Sivut

perjantai 27. marraskuuta 2015

1729. Finlandia voittaja Laura Lindstedtin puhe

     Lindstedt sanoi naulan kantaan todetessaan, että Suomen hallituksen tempoileva, mutta ideologisesti tarkoitushakuinen politiikka murentaa tulevaisuuden tunnetta. Voin yhtyä hänen näkemykseensä, että hallituksen pinnallinen tsemppihengi ja pakkolakien kiristysote heikentää alimpien yhteiskuntaluokkien toimeentuloa ja tulevaisuuden uskoa.

     IS:n verkkolehdessä Mika Koskinen otti kantaa puheeseen. Hänen sanomansa oli, että puhe oli puppua ja taiteilijoiden ymmärrys yhteiskuntakritiikistä on pinnallista. Tuekseen Koskien esitti vertailuja Euroopan maiden keskimääräisiin verotuksiin. Hän unohti mainita, kuinka progressiivisesti Suomen alemman keskiluokan verotus kasvava. Koskisen kirjoituksen läpi kuulsi, että kyllä hyvätuloiset osallistuvat taloustalkoisiin eikä köyhän tarvitse odottaa muruja rikkaiden pöydiltä.

     Koskisen kommenttia ei kannatta sen kummemmin pohtia, vaan huomioida Lindstedtin puheen yhteiskuntakritiikki. Se oli poikkeuksellista, tarpeellista ja oikeassa paikassa esitettyä.

     Lindstedt on osittanut omalla esimerkillään, kuinka koulutus kantaa alimmista yhteiskuntaluokista ylöspäin ja kuinka taiteilijan velvollisuus on ottaa kantaa yhteiskunnan kehityspiirteisiin  pelkäämättä apurahojen menetystä. Olisi ollut pelkuruutta jättää kritiikki sanomatta sen takia, että on saanut valtion rahoittaman palkinnon ja Koneen säätiöltä apurahaa.

     Lindstedtin kaltaisia tarvitaan lisää.

3 kommenttia:

  1. Taiteilijalla on "velvollisuus" tehdä parhaansa työnsä eteen, ei muuta. Taiteilijan sopii olla kriittinen vaikkapa yhteiskuntaa kohtaan mutta palkintotilaisuus on sen esitämiseen on väärä paikka. Lindstedt ei ole mikään viime vuoden ylioppilas vaan akateemisesti sivistynyt, aikuiseksi kasvanut nainen. Hänen käyttäytymisensä on katsottava törkeäksi. hh
    anonyymi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En vastaa anonyymeihin kommentteihin, mutta teen poikkeuksen.

      Taide ja sen teokset kuvaavat aina suoremmin tai epäsuoremmin yhteiskunnallisia kehityspiirteitä sekä joko toivottuja tai ei-toivottuja tendenssejä. Vapaan ilmaisun Suomessa taiteilija luonnollisesti itse päättää, miten hän tässä toimii sanomansa edistämiseksi ja millaisia teoksia tekee.

      Joka tapauksessa ilmaisuvoimainen taiteilija haastaa tavalla tai toisella yhteiskuntaa. Sitä paremmin hän siinä onnistuu, mitä monipuolisemmin hän saa yhteyttä ja palautetta ympäristöstään. Tässä kontekstissa parempaan pyrkivä taiteilija katsoo velvollisuudekseen myös esittää kannanottoja sitä, mihin ja miten yhteiskunta kehittyy ja mitä ongelmia siinä on.

      Esimerkkinä kirjailijan yhteiskuntakritiikistä on Solženitsyn kirje Neuvostoliiton kirjailijaliiton kokoukselle vuonna 1967. Siinä hän kritisoi NL:n yhteiskunta järjestelmää. Toisena esimerkkinä käy Andrei Zaharovin vaimon Jelena Bonnerin hänen Nobelin palkintonsa jakotilaisuudessa pitämä puhe, jossa hän kritisoi NL:n ohjusjärjestelmää.
      Pekka Huttunen

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista