jonkin arvokkaan taulun kadonneen huoneestani jo päivä ennen muuttoani sinne, juuri siitä samaisesta naulasta, jonka tyhjää reikää olin ihmetellyt. Taulu oli Ateneumista lainassa. Se oli numeroitu eikä sitä löytynyt, vaikka sitä etsittiin raivoisasti ympäri osastoa.


keskiviikko 28. syyskuuta 2016

2026. Homovihkiminen ja moraali

     Näiden välisiä suhteita saattaa joutua miettimään, jos omalletunnolleen haluaa selvittää hyväksyttyä tasa-arvoista avioliittolain merkitystä.
     Maailmanluokan kirjailija ja filosofi Albert Camus on sanonut, että moraali on tarpeeton: elämä on jo sinänsä aina enemmän tai vähemmän moraalista. Hän järkeili edelleen, että joka ei anna kaikkea, ei saa kaikkea.
     Camus siis lähti siitä, että ihminen on jo syntyessään varustettu  moraalilla. Ei liene varmaa tietoa, kehittyikö ihmiseen moraaliominaisuus mutaation vai Darwinin evoluutio-opin kautta. Joka tapauksessa moraaligeeni näkyy moraalisina kannanottoina ja valintoina. Sitä ei varmasti tiedetä, kuinka vahva tällainen geeni on. Jotkut tutkimukset väittävät, että ihmisen moraalin syntyminen on vain alttiutta oppia moraalisäännöt.
     Luonnolla ja sen osana eläimillä ei ole moraalia. Tätä kuvaa hyvin erämiesten viisaus, että linnut ja kalat eivät tee mitään turhaan, keväällä pariudutaan ja muulloin hankitaan ruokaa.
     Nykypäivän valtauskonnot syntyivät paljon myöhemmin, kuin ihminen ilmestyi maapallolle. Jos tutkijoihin on uskomista, jo 50000 vuoden takaisissa heimosodissa soturit tunsivat sääliä ja saattoivat armon käydä tappamisen ja alistamisen sijasta (Marc Hauser, 2009). Se tiedetään varmasti, että uskontoon katsomatta maailman sodissa tahallaan ohi ampuminen oli hyvin yleistä, pistimien käyttöä kammottiin.
     Marc Hauserin ja Ilkka Pyysiäisen mukaan moraali ei tule uskonnosta.  Myytti uskonnottoman yhteiskunnan rappiosta ei pidä paikkaansa. Uskonto voi kyllä sanella poikkeuksia moraalisääntöihin. On syytä huomata, että kolmikko moraali, uskonto ja avioliitto on näin esitettynä ikäjärjestyksessä.
     Historia pursuaa täynnä eri tyyppisiä parin vahvistamisen riittejä. Kristillisessä katsontakannassa miehen ja naisen väliselle avioliitolle löytyy perusteet raamatusta. Tämä on kiistanalaista. Historia tuntee myös samaa sukupuolta olevien liittoja, tosin harvakseltaan.
     Näyttä selvältä, että globaalisesti jatkuvasti muuttuvassa ympäristössä kansojen moraalisäännöt uudistuvat. Tasa-aroisen avioliitolain mukaan on nyt Suomessa tilaa homovihkimiselle eikä tämä johda moraalikatoon. Kirkko joutuukin nopeasti selkeyttämään kantaansa, miten se  soveltaa uutta tasa-arvoista avioliittolakia. Nykyinen sekasortoinen tila ei voi jatkua.


perjantai 23. syyskuuta 2016

2024. Raportti Suomen henkisestä tilasta ja maan väkivaltakierteestä

     Kasvava rasismi ja väkivaltaliikkeet sekä turvattomuuden tunteen lisääntyminen on nyt tunnustettu ja tuomittu YK:sta Suomen perukoille saakka.  Voidaan sanoa, että maamme on yllättäen epävarmassa ja neuvottomassa tilanteessa siinä, mitä on tapahtumassa ja tapahtuu.  Tätä osoittaa sekin, että mediassa vuoron perään vaihtelevilla painoarvoilla syinä tähän ovat talousankeus, työttömyys, nuorten joutilaiden suuri määrä, radikaaliliikkeet ja maahanmuutto. Kukaan ei tunnu tietävän, mitä valtakunnassa on tapahtumassa ja tapahtuu.
     Taloudessa sen sijaan tiedetään tarkasti, missä tullaan menemään vuosiksi eteen päin.  21.9 veropäivillä Sipilä tiesi, että 2021 valtion tulot ja menot ovat tasapainossa. Tässä tilanteessa henkisetä tilasta kaivattaisiin ehdottomasti myös tietoja, taloutta epätarkemmatkin tiedot kelpaisivat.  Raportti olisi paikallaan. Maaraportteja Himasen selvityksen lisäksi on (esim. Matkalla mallimaaksi, Sauli Rouhinen 2014), muttei tähän tilanteeseen kelpaavia. Pekka Kuusi versio 2.0 ei tulle kysymykseen, koska Suomi on niistä ajoista kehittynyt monta porrasta ylöspäin.
     Mutta asia ei ole yksinkertainenkaan. Himaskohu söi syvältä sosiologisten maaraporttien uskottavuutta. Borgin talousraportista kukaan ei ollut oikeasti kiinnostunut. Toisaalta miltä näyttäisi, jos hallitus nyt tilaisi henkistä tilaa koskevan raportin? Ei tule heti mieleen, miten se tulisi jo tilausvaiheessa hoitaa niin, ettei sitä tyrmättäisi heti julkisuudessa. Pääministerin puheet kaiken maailman dosenteista ei kohottaisi raportin laatijoiden mielialaa.
     Meidän tutkimuslaitosjärjestelmää on luonnollisista syistä edunjakovetoista. On mm. PTT, PT, Etla, Taloustutkimus OY (puolueeton), SITRA ja tietenkin THL ja muut sektoritutkimuslaitokset, säätiöt sekä ylipoistot ja korkeakoulut. Tästä joukosta on kuitenkin vaikeaa organisoida projektia, jolla olisi kokonaisvaltainen riippumattomuus ja ulkopuolinen kaikista ennakkokäsityksistä vapaa tutkimusote. Yliopistot täyttävät kyllä ehdot, mutta törmäävät hallituksen ennakkokäsityksiin.
     On myös vaara, että raportti käsitetään jo lähtökohdiltaan väärin. Toiset voivat odottaa tieteellistä tukimusta, toiset selvitystä ja kolmannet siltä väliltä olevaa raporttia. Riitelyä riittää.
     SITRA olisi sopiva organisaatio peruslähtökohdiltaan laatimaan raportin, mutta se on johtavien henkilöidensä taustojen ja oikealle kallellaan laatimiensa tutkimustensa ja selvityksensä takia leimautunut oikeistosympaattiseksi.
     Järkevintä olisi saada asialle ulkomainen alan tunnettu selvitys/tutkimusryhmä, joka tajuaa, mihin tarkoitukseen raporttia tarvitaan, vaikkei se toimeksiannosta täsmälleen selviäisikään. Uskottavuutta lisää, jos valtio ei ole mukana hankeen rahoittamisessa.

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

2023. Sosiaalisuus ja aktiivisuus haittaavat johtamista, johtajatestit lopetettava

     Sosiaalisuutta pidetään hyvän tyypin yhtenä tunnusmerkkinä. Kun testeistä saa tästä hyvät pisteet ura urkeaa moneen suuntaan, sillä kontaktien luonti ja yhteistyö muiden kanssa sujuu kuin entisen pojan saattoreissu isännän aittaan. Henkilön sosiaalisuus onkin usein vain seurallisuutta, jolla hän etsii muiden huomiota, sillä ilman huomion ja kiitoksen saamista hän ei tunne olevansa oma itsensä. Pahimmassa tapauksessa seurallinen henkilö on jatkuvasti muista riippuvainen syöden muiden työaikaa.
     Tällainen henkilö, etenkin johtajana ei ole kiinnostunut, miten firmalla menee eikä hän ole innovatiivinen, koska pelkää menettävänsä mukavan tyypin maineen muutospyrkimyksillään. Hän ei kelpaa johtajaksi ja tällöin on selvää, että sosiaalisuus hyvän johtamisen kriteerinä on käyttökelvoton.
     Aktiivisuudesta korkea testipisteet saanut voi olla hetken iloinen, mutta todellisuudessa aktiivisuus voi olla pelkää kaahausta, ensimmäinen kädennosto uusista ehdotuksista ja jatkuva liikekannalla oloa. Hän käynyt jo ennen töiden alkua salilla ja jos hän myös on sosiaalinen, hän odottelee voimajuoma kädessä muita töihin.
     Useat organisaatiot ovat rakentaneet sisäiset normit, joiden mukaan pitää vähintäänkin tuoda esiin oma osaaminen ja esittää uusia ideoita sekä olla muutoinkin eloisia kokoukissa. Tällaisissa organisaatioissa aktiiviset ja etenkin ekstrovertit pärjäävät, mutta välitön seuraus on hiljaisten tyyppien aliarvostus ja jopa heihin kohdistuva tyrannia (Yle Aamu-tv 19.9 prof Keltikangas-Järvinen).
     Tämä on tietenkin suuri trauma maan hiljaisille, mutta organisaatiolle tai yritykselle se voi olla katastrofi. Tutkimuksissa on todettu, ettei sosiaalisuus ja aktiivisuus eivät korreloi työn tehokkuuden ja johtamisen kanssa. Kaikkien vaarallisinta on, jos henkilö alkaa johtaa persoonallisuudellaan, mikä on valitettavan yleistä. Keltikangas-Järvinen totesi, että Los Angelesin konferenssin 2012 kannanotto on kieltää persoonallisuustestien käyttö johtajavalinnoissa.
     Monen kertaan koeteltuja johtajan ja miksei myös työntekijän ehdottoman hyviä työkaluja ovat strategiat ja toimintamallit. Johtamisen kaikkein tärkeimmät tekijät kuitenkin ovat pitkäkestoiset kognitiiviset kyvyt ja taidot, joihin ei ole olemassa päteviä testejä. Systeemiälykkyyttä voidaan kyllä testeillä pisteyttää, mutta sen korrelointi johtamisen laatuun on olematon. Tästä syystä johtajatestit pitää lopettaa (http://www.talouselama.fi/uutiset/kallis-ja-turha-satsaus-professori-lyttaa-hs-ssa-johtajien-persoonallisuustestit-6582389).
     Ainut mikä jää käteen johtajavalinnoissa on kokemus ja aiemmat näytöt.

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

2022. Trumpin kannattajien sielunelämä

     Olisi liian yksioikoista sanoa Trumpin kannatuksen perustuvan siihen osaan kansaa, joka vielä uskoo Yhdysvaltojen kutsumuskohtaloon. Tämä hurmoshenkinen iskusana kuuluu samaan sarjaan kuin Washingtonin hallintotalon taulu: Menkää ja valloittakaa länsi. Myöhemmin siihen joku irvailija saattaa lisätä "ja muu maailma".
     Joka tapauksessa Trumpin kannattajat kokevat, että heidät on unohdettu, värilliset uhkaavat vasemmalla ja eliitti oikealla ja hyvä tuloinen keskiluokka tuijottaa ivaillen aidan takaa. Valkoinen keski-ikäinen kannattaja on rimpuillut elämänsä ja heikosti työllistettävyytensä kanssa jo vuosia samalla kun vaatimaton koulutus nakertaa itseluottamusta. Hänen perheensä ja lähipiirinsä komppaavat tätä miestä.
     Mies näkee rikollisuutta päivittäin kaduilla ja pikku taajamissa, mutta mies ei näyttä pelkoaan. Niinpä hänellä on aseita ja hän kuluu kansalliseen kivääriliittoon, jonka jäsenet ampuvat sormi liipamisella itsepuolustukseksi. Hän ei ole käynyt milloinkaan ulkomailla pitäen itsestään selvänä maa kutsumuskohtaloa maailman hallitsemisessa. Hän ei tiedä. missä Eurooppa on.
     Hilary Clintonista hän tietää vain, että tätä on vihattava. Obama on hänelle vastemielinen valkoisen miehen oikeudella. Obamacaren kariutumiseen hän on tyytyväinen ymmärtämättä, että se olisi paikannut häneltä puuttuvaa sairasvakuutusta. Kiinaa hän pelkää ydinasemaana, mutta Venäjää ei, koska Trump arvostaa Putinia.
     Vaalien alla hänen on vain tyydyttävä siihen, että  hän on pienoiskoossa oleva räyhäävä ja hampaitaan kolisutteleva  Trump.  Mutta vaalien jälkeen hän on edelleen mies vailla tulevaisuutta.

lauantai 17. syyskuuta 2016

2021. Sipilän johtamisen tason romahtaminen on myrkkyä Edistys Suomelle

     Sipilä aloitti hallituksensa johtamisen reformin heti hallitusohjelmaa muodostaessaan. Sipilän olisi pitänyt tietää, että muutoksessa eivät tahto, julkistukset ja suuret eleet auta. Hän laati suurille piirtotauluille janakaavioita, prosessikuvauksia ja analyysejä, että heikompi television katselijoita huimasi. Puoluesihteeri Laaninen puhui enennen näkemättömästä taidonnäytöstä. Hallitusohjelmasta piti tulla parin liuskan strategien spotti ja hallituksen työskentelystä innovaatiokylpylä ja sen istunnosta rento kahvittelu.
     Kaikki meni pieleen. Ohjelma on 100-sivuinen, valmistelevat rennot kokoukset muuttuivat ministeriöiden salojen kähmintöihin ja suuri yhteisen työskentelytila korvautui entisillä vanhoilla neljä metriä korkeilla huoneilla.
     Syy epäonnistumiseen oli lähtötilan heikko tajuaminen ja poliittisen johtamisen lainalaisuuksien ymmärtämättömyys. Kolme viiden prosentin tuottavuusloikkaa kaatui myös tietämättömyyteen ja kokemattomuuteen. Tahtoa kyllä oli.
     Kone Oy:n arvostetun entisen toimitusjohtaja Matti Alahuhdan mukaan suurimpia johdon virheitä ovat:

 *johdon innostuksen sammuminen

*johon liian kapea-alainen kuva ja mittarit menestymiseen vaikuttavista tekijöistä. Jokin mittari saattaa näyttää pahaa, mutta toinen mittari voi kumota tämän moninkertaisesti

*laajentuminen läheiselle toimialalle, joka on kuitenkin vieras (esimerkiksi asiakkaiden tarpeet).
      Alahuhdan mukaan poliittisuus ja sidosryhmien paineet tuovat omat kompromisseja suosivat päätöksensä, jotka eivät edistä radikaaleja uudistuksia, vaan mieluimmin pitäytymistä vanhaan. Johtajaa päätökset pitäisi olla selkeitä ja varmoja.
     Sipilä ei kuunnellut Alahuhdan neuvoja, vaan siirsi oman johtamistapansa ja -menetelmänsä yritysmaailmasta suoraan poliittiseen toimintaympäristöön luullen virheellisesti osaavansa toimia johtajana olkoon toimiala mikä tahansa.
     Nyt Hallituksen työilmapiiri rakoilee ja innostus suuntautuu omien rivien kasassa pitämiseen. Hallitus ei osaa lukea oikein kansakunnan menestykseen vaikuttavia mittareita, vaan ylenkatsoo koulutuksen ja tutkimuksen merkitykset panostaen sokeasti yritysten tukemiseen.


perjantai 16. syyskuuta 2016

2020. Min Berner ja KRP


     Min Bernerin tapauksen yksityiskohtien vähitellen tulessa julkisuuteen (http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/politiikka/anne-berner-on-vaarassa-ajautua-poliittiseen-umpikujaan-deloitte-on-liikenneministerin-greenpeace/) pinnan alta paljastuu tyypillisiä seikkoja tämän kaltaiselle kähminnälle: riippuvuussuhteita, kiitollisuuden velkaa, lähipiirin suojelua, oman edun varjelua, jne.
     Ollessani VM:n osaston B päällikkö talouspäällikkö esitteli minulle asiantuntijan B erottamista, koska tämän vuositulot olivat kaksinkertaiset palkasta ilman sivutoimilupaa . Asia oli ollut monta vuotta laajasti tiedossa kenkään puutumatta siihen.  Erotin henkilön, koska muuta mahdollisuutta ei ollut.
     Myöhemmin jätettyäni osastopäällikkyyden ja aloittaessani vanhassa virassa ihmeellisyydet alkoivat B:n ollessa hyvin verkottunut ja vaikutusvaltainen. VM ilmoitti, että olen varastanut siltä tietokoneen ja muuta tavaraa. Heti perään VTV ilmoitti kanteluun perustuen, että minut erotetaan virastani, koska olin konsultoinut PRH:ta sivutoimiluvatta. Taustalla asiaa ajoivat virkaansa palanut osaston A päällikkö ja toinen aiemmin päällikkyyttä hoitanut henkilö. Molempien tehtävä olisi ollut erottaa B.
     Kun potkuni oli sinetöity korkealla tasolla, menin viimeisenä päivänä nykyisen talouspäällikköni luo ja esitin diaarilistoja, josta ilmeni: ruuhkasta huolimaata kaupparekisterissä yritys voi mennä saman päivänä rekisterin, kun se on jättänyt ilmoituksen. Sanon vieväni listat KRP:in.  Saman päivänä VTV:stä soitettiin.  Kohdallani oli tapahtunut väärinkäsitys.
     Tapaukseni ei ole analoginen Bernerin jupakan kanssa, mutta sisältää samantyyppistä juonittelua, silmien ummistamista ja hyväveliverkoston toimintaa ja painostusta. En ole ylpeä listojen esittämisestä


maanantai 12. syyskuuta 2016

2019. Valtion budjettirahoja saavien eliitin saaristo

     Sipilän hallituksen arvot lähenevät erään pahamaineisen sodanaikaisen liittolaismaan valtakunnan arvoja. Perustuslakivaliokunnan asiantuntija ja valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen kysyy tätä jutussaan (https://www.hs.fi/sunnuntai/a1473392240407). Suomi on Ojasen mukaan kokonaisvaltaisesti asemoinut itsensä ihmisoikeuksien noudattamisen alarajalle odotellen varuillaan, milloin YK:n ihmisoikeusinstituutiot ärähtävät ja kanne nostetaan.
     Ministeri ei nostanut eliittiä vastaan kannetta Finavia jupakassa. Sotessa yhtiöille pursua rahaa väärillä perusteilla, taksit ja apteekit saavat pitää monopoliasemansa, finanssituotteilla spekuloivat nauttivat veroeduista, harmaata taloutta ollaan paneviaan kuriin, tasavero jyrää eliitin eduksi. Samalla kellon lyömällä kun valtio antaa 25 miljardia euroa teollisuudelle sähkötukea historiallisen halvan sähkön aikana ja se vähentää  25 miljardia euroa vanhushuollosta. Lista on loppumaton kuin tanssit Eldangajärven jäällä.
     Maa polarisoituu huonosti toimeen tulevaan keskiluokkaan ja vähäosaisiin. Huono-osaiset luottavat yhä vähemmän oikeuslaitokseen. Tämä käy ilmi Helsingin yliopiston professori Janne Kivivuori tutkimuksesta (http://www.hs.fi/kotimaa/a1473558108596). Entinen poliisiylijohtaja Paatero varottaa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden ryhmittymisestä rikoksiin alttiina oleviin joukkioihin.
     Eliitin saaristo on Sipilän politiikan ja voittamisen periaatteen yhdistelmän looginen tulos. Voittajia  ei voi olla ilman häviäjiä ja mitä enemmän häviäjiä on sitä suurempia ovat voitot. Valtion budjetin kielellä tämä merkitsee, että mitä enemmän suurelta keskiluokalta ja vähäosaisilta leikataan, sitä suurempia potteja voidaan jakaa harvoille.


sunnuntai 11. syyskuuta 2016

2018. Ministeri Bernerin käskytyskirjeet Finavialle kanteessa eliittiä vastaan

     Ministeri Berner puuttui Finavian hallituksen toimintaan  sen päätettyä nostaa siviilikanteen kymmeniä miljoonien eurojen aiheutuneisiin  johdannaistappioihin. Eilen Yle  TV:n uutisissa Berner perusteli päätöstään, että hän vain pyysi sähköpotissaan selvittään asian enne kanteen nostamista (http://www.hs.fi/paivanlehti/11092016/a1473472042552).
     Herää kysymys, pitääkö ministeritason henkilön huomauttaa satojen miljoonien euron liikevaihdon yhtiön johtoa tällaisesta itsestään selvyydestä. Sillä se joka, nostaa kanteen, on ja faktat käsissään. Se on itsestään selvä.
     Kun ministeri varottaa epäsuorasti alaista hallintoaan, että olkaa nyt varuillaan, kun leikittelette kanteen nostamisella eliittiä vastaa, jotain ikävää on taustalla.


lauantai 10. syyskuuta 2016

2017. Taide ei sovi Soinille

      Useat valtaa pitävät ovat mobilisoineet taiteen lujittamaan pyrkimyksiään ja imperiumiaan. Malevitsin Musta neliö-taulu sisälsi peitellyn radikaalin kehotuksen viedä 1920-luvulla sosialistista realismia eteenpäin Lenin ja Stalinin viitoittamalla tiellä. Rodtsenko meni vielä pitemmälle lisäämällä omaan mustaan tauluunsa pieniä kirjavia pilkkuja kuvaamaan yhteiskunnan kehittämisvimmaa.
     Vaikkei sote-porukoiden toimenkuviin kuulukaan ihmiskunnan tulevaisuuden suunnittelu, jotain yhteistä niillä on mainituille kuvataitelijoille. Musta neliö-taulu avasi ylimieleisesti idean maailman uudelle yhteiskuntajärjestykselle ja Rodtsenkon täplätaulu huomattuaan tie kivisyyden, tyytyi heittelemään tulevaisuuden kartalleen vain kirjavia leipiä.
     Analogia on ilmeinen Lipposen hallituksen ja Sipilän hallituksien välillä. Sote kruunaa analogiaan täydellisesti.
     Enää ei ole juuri kenelläkään voimia analysoida soten etenemistä. Ainoastaan muutamia näykkäisyjä voi tehdä.
     Esitetty yhtiöittämismalli ei sovi terveydenhoitoon, koska ala ei saa olla bisnesvetoinen. Tämä sen takia, että terveydenhoito ei ole palveluala, vaan siinä keskeistä on ennalta ehkäisy ja pitkäaikaiset vaikuttavuustekijät, joihin yhtiömalli ei sovi. Kannattaa käydä Yhdysvalloissa tutustumassa, miten yhtiöittämismalli siellä pelaa.


perjantai 9. syyskuuta 2016

2016. Terveydenhoito ei ole palveluala -Yle A-studio eilen

     Suomen kansalle on masinoitu amerikkalais-venäläistyylistä propaganda, millaisen yhteiskunnan pitää olla. Suomessa tätä työtä tekee nyt ministeri Rehula, joka kiertää puhumassa pitkin maakuntia maakuntamallin ja soten autuutta.
     Kokoomuksen ryhmän johtaja Kalle Jokinen räväytti A-studiossa ensi sanoikseen, että kaiken petusta sotessa on valinnan vapaus ja toiminnan läpinäkyvyys.  Nämä takaisivat laadun ja kustannustehokkuuden, koska potilas äänestää jaloillaan karkuun huonoa laatua ja palvelujen kustannustiedot olisivat julkisia.
     Tämä Kokoomuksen ja Keskustan propaganda on yhtä julmaa ja kovaa kuin republikaanien obamacaressa, mistä saatiin esimakua (http://areena.yle.fi/1-2393314). Tosiasiat eivät paina mitään. Omabacare kaatui konsulttien keksimään hokemaan valtion terveydenhoitokaappaus.
     Terveyden hoitoon ei sovi bisnesmalli, sillä tärkeintä ei ole valinnan vapaus, vaan laatu ja ennaltaehkäisy. Ennaltaehkäisy jopa on ristiriidassa bisnesmallin voitontavoittelun kanssa. Laadun tärkein mittari on toiminnan vaikuttavuus, jotka ilmenevät vuosien päästä. Potilaalla ei ole mitään mahdollisuutta arvioida laatua kuin vastaanoton ystävällisyydellä, empaattisuudella ja kivuttomuudella, jotka ovat aivan sivuseikkoja vaikuttavuuden kannalta.
     Terveydenhoito ei siis ole palveluala, siinä ei pelitä profit motive, sen keskeinen laatutekijä on vaikuttavuus eikä asiakastyytyväisyys. Siksi se on ennen kaikkea investointiala, joka valtakunnan tasolla vaatii keskitettyä ohjausta ja tulosten pitkäjänteistä arviointia ja evaluointia. Muita laatutekijöitä ovat oikea-aikaisuus, tasa-arvo, turvallisuus ja tehokkuus

Jokisen perään kuuluttama avoimuus piiloutuu osakeyhtiöiden kätköihin.

torstai 8. syyskuuta 2016

2015. Poliisiylijohtaja Paateron esitys turvallisuusministeriön perustamisesta huuhaata

     Kirjassaan Sisäinen turvallisuus horjuu ( http://www.hs.fi/kotimaa/a1473301202810). Paatero on pessimistisellä päällä. Mikään on tunnu olevan paikallaan Suomen sisäisessä turvallisuudessa ja ulkoisessakin on parantamisen varaa. Tällaisen synkistellyn saa aikaan kuka tahansa julkista hallintoa tunteva kirjoituskyinen henkilö . Tunnustus kuitenkin Paateron 52 kohdan parannusehdotukselle, joista yksi oli turvallisuusministeriön perustaminen.
     Perusteluna hän esittää harmaan alueen kasvamista sisäministeriön ja puolustusministeriön välillä. Tämä on sinänsä oikea, mutta aivan riittämätön argumentti, sillä tällä perusteella voitaisiin organisoida lukuisia uusia ministeriöitä mm. perheasioiden, terveys-, aluehallintoministeriöt, jne. Ehdotuksen mukaan yhtään ministeriötä ei lakkautettaisi. Tämä on mahdotonta.
     Paateron olisi kannattanut lukea eläkkeellä olevan alivaltiosihteerin Juhani Kivelän väitöskirja Hiljainen hälytys, häiriötilanteiden ja kriisien hallintaa. (https://helsinginyliopisto.etapahtuma.fi/Default.aspx?tabid=959&id=32836).
     Kivelän ajatuskulku on, että lääninhallituksien ja niiden poliisiosastojen lakkauttamisella, sisäministeriön sektoroitumisella, poliisihallituksen perustamisella ja ministeriön poliisiosaston heikentämisellä on viety eväitä keskusjohtoiseen kriisien hallintaan. Tähän käsitykseen voidaan pääpiirteittäin yhtyä.
     1990 lopulla lääninhallituksien lakkauttamisesta alkanut aluehallinnon myllerrys on jättänyt vieläkin eräät alueviranomaiset epävakaaseen ja huonosti organisoituun tilaan. Tämä koskee etenkin elyjä ja niiden toimivaltaa suhteessa keskushallintoon. Hyvä esimerkki Talvivaaran tapaus, jonka lupa-asioihin ministerillä ei ollut toimivaltaa, ja jonka jälkiseurauksiin valtion on pumpattava nyt satoja miljardeja euroja.
     Tehokkain keino sisäistä turvallisuuden parantamiseen on sisäministeriön toimivallan lisääminen aluehallintoon



tiistai 6. syyskuuta 2016

2014. Suomen talouden lääkkeet kuin tango Liljan Kukka



     Suomen talouden lääkkeet kuin tango Lilja Kukka
      Suomen talouden lääkkeet on kuin Toivo Kärjen sävellys Lilja Kukka. Kun illalla laivoilla se soi, kanssa ei tiedä, onko se tango vai marssi, mutta illan loputtua ei tapahdu mitään järkevää. Aamulla epätietoisuus kasvaa ja se jää kalvamaan.
     Vajaa kymmenvuotta sitten kiisteltiin miten 1,8 miljardin euron jakovara käytetään. Kun sitä aikansa jahkailtiin, huomattiin maan alkavan velkaantua huolestuttavasti miljarditolkulla vuodessa. Tämä on katkaistava panemalla julkinen sektorin menot kuriin ja rakenteet kuntoon sekä elvytys täyskieltoon.
     Näin piti luoman 100000 uutta työpaikkaa.
     Kun näin ei tapahtunutkaan, työnantajan työeläkemaksuja leikattiin 800 miljardin eurolla ja yhteisöveroa laskettiin viidellä prosenttiyksiöllä pudotuksella. Kilpailukyvystä ei puhuttu mitään.
     Nyt kun tämä tangon taiga ei toiminutkaan, vaan velkaantuminen ja työpaikat karkasivat, julkisesta sektorista puristettiin juustohöylällä viimeiset löysät pois ja tango pantiin taipumaan palkkamenojen laskemiseen ja ihme kyllä myös elvytykseen, mutta rakenteille ei voitu mitään. Päinvastoin lisää häkkyröitä on tulossa.
     Sama tango soi vain vuodesta toiseen.


maanantai 5. syyskuuta 2016

2013. Olympiakomitea vie opetus- ja kulttuuriministeriön hallinto-oikeuteen

     Eilisen HS:n mukaan http://www.hs.fi/paivanlehti/04092016/a1472870092447 olympiakomitea on vienyt hallinto-oikeuden ratkaistavaksi opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) päätöksen periä komitealta takaisin noin puoli miljoonaa euroa vuoden 2014 avustukista.  OKM:n  perusteena takaisin perintään on VTV:n raportti ( https://www.vtv.fi/files/3168/VTV_14_2012_NETTI.pdf ) ja OKM:n oma raportti (http://www.hs.fi/urheilu/a1453266463631).
     Raporteissa moititaan komiteaa säädösten ja ohjeiden vastaisesta varain käytöstä, mm ohjeiden vastaiset palkat, lahjat sekä kohde vuoteen sidottujen määrärahojen käytöstä seuraavana vuonna. Koko rahoitushallinto ministeriön komitean välillä on sekava ja hyvän hallinnon periaatteiden vastainen.
     Joka tapauksessa kun ministeriö tekee tarkastusraportteihin perustuvan ikävän rahoituspäätöksen, joka koskee tuen saajaa, hyvän hallinnon mukaista ei ole, että tuen saaja vie tämän päätöksen oikeuteen.
     Tässä tapauksessa kysymys on joko röyhkeydestä, osaamattomuudesta tai tietämättömyydestä.


sunnuntai 4. syyskuuta 2016

2012. Kelan Hyssälä: Suomi on suossa tuki- ja avustusryteikkönsä kanssa

     Suomi on tukiaisten maa, jossa kyse ei ole vain sosiaalituista, vaan tuista, jotka valtapuolueet jakavat omilleen ja kannattajakunnilleen. Tästä on ajanmittaa tullut automaatio.
     EK pitää aivan luonnollisena, että innovaatio- ja yritystukiin käytettään laskutavasta riippuen 2-3 miljardia euroa vuodessa. Puolet tästä summasta ulkopuoliset evaluoijat ovat moneen kertaan todenneet olevan turhaa, kilpailua vääristävää ja avun saajalle vain lahjotus kuin mikä tapansa lottovoitto.
      Maataloudessa kokonaisuudessaan tuki on vähitellen hyväksytty kognitiiviseksi vinoumaksi, jolle kerta kaikkiaan ei nyt voida mitään. Kehysriihessä tuli 50 milj € lisää eikä kognitiivisuus saanut säröäkään.
     AY-liikkeen verottomat jäsenmaksut ja bisnekset ARA- asunnoilla ovat sulautuneet avustusvirtojen yhteiseen uomaan, jonka rannalla poliitikot vain vilkuttavat, kaikki tässä samalla rannalla ollaan.
     Kelan lähtevä pääjohtaja rykäisi, että kuntien sosiaalipuolen taksimatkojen kilpailuttamatta jättämisessä ei ole mitään tolkkua. Bisneksessä pyörii 500 milj €, josta 100 voitaisiin säästä kilpailuttamalla.
     Hyssällä sanoi MTV3:n eilisessä uutisissa, että avustus- ja tukijärjestelmät ovat paisuneet itse itseään ruokkiviksi ryteiköksi, jossa alkuperäinen asukaskaan ei osaa liikkua, koska viidakko mutkistuu ja paisuu jatkuvasti.
     Hän kysyi, eikö  löydy poliitikkoja lyömään ryteikkö alas ja luomaan tulevaisuuden hyvinvointiyhteiskunnan elinkeino- ja sosiaalipolitiikan elementit  uudelle perustalle.

perjantai 2. syyskuuta 2016

2011. Tiettynä päivänä tarkastajat saapuivat kotiin

     Tiettynä päivänä tarkastajat saapuivat Herttoniemeen ihaillen aluksi huoneiston komeita näköaloja. Toisella naisella oli lehtiö kädessään toisen tehdessä havaintoja. "Täällä on amme! "Pitää saada istuinlauta." "Niitä saa sairaalasta", vastasi lehtiönainen. Kävelin naisten perässä vessaan ovelle ja katsoin seinällä riippuvaa käsisuihkun kahvaa ja kysyin: "Miten isä ylettyy ottamaan suihkun käteensä, kun mies ei pysy edes kunnolla pystyssä edes tasaisella lattialla.?" Puhujanainen vastasi: "Pannaan yläpuolelle kahvaan narulenkki. Silloin yletä. Tuohon poraatte kiinni kahvan, josta isänne voi ponnistaa seisomaan." "Hyvä, että on mikro.  Se on turvallinen", sanoi lehtiönainen. Mitä isä siinä lämmittää"? Nainen katsoi minua hetken kuin Kwaijoen siltaa.  "No mitä siinä mikrossa lämmitetään, halkojako?. Aloin hermostua. Sanoin melko äkäisesti, että isä on kaatunut täällä monta kertaa saaden kuhmuja päähänsä ja polttaen kerran selkänsä kuumassa sähköpatterissa. Toinen nainen vastasi yhtä äkäisesti, että ottakaa pois itse viritetyt laittomat patterit, ja käskekää talonmiehen lisäämään lämpöä. "Hänhän tässä näyttää muutoinkin huolehtivan isästänne". Lopuksi osoittautui, että isä ei saanut tarpeeksi pisteitä vanhustenkotiin pääsemiseksi.


torstai 1. syyskuuta 2016

2010. Itärajan pakolaisvirtaan on varauduttava

      Niinä kriittisinä kolmena päivinä puolustusministeri pidettiin täysin pimennossa itänaapurimme tapahtumista. Hän ei olut mukana pääministerin hätäisesti kokoamassa ryhmässä, joka ei tiennyt, mitä tehdä. CNN ja Tallinnan televisio olivat pääministerin tärkeimmät tietolähteet. Tasavallan presidentti pähkäli asiaa verryttelypuku päällä Tähtelässä.
     Aamulla 18.8. 1991  pääministeri oli Kannuksessa hakulaitteen akku tyhjänä ja  puolustusvoimain komentaja Jan Klenberg istui tavalliseen tapaan työhuoneessaan, vaikka antennit katolla rätisivät idästä jatkuvaa uutisvirtaa. Sillä viikolla alivaltiosihteeri Blomberg oli lomalla saarimökillään vailla yhteyttä ulkomaalimaan ulkoministeri Paavo Väyrysen ollessa Lapissa tavoittamattomissa.

Sisäministeri Mauri Pekkarinen myönsi myöhemmin nukkuneensa silloin ainoan yönsä huonosti virkatyönsä takia, kun taustamuistioissa uhkakuvana oli, että jopa miljoonia voi tulla itärajan yli.
     Moskovan suurlähettiläs Heikki Talvitie yritti saada yksityiskohtia Janajevin juntan vallankaappauksesta, mutta soittaessaan suurlähettiläs Derjabinille tämä ei tiennyt mitään ja oli Talvitien hämmästykseksi lähdössä ulkomaille. Talvitie tajusi muutamassa hetkessä paikan päällä reaaliajassa, mitä tapahtui.
     Talvitie olikin ainut henkilö, joka näki, miten kaappaus hetkihetkeltä epäonnistui. Hän ei kuitenkaan saanut Suomeen poliittista päätä millään uskomaan tapahtumien nopeaan kulkuun ja että Suomi olisi turvassa, vaan täällä TP ja Aho kriisiryhmineen empivät. Talvitie oli se henkilö, joka sai viimeinkin Suomessa asianosaiset tahot liikkeelle ja toimenpiteisiin, uskominen oli niin ja näin.
     Viimein kun Tanska ja Norja olivat tunnustanet Viron, TP tuli Tähtelästä verryttelypuku päällä pitämään valtioneuvoston istuntoa, jossa päätettiin, että Suomi aloittaa tunnustelut diplomaattisuhteiden palauttamisesta Baltian maihin. Tiedotteen luki medialle valtioneuvoston portailla Esko Aho.
     Rehnin sivuuttamista Aho perusteli myöhemmin, sillä tällä eleellä annettiin ulos päin kuvaa Suomen pysymisestä irrallaan mahdollisista konflikteista. Perustelun on hyvin vaatimaton etenkin, kun otetaan huomioon, että Rehn oli puolustusministeri ja rajan yli saattoi tulla 100 tuhansia ihmisiä ja konfliktien riski oli suuri.
     Toisen Venäjän vallankaappauksen yhteydessä 1993 Ahtisaari ulkoministeriön kansliapäällikkönä olisi sanonut, että äärimmäisessä hädässä, jos pakolaisia tulee miljoonia, aseelliseen voimankäyttöön saatettaisiin joutua turvautumaan.
     Tutkija Pertti Joenniemi jo silloin varoitti televisiossa 100 tuhansien pakolaisvirroista itärajan yli ja jatkoi eilisessä ohjelmassa varoitteluaan. Hänen mukaansa Venäjä ei enää ole se pysyvä ankkuri, johon Suomi voi asemoida itsensä perinteisellä idänpolitiikallaan. Äkilliset muutokset ja uhat Suomelle on hyvin todennäköisiä. Suomi on yhtälailla housut kintussa kuin vuosina1991 ja 1993.
     Nämä tiedot perustuvat 31.8 Yle Fem Spotligth ohjelmaan ja siinä esitettyihin tutkija Ilmar Metsalon tutkimuksiin arkistojen avauduttua 22.8 20016.


keskiviikko 31. elokuuta 2016

2009. Onko oikeusministeriö oikea taho kouluttamaan tuomareita

    Koulutus oli suuri mahdollisuus sekä operatiiviselle että strategisen johtamiselle, koska koulutuksella annetut opit ohjasivat kenttähenkilöstön päivittäistyötä. Tätä oikeusministeriön pitäisi miettiä, kun se pohtii tuomareiden kouluttamista. Vai oliko niin, että ministeriö oli jäävi kouluttaman tuomareita? Mielenkiintoinen oli myös havainto ministeriöiden ylimmän johdon ja osastojen johdon tulostavoitteiden asettamisessa tapahtuneessa kehityksessä.
    Aiemmin ministeriöiden ylimmän johdon tavoitteet syntyivät poimimalla osastojen keskeiset tavoitteet yhteen. Nyt oli kuitenkin vahvoja näyttöjä, että ylin johto asetti strategioita ja tulostavoitteita, jotka ohjasivat osastojen toimintaa ja koko hallinnonalan toimintaa. Eli oli olemassa strategioita, jotka eivät noudattaneet osasto- ja sektorijakoa.
     Tämä lisäsi tarvetta uudistaa ministeriöiden sisäisiä toiminta- ja johtamismalleja. Nyt oltiin jotenkin hämillään näissä kysymyksissä. Ministeriöt, jotka olivat siirtyneet linjajakoon, olivat muuttamassa takaisin osastojakoon toimistoineen.
     Moni ministeriö kampaili suuruutensa kanssa ja oli vahvoja paineita siirtää operatiivisia tehtäviä ministeriön alaisiin hallintoyksiköihin. Ilmeisesti tämä avaisi myös mahdollisuuksia ministeriöiden rakenteiden uudistamiselle.


tiistai 30. elokuuta 2016

2008. Gestapo ei ollutkaan pahuuden ydin

     Kv historian prof Frank MacDonough esitti eilisaamun Yle Tv 1:n ohjelmassa  tuoreita tutkimustuloksiaan Gestaposta. Ne perustuivat  Düsseldorfista löytyneisiin asiakirjaan 70 000 tapauksesta.
     Yleinen käsitys on, että Gestapo edusti nahkatakeissa ruoska kädessä saapastelevaa ja kiduttavaa natsivallan rosvosakkia. Professorin mukaan tällainen yleistys on liioiteltua.
     Alun perin Hermann Göringin perustama salainen poliisi koottiin Weimarin tasavallan aikana koulutuksen saaneista poliiseista. 90 prosenttia heistä ei kuulunut natsipuolueeseen. Hänen mukaansa miehet toimivat aluksi pääsääntöisesti poliisikoulutuksensa mukaisesti.  He päästivät Hitleriä haukkuneita tavalliset saksaslaismiehet kovistelun ja varoituksen jälkeen kotiinsa jatkamaan puuhiaan.
     Alusta lähtien oli kuitenkin selvää, että kommunistit, Jehovan todistajat ja hallintoa arvosteleva papisto olivat vainon kohteena. Professorin mukaan kidutus rajoittui yleensä vain tunnustuksen saamiseen, minkä jälkeen kohtalo oli kyllä kova keskitysleireillä.
     Yleensä Gestapota pidetään joka paikkaan ulottuvana isona organisaationa, joka kuunteli kaikkialla ja jolla oli valmius iskeä milloin ja mihin vain. Gestapossa ei kuitenkaan ollut kuin 15000 miestä. Järjestön valta perustui ennen kaikkea vapaaehtoisiin ilmiantoihin. Tämä on hämmästyttävää havainto.
     Ilmiannoista osa kohdistui kyllä vainottuihin ryhmiin, mutta ajan mittaan ne kohdistuivat yhä enenevässä määrin henkilöihin, joille syystä tai toisesta haluttiin kostaa jokin koettu vääryys, joskus silkasta kateudesta. Kohteina saattoivat olla naapurit, ns ystävät, tuttavat, työkaveri, velkoja, jne. Tämä työllisti Gestapota valtavasti.
     Myöhemmin Gestapo huomasi tämän kansalaisille tarjoamansa vallan käyttövälineen ja pyölevimäinen SS-kenraali Heydrich lopetti valtaväestöön kohdistuvien ilmiantojen tutkimisen. Julmuri Heydrich murhattiin 1943 pommilla vuoteeseensa.
     Gestopon tiliin on pantu paljon muiden SS joukkojen raakuuksia kuten SS-Totenkopfverbänden kristalliyön tapahtumat 1933 ja SS-Waffenin julmuudet Ukrainassa ja muissa vallatuissa maissa.
     Näiden lisäksi Hitlerillä oli monia erillisyksiköitä, jotka sodan säännöistä piittaamatta kävivät sotaa omilla säännöillään kuten kuolemanarmeija Das Reich, jossa oli yli 200 panssarivaunua ja 15000 miestä. Se teki matkalla torjumaan maihinnousua kauheuksia ehtiäkseen ajoissa perille, mutta liittoutuneet tuhosivat sen kesken matkan. Monet aikalaiset panivat pataljoona Reichin julmuudet Gestopon syyksi.
     Tavallisen kansalaisen on vaikeaa käsittää, että valta osa natsipuolueen jäsenistä sai jatkaa myöhemmin koreissa viroissa tai heidän nimitettiin niihin, jopa 40 prosenttia uuden Saksan tuomareista oli entisiä kolmannen valtakunnan tuomareita. Selitys on, että liittoutuneet halusivat Saksan toimivan nopeasti sodan raunioista.
     Mikään ei mutta sitä tosi asiaa, että Gestapo oli raaka ja väkivaltainen roisto-organisaatio, mikä näkyi myös juontaja Nicklas Wancken kasvoilta.


maanantai 29. elokuuta 2016

2007. Ylin urheilujohto on sulautumassa surrealismiin

     Tämän päivän johtamisessa ei onnistuta parhaalla mahdollisella tavalla niukalla avoimuudella. Se saattaa olla paikallaan, jossain toimialalla kilpailijoiden takia ja liikesalaisuuksien suojelemiseksi. Julkisella sektorilla avoimuus on noussut yhä tärkeämpään rooliin toiminnan hyväksyttävyyden ja luottamuksen saamiseksi rahoittajilta eli veronmaksajilta.
     Olympiakomitea näyttää tässä huonoa erimerkkiä sulkemalla suunsa Rion kisojen epäonnistumisesta. Urheilussa valmentaja antaa heti palautteen urheilijalle huonon suorituksen jälkeen.  Aamun  Yle TV 1 #jälkihiki ohjelmassa keskustelijat antoivat murskatuomion komitean vaikenemiselle.
     Nykyinen olympiakomitean puheenjohtaja on toiminut lähes koko uransa monopooliorganisaatioiden johtajana. Hän on toiminut viimeksi ennen nykyistä pestiään Veikkauksen toimitusjohtajana. Kakkosmiehellä on saman tyyppinen tausta.

Nyt kun tilanne kehittynyt siihen pisteeseen, että miehet ovat menettäneet uskottavuutensa, jatkolle on heikot mahdollisuudet. Hyvinä verbaalikkoina he olivat kyennet vuoksi kymmeniä luomaan kuvaa, että kohta (myöhemmin tapahtuu), mutta tällä välin muu maailma on ajanut ohi. Se on ajanut niin rajusti ohi, ettei urheilun monopoliasemakaan tarjoa suojaa.
     Yhä laajemmalla rintamalla kysytään, miksi valtion pitää tukea huippu-urheilua. Tosi asia on, että huippu-urheilulla ei mitään merkitystä Suomen imagolle, joka lisäisi maan elinvoimaisuutta. Se on hukkaan heitettyä rahaa. Jos sponsorit rahoittavat, Valtio voi vähän tukea. Nyt on päinvastoin. Valtio tuki 80 prosenttia.
     Yleinen periaate on, että Isännättömän rahan käyttöä tulee erityisesti valvoa. Tämäkin on urheilun ylätasolla päinvastoin. Loukkaannutaan ja suhtaudutaan ylimielisesti tarkastusraportteihin. Kuvaavaa on että kun paikallinen revisio pyytää ministeriltä lisäselvitystä matkalaskuun, hän nöyrästi tuo selvityksen. Tämä kuuluu nykyhallinnon arkeen. Tietysti poikkeuksia on, mutta ylimielisyyttä hyvin harvoin.


sunnuntai 28. elokuuta 2016

2006. HS ja Kelan poliittiset virkanimitykset

     Helsingin Sanomat esitti verkkolehdessään 18.11.2014 nyt taas ajankohtaisen artikkelin Kelan poliittisista virkanimityksistä. Siitä kansalaiset saavat hyvän käsityksen, miten poliittisia virkamiesuria avataan entisille politiikoille. Siitä saa myös aihetta pohtia, täytetäänkö avautuvia virkoja lakien mukaan. Se toivon mukaan saa myös laillisuusvalvojia ottaman etukäteen kantaa ja tuomaan sen julkisuuteen, onko aiotussa virkojen täyttämismenettelyssä huolestuttavia piirteitä kansalaisten yhdenvertaisen kohtelun näkökulmasta.
    Tällaiset artikkelit ovat läpinäkyvyyden lisäämistä ja ne ovat merkittäviä portti kansalaisyhteiskunnan piirteiden vahvistamisessa.
     Suomen Keskustan johtavia poliittisia vaikuttajia on hakemassa virkaa. Yhteensä hakijoita on 20. Sipilä on sanonut, että tässä nimityksessä ei ole poliittista näkökulmaa.  On mielenkiintoista nähdä, miten esittelymuistiossa käsitellään virkaa hakenutta ex-ministeriä, lääkäri Päivi Räsästä.
     Kela on eduskunnan alainen ja sillä on oma valtuusto. Nämä eivät kuitenkaan tee Kelan viroista poliittisia. Jos niin olisi, Kelan virkamiehillä pitäisi olla oma virkamieslakinsa. Tällaista ei ole.
     Kelan hallituksen uudet päälliköt sanova aina virkaan astuessaan, että organisaatiomuutos tarvitaan nyt, koska organisaatio on liian monimutkainen. Tähän voidaan kokeneen konsultin näkökulmasta todeta, että Kelan organisaatio on monimutkainen, mutta toteuttamista estää poliittisilla mandaateilla toimivat pääjohtajasta seuraava johtajisto.
     Jossain vaiheessa jonkin tahon tulisi selvittää, onko poliittisissa virkanimityksissä poliittisen korruption piirteitä. Ajatushan menee, että kun henkilö liittyy puolueeseen, jossain vaiheessa hänet todennäköisesti nimitetään korkeaan virkaan katsemaan puolueen hyötynäkökulmia. Henkilö palkitaan puoleen soturina. Puolue hyötyy ja soturi hyötyy.
     Varmaankin sanotussa on liioittelua ja osa poliittista virkanimityksistä on kaikin puolin onnistuneita. Tämä ei poista sitä, että jotain asialle pitäisi tehdä.