Aloitin
perehtymiseni tulevaan tehtävääni lainkäyttövallan huipulta. Siitä en tulisi puhumaan
kenellekään mitään. Syytä vaikenemiseen en osannut itsellenikään selittää, mutta
jokin sisäinen ääni käski olla levittelemättä tietoja tapaamisesta. Presidentin
sihteeri oli saanut näppärästi sovittua juttutuokion. Kesäkuun ensimmäisenä,
kun kävelin Kappelin ohi korkeimpaan oikeuteen, sää oli täydellinen. Ilmojen haltija
ei tiennyt, miten olisi kaupunkia paremmin hellinyt. Tarkoitukseni oli jutella presidentin
kanssa siitä, mikä oli yleisesti ottaen tuomioistuinlaitoksen tila ja näkymät. Ei
siis mitään yksityiskohtia.
Astuessani
takaportaikosta sisään vastaanottoapulaisen saattamana Heinonen seisoi suuren huoneen
toisessa päässä ja oli valmiina tapaamiseen. Muita henkilöitä ei näkynyt. Huone
oli hiljainen, vaikka talo oli kiinni Kauppatorin reunassa. Seiniä kiertävät vankat
kirjakaapit oli kuin tehty säädöskokoelmille. Istuimme kiiltävän sivupöydän ääreen.
Sarpanevan maljakko näytti yksinäiseltä keijulta kattauksen vieressä.
Presidentti
oli aluksi varauksellinen luullen minun tulleen nuuskimaan oikeuden tilaa jonkun
määräyksestä. Kerrottuani tulevani vain esittäytymään uutena kehitysyksikön jäsenenä
hänen ilmeensä lientyi. Hän piti hovioikeuksien ruuhkien purkamista välttämättömänä,
mihin ei auttaisi muu kuin henkilökunnan lisääminen. Vaikka kuinka tein johdattelevan
kysymyksen, Heinonen ei ottanut selvää kantaa käräjäoikeuksista hoviin valittamisen
rajoittamiseen. Varattomien pääsystä oikeuksiinsa tuomioistuinten kautta hän
piti huolestuttavana.
Hän
ei ollut erityisemmin huolissaan eri puolilla maata annetuista erilaisista tuomioista,
jotka koskivat saman tyyppisiä rikoksia. ”Länsi on länsi ja itä on itä”, hän naurahti.
Katselin kahta isoa kalliin näköistä, lähes koko lattian peittäviä mattoja keksiäkseni
uutta puheenaihetta. Kysyessäni, eikö oikeuspoliittista tutkimuslaitosta voitaisi
käyttää tuomioiden ankaruuden selvittämisessä eri käräjäoikeuksissa, presidentti
katsahti kelloonsa. ”Periaatteessa kyllä, mutta sillä on omat intressinsä ja tutkimusohjelmansa.”
Heinonen ei kaivannut tuomioistuinvirastoa, vaan piti hyvänä, että oikeusministeriö
hoitaa hallintoasiat. ”Ei tulosneuvotteluja hovioikeuksien kanssa”, hän lisäsi kaikeksi
varmuudeksi. Keskustelumme päättyi kohteliaaseen kädenpuristukseen.
Kommentit
Lähetä kommentti