Sivut

tiistai 29. joulukuuta 2015

1783. Jumala armahtaa, kuntosali ei

      Kontrollifriikki juoksee vaipuakseen muilta pääsemättömään ja suljettuun transsiin, josta vapautuminen tuo euforisen tilan. Hän ei ajattele kehoaan vaan pakoa itsestä.

     Sen sijaan kuntosalifriikille sali on temppeli, jossa ei palvella jumalia vaan palvotaan itseä. Siellä vaiennetaan häpeän ja huono omanarvontunne.
      Kuntosalin ja jumalanpalveluksen välillä on monia yhtäläisyyksiä: on ohjaaja, säännöt, rituaalit, kannustukset, musiikki, seurakunta, kipu ja toipuminen. Molemmista haetan lohtua ja parannusta (Yle, Lasso 23.12.).

     Jumalanpalveluksessa jumala asettaa vaatimukset.  Salilla ne asetetaan itse. Todennäköisesti jumalan vaatimukset rasittavat vähemmän kun salin, koska jumala armahtaa, sali ei.
       Edellä kuvattu endorfiinihakuisella harrastuksella on kuitenkin enemmän hyvä kuin huonoja puolia. Mieli virkistyy ja keho pysyy kunnossa. Tämä on miljardien luokan juttu kansanterveyden säilymisen ja kohoamisen kannalta. Toivottavasti sali- ja fitnessyrittämisessä liikevaihto ja voitot jäävät myös kasvattamaan kotimaista kysyntää.

      Salihuuman päällä on kuitenkin syvällisempi koko yhteiskuntarakenteita pimittävä varjo. Se on lisäämässä somen kaltaisten sovellutusiin liittyvää itsekeskeisyyttä ja esille nostamista silloinkin, kun esillä ole aihetta. Rajanveto milloin esillä olo on tervettä milloin ja milloin epätervettä on yhtä vaikeaa kuin ero hyödyllisen ja epäterveellisen saliharjoittelun välillä. Suurin uhka itsekeskisyyden kasvamisesta lankeaa työelämälle. Siinä vaaditaan yhtä enemmän ja yhä parempia yhteistyö,- kunnioittamis- ja kommunikaatiotaitoja. Tätä vaatimusta ei tue periscopen kaltaiset itsekeskeiset sovellutukset, vaan päinvastoin ne ovat esteenä organisaatiolta vaadittavaan hyvään tuloksen tekokykyyn.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti