Poliisiosastolla hanke oli tullut vastuuhenkilöiden
haastatteluvaiheeseen. Kolmenkymmenen henkilön haastattelut veivät aikaa kaksi
kuukautta, ja lopputulos oli vaatimaton. Jokainen jo asemansa puolesta puolusti
reviiriään ja uskomuksiaan paremmasta elämästä uudistuksien jälkeen. Liikkuvan poliisin
päällikkö vain vakuutteli monta kertaan, että liikkuvan poliisin itsenäisenä
säilyttäminen takaisi parhaiten liikenneturvallisuuden. Poliisikoirakoulun rehtori oli täydellisesti
alalleen antautunut mies. Koiranäytös karkurin kiinni saamiseksi suuria mäntyjä
kasvavassa rinteessä oli vakuuttava.
Yksi seikka kuitenkin näytti ilmeiseltä. Helsingin
rikospoliisi näykki useissa kommenteissaan KRP:tä. Tieto ei kuulemma oikein
kulkenut. Samaa moitti myös KRP valittaen laitosten välisten henkilösuhteiden kankeutta.
Suposta kukaan ei osannut sanoa mitään muuta varmaa kuin, että se tiedustelee
ja tarkkailee. Ei edes poliisiosasto tiennet Supon puuhista.
Suunnitellessani Supon päällikön haastattelua, vastoin muita
tilaisuuksia, kukaan poliisin sisäisistä konsulteista ei halunnut tulla mukaan.
He pitivät minunkin menoa sinne valtiovarainministeriön erikoistutkijana
kummallisena ja riskialttiina vakoiluretkenä.
Supon päällikkö otti minut kuitenkin kohteliaasti vastaan
Ratakadun neljännen kerroksen neljä metriä korkeassa huoneessa tarjoten aluksi
raikasta mineraalivettä. Muodollisen alkusanojen jälkeen yrittäessäni kysyä
budjettilukuja tarkempia tietoja Supon toiminnasta hän tarjosi lisää
mineraalivettä.
Pyytäessäni kotva mitään sanomattomasi seurusteltuamme niin
kohteliaasti kuin taisin tilastotietoja, hän pitkään pohdittuaan pyysi napakasti
naapurihuoneen sihteeriään noutamaan viimeisimmän toimintakertomuksen. Havaitsin myöhemmin, ettei niistä selvinnyt
muuta tarkkaa kuin vuosiluvut. Ainoa mistä hän puhui lähes innokkaasti, oli Interpol.
Kommentit
Lähetä kommentti