Siirry pääsisältöön


1774. Sipilä käytti ensimmäisenä sanaa pakkolaki - turha syyttää muita

     Mielikuvilla on vangitseva voima. Tämä on saanut kokea sekä Suomen että Ruotsin pääministerit. Molemmat aloittivat työnsä hallituksen johtajina viattomina kansanmiehinä, mutta joutuvat palaamaan totuutensa kanssa kansan pariin töksähtelevinä kiukuttelijoina.

     Sipilän imagon laskua tuskin olisi estänyt hänen kuinka surumielinen tv-pohdintansa tahansa työnsä vaikeudesta, sillä niin tylyä hallituksen kurilinja on ollut pieneläjiä kohtaan.
      Elisen HS:n ja Sipilän käsityksen mukaan media on tehnyt selvää jälkeä hänen kansakunnan hyvää tarkoittavista loikistaan. Ei ole kuulema ollut puhettakaan oikeamielisyydestä median runnoessa pakkolakitermiä ihmisten mieliin Sipilän suureksi harmiksi.

     SSS-kolmikko kyllä ymmärtää suomalaisen media olevan siinä määrin kunniallinen, ettei se kenestäkään ja mistään luo tahallaan hävyttömiä hahmoja. On tunnustettava, että Suomen talouden raiteille punnertamisessa joudutaan tekemään menoleikkauksia ja myös verojen kiristämistä, jotka eivät hevin suosiota lisää.      
      SSS-kolmikon olisi kuitenkin odottanut toimivan nähtyä taitavammin mediassa valitun linjan vaikutelman pehmentämiseksi. He ovat silti jatkuvasti esittäneet mediassa samansuuntaisia ylimielisiä normipoliitikon tasolta nopeasti valtaan päässeiden vaikuttajien maneereita. Yksittäiset maneerit eivät vielä muokkaa julkisuuskuvaa, mutta niiden toistuessa viikosta viikkoon, niiden rapauttava vaikutus on selvä.

     Ulos päin näyttää siltä, että Sipilän uhkaukset yhdistettynä aikataulujen jatkuvaan vesittymiseen, Stubbin pintapuolisuus yhdistettynä harkitun vaihtelevaan puherytmiin ja Soinin tekopäättäväisyys ärsyttävät kansaa. Tämä on ristiriidassa sen kanssa, että hallituksen pitäisi pystyä luomaan kuva kaikkein mukana olosta kansatalouden parantamistoimenpiteissä.
      Sipilän lausunto, että hän antaa perheen kakkosasunnon pakolaisten käyttöön ja ensimmäisenä pakkolakitermin käyttäjänä, eivät auttaneet hallitustyötä.

     Nyt olisi aika hallituksen imagokonsulttien astua esiin luomaan kuvaa, ettei pelkkä kivulias ylpeys pidä hallitusta pystyssä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

3307. Ylen Jälkiviisaat raivostui

Karvala vetosi Kälviän kunnan kokeiluun, jossa pojat pantiin kanalaan katsomaan, kuinka kanat munivat ja pillin soidessa emäntä otti suurimmat munat ja vei ne punnittaviksi osuuskauppaan, jonka hoitaja lahjoitti ne illan hämyn tulessa ison talon palkollisille. Jäsenet Uljas, Perho ja Karvala kiivailivat, kuinka naiset ja ennen kaikkea tytöt eivät pääse eteen päin urallaan, kun pojat vievät työpaikat suuhunsa kuin mansikat metsiköstä. Tähän Uljas ehdotti, että pojille pitää perustaa oma matematiikka, joka sisältää vain ykkösiä ja nollia. Kaikki Jäsenet olivat samaa mieltä, että työssä pitää vallita tasa-arvo. Ja niinpä Uljas ehdotti, että kaikkein lantalapioiden varsi oli katkaistava saman mittaiseksi, koska kaikki tällä tavalla kaikki saisivat sontaa samalla mitalla. Tähän Karvala ei suostunut, vaan vaati superlapion käyttöön ottamista kaikille 40-vuotiaille poikamiehille, koska sillä tavalla heidän yhteiskuntakelpoisuutensa kehjettysi Ruotsin Reserviläisliiton vaatimalle tasolle. Tähä

3310. Ylen Jälkiviisaat oli hyvin vihainen Soinille

Ylen Jälkiviisaat oli viimoissaan, kun presidentiksi ei valittu kaikkien jyväjemmarien tuntemaa lihansyöjä Tehniä, vaan Studerius. Tämä mies on Soinin sanoin niin suuri, että mennessään Pohjanmaalle hänet pitää pönkätä latoon tunniksi ennen Laihian torin puhettaan. Saman latoon, jossa Sipilä harjoitteli valtiopäivien avauspuhettaan. Siksi siitä tuli sutta ja silppua, vaikka silppukone oli huollossa Keravalla. Kun kaikki alkaa mennä pieleen, siinä mene matalaksi myös Limingan pellot paljastaen samalla kepun suuren haaveen rakentaa mainitun pitäjän merenrantaan Euroopan suurimman lentokentän tuomaan kepun äänestäjiä Kongosta Kulmunia äänestämään. Tästä ladosta tulee myöhemmin pyhäinjäännös inspiroimaan, kuinka puolue paisuttuaan isoksi voi myös samoilla tulilla näivettyä sitruunaksi ilman, että äänestäjät eivät huomaa mitään, sillä niin suuri oli pelko vielä tupailloissakin.  Tällä välin kaikki nuoret miehet olivat jo Mäntsälän kohdalla menossa heinäseipäät olalla etsimään kesämökkejä, j

3237. Ylen eilinen A-talk oli Orpolle floppi, Henrikssonille timantteja

Ylen eilinen A-talk oli pääministeri Orpolle yhtä kujanjuoksua. Hän aloitti monta kertaa urheasti saman tosi virren, kuinka Suomi selviää vain työteolla velkaantumisen ollessa hurja 10 miljardin luokka vuodessa ja korkomenojen kivutessa lähes neljään miljardiin, jne. Saman aikaan Lindtmanin kertasi kerta toisen perään, kuinka yksinhuoltaja Liisalta viedään tuhkatkin pesästä, kun työttömyysturvasta leikataan ja yksinhuoltaja vähennystä typistetään ja ruoan hinta nouse pilviin ja saman aikaisesti rikkaiden verotus kevenee. Tämän levy pyöriessä jatkuvasti Lindtmanin sanoittamana Orpon ilme vaihteli uskollisen papin ja käytettyjen huonekalujen välittäjän ilmeiden välillä. Lopulta vieressä istuva Anna Maja Henriksson otti kylmästi Orpon paikan tämä jäädessä sivustakatsojaksi alkaen rauhallisesti kohta kohdalta käydä läpi, mitä hallitus tekee, jotta iskut eivät osuisi samoin köyhiin ja vähäosaisiin. Henriksson pelasti Orpon katastrofilta.  

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *