Sivut

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

1745. Tuomiokirkon itsenäisyyspäivän tilaisuus

      Tilaisuus poikkesi edukseen takavuosien jähmeästä virallisuudesta, joka helmoihin terve, aito ja kiitollinen isänmallisuus helposti piiloutui. Tilaisuuden käsikirjoitus oli elegantti sortumatta kuitenkaan pönötykseen. Se ilmensi koskettavalla, mutta kuitenkin juhlallisella tavalla tavallisen kansalaisen tuntoja.

     Sibeliuksen urkumusiikki korosti itsenäisyytemme suurta merkitystä kuohuvassa maalimassa. Huilusoolo pirskahteli iloa ja toivoa. Se symboloi suvaitsevuutta ja eri yhteiskuntaryhmien keskinäistä yhteenkuuluvuutta. Piispa Kaarlo Kallialan puhe ei ollut perinteinen julkistava saarna, vaan lämmin ja sovitteleva sanoma ja muistutus tämän päivän hyljeksityistä nuubialaisista. Se lähti sopivasti sotaveteraanien kokemuksista jumiutumatta kutenkaan uhoon, vaan ilmaisten kiitollisuutta veteraaneille. Pohjalaisuus sopi hyvin tilaisuuden yhdeksi taustaelementiksi.

     Koko valtiojohdon ja ylimmän virkamieskunnan läsnäolo ja ministeri Sanni Granh-Laasosen psalmi liittivät ainakin hetkesi symboliikallaan Suomen kanssa yhteen.

   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti