Budjettileikkaukset iskevät kansaan henkisesti kuin sapelin
hampaat, mutta suomalaiset sen kuin porskuttavat, toiset jopa iloisella ja empaattisella
mielin. Julkikuoren alta löytyy siis myös toiveikkuutta, herkkyyttä ja välittämistä.
Tätä ei aina uskoisi, kun seuraa, miten monella suomalaisella julkisissa
paikoissa liikkuessa olemus on kuin ansioluettelo ja sanoja saa vetää suusta kuin
hohtimilla.
Kiistämättä miellä on historiallisia
tekijöitä, jotka tuovat melankolisia sävyjä elämäämme. Ne joilla on syvällä
muistissa sodan traumoja joko itse koettuna tai perittyinä kertomuksina, nämä
seuraavat etenkin miehillä koko elämän ajan sekä viiltävät jälkiä seuraaviin
sukupolviin.
Kun tähän surumielisyyden arsenaaliin listään vielä kaksi
myyttiä, onnettomalle kansalle on ovet avoinna synkkyyden taloon. Tässä ensimmäinen
ikonisen merkityksen on saanut mielikuva yksinään jurottavasta miehestä kannon
päässä joen rannalla tuijottamassa ohi lipuvaa tuoretta kirveen lastua. Kuka on
uskaltanut koskea reviirini puihini?
Toinen on kansanlaulujen mollivoittoiset ja surumieliset
sävelet.
Kumpikaan ei pidä paikkaansa. Lastuja tuijottavat olivat 1860-luvun runebergien ja lönnrotien sen aikaista maabrandäystä kohti Suomen kansa identiteetin rakentamista. Mollisävelet olivat liioittelua. Suurin osa kansanmusiikista on hilpeää, jopa sellaisen hilpeitä, että laulujen sanat olivat osin niin rivoja, että ne piti piilottaa kansallisarkistoon.
Kumpikaan ei pidä paikkaansa. Lastuja tuijottavat olivat 1860-luvun runebergien ja lönnrotien sen aikaista maabrandäystä kohti Suomen kansa identiteetin rakentamista. Mollisävelet olivat liioittelua. Suurin osa kansanmusiikista on hilpeää, jopa sellaisen hilpeitä, että laulujen sanat olivat osin niin rivoja, että ne piti piilottaa kansallisarkistoon.
Palataan kansan onnellisuuteen.
OECD:n onnellisuusindeksi mukaan Suomi on Australian,
Norjan, Ruotsin, Tanskan, Kanadan, Sveitsin ja Yhdysvaltin jälkeen paras maa
elää. Muutkin tilastot ja tutkimukset osoittavat samaa. Suomi on luonut ympäri
maailmaa itsenätunnetuksi maana, jossa on maapallon paras koulutusjärjestelmä. Vaikka
se olisikin vähän liioittelua, tämä mielikuva pelaa Suomen eduksi ja lisää
oppilaidemme ja vanhempien innostusta koulua kohtaan.
Maailman äitien tilaraporin 2015 mukaan maamme on toiseksi
paras maa äideille. Tämä tuo valtavasti turvallisuuden tunnetta lisäten onnellisuuden
kokemisen edellytyksiä.
Vähäpuheisille suomalisille maamme on sanavapauden ykkönen. Sen
pitäisi vähentää vaikutusmahdollisuuksien kokemista riittämättöminä ja vähentää
kyynisyyttä.
Tutkimukset mukaan suomalaiset nuoret eivät ole kyynisä
(Sanna Aaltonen, 2105). Tässä on taas yksi lisä onnellisuusajuriksi. Totuuden
nimissä on tuotava esiin se, että muutama tuhat nuorta on niin huonossa
kunnossa, etteivät he pärjää vaikka pääsisivät nuorisotakuun piiriin (Päivi Berg,
2105).
European Social Survey tutkimuksessa 2008 Suomi sijoittui
neljänneksi (6,32 pistettä) kysyttäessä luuottamista tosiin ihmisiin. Kreikka sai
3,65.
Suomi on ylivoimaien ykkönen kysyttäessä luottamusta poliisiin.
Tällaisen turvallisuuden kokeminen muodostaa yksittäisille kansalisille, perheille,
lapsille ja lähipiirille suunnattoman arvokkaan pohjan onnellisuudelle.
Tuskin mikään kansanviisaus pitää yhtä hyvin paikkansa kuin
sanonta: onneen ei ole oikotietä.
Onnellisuusprofessori Markku Ojanen allekirjoittaa tämän (YLE
Fem, Laasso-ohjelma 4.11.)
Ojanen korostaa onnellisuuteen pyrkimisessä pitkäjänteisyyttä,
onnen koostumista pienistä arkiasioista ja armollisuutta. Viimeisellä kohdalla
hän tarkoittaa sen pohtimista, mikä asiat itse kullakin on hyvässä jamassa,
niitä yleensä on paljon ja tyytymistä niihin. Ei kannata tavoitella kuuta,
mutta haaveita pitää olla.
Lopuksi Ojanen toi onnellisuuden tavoitteluun kaksi tutkimuksissa
vahvistettua seikkaa: hyvien tekojen tekeminen toisille ihmisille ja kiittäminen
kanssaihmisiä pienistäkin avun ja huomion osoituksista. Nämä lisäävät onnellisuutta. Ne
ovat helppoja teoriassa, mutta käytännössä saattavat osoittautua vaikeiksi.
Joka tapauksessa ne ovat kaikille, mitä kunkin mittakaavassa on mahdollista tehdä.
Koko onnellisuustarinaan liittyy yksi perustavaa laatua
oleva ristiriitainen juoni.
Maan sanotaan oleva kuoleman kielissä velkataakkansa kanssa
leikkausten sinkoillessa niin, että päätä huimaa. Kansalaisten pitäisi tällöin
kulkea kaduilla ja kylillä päät kumarassa, ääneti ja sivuilleen vilkuilematta.
Katukuva ja normaalin elämän pyörittäminen näyttävät kuitenkin tapahtuvan kuten
ennenkin, suureen yhteiseen tuttuun uomaan sopeutuneena.
Ehkä tämä on osoitus siitä, että sisäinen onnellisuutemme on
paljon pitempien ja vahvempien pohjavirtojen varassa kun valtion velka ja soten
kunnianhimon solmut. Toki on huomattava, että ilman yhteiskuntamme toimivia ja
luotettavia rakenteita ja prosesseja tällainen onnen kokeminen ei olisi
mahdollista.
Kommentit
Lähetä kommentti