Sivut

maanantai 30. marraskuuta 2015

1734. Hälyttäviä tieoja lasten liikkumattomuudesta

     Puolet alaluokkalaista ja yksi viides osa yläluokkalaista liikkuu tarpeeksi. Eilisen IL:n erikoislääkärin jutun mukaan eräät lapset eivät osaa juosta ja pelästyvät hengästymistä. Kuperkeikan teko ei onnistu puhumattakaan leuanvedosta. Tuhansille perheille tutua, että lapset koulusta päästyään menevät lukkojen taakse omiin huoneisiinsa räpläämään kännyköitään ja katsomaa youtubea.

     Se miksi kännykkä voittaa liikkumisen on jo mutkikas kysymys, sillä on myös totta noin 10-15 prosenttia harrasta monipuolisesi liikuntaa. Naapurissa saattaa asua poikia, jotka käyvät yhteensä kymmenen kertaa viikossa jalkapallo-, jääkiekko- ja  säbäharjoituksissa. Vastaavasti toisella puolen on nuorisoa, joka säikähtää sykkeen nousua.

     Ehkä hälyttävin ilmiö on fyysiseen ponnistellun tottumattomuus. Tämä tulee ilmi cooperin testissä, jossa juoksemin lopetetaan kuin seinään kerran huokaisten aikomustakaan ponnistella läkähdyksiin. Tätä voidaan pitää eräänä indikaattorina hyvinvointipalveluin adaptoitumisesta, tottumisesta.

     On väärin syyttä yksinomaan vanhempia ja koulua jälkikasvun vähäisestä liikunnasta. Perimmäiset syyt saavat alkunsa teknologian aiheuttamista elämän tapamuutoksista. Japanissa ja Koreassa on jopa havaintoja jatkuvasta näyttöruutuun tuijottamista johtuvasta likinäköisyyden lisääntymisestä. Onko vain ajan kysymys, milloin evoluutio alkaa supistaa fyysisen voiman edellyttämiä elintoimintoja, keuhkojen tilaavuus pienenee, jne?

     Ylen aamu-tv:ssä tänään esiintynyt Liikkuva koulu-kärkihankeen ohjelmajohtaja Antti Blom toi selkeästi esille liikunnan kantavan voiman merkityksen aikuisiässä. Se joka on nuorena tottunut liikkumaan, elää paremman ja pitemmän elämän.            

 

1733. Stubbin selitykset rekisterijupakassa

      Pikkuhiljaa alkaa paljastua, mitä soten kriisiyönä 5-611. tapahtui. Silloin Sipilä tulistui Stubbille sote jänkkäyksestä Soinin myhäillessä vieressä. Todellisuudessa näin ei tapahtunut, vaan silloin vietettiin nykyisen hallituksen kaikkien aikojen lehmänkauppojen yötä. Sipilä sai maakuntansa ja 15 sotealuetta, Stubbille luvattiin hallintarekisteri ja Soini sai eläkeläisten vuokratuen ja lääkekorvusten leikkauksen peruutuksen. Vaikka kukaan muu kuin asianosaiset eivät pysty kertomaan, mitä todellisuudessa tapahtui, taikayötä kuitenkin näytettiin vietettävän.

     Nyt taikayön taika on murtumassa Stubbin eduskunnan tietoiseen harhaukseen hallintarekisterikysymyksessä ja valtiovarinministeriön asiasta tiedottamisen tökeryyteen. Hallintarekisterihanke on kaatumassa.
     Oli ennen kuulumatonta, että ministeriö omin päin syyllistyisi tiedottamisessaan tosiseikkojen tietoiseen peittelyyn ja tärkeiden tosiasioiden pimittämiseen. Vero-osaston lausunnon ”unohtaminen” oli Stubbin ohjailun tulosta. Tällaista substanssiosaston lausunnon mitätöintiä ei ole ennen tapahtunut. Oli pitänyt reilusti tunnustaa, että vero-osasto on eri mieltä, mutta hän minisetrinä on erimieltä.

     Tänään Stubb selitti lisää väärän tiedon antamistaan Eduskunnalle. Se olikin vain hänen omaa mielikuvitustaan. On vaarallista, kun ei tiedetä, mielikuvitteleeko valtiovarinministeri laajemminkin. 
     Stubbin toiminnalla rekisteriasiassa on kokoaan suurempi merkitys, sillä se lopullisesti paljastaa Sipilän reiluuden ja avoimuuden karun sisällön. Sipilöinti on täynnä onttoja kaaviota, viliseviä määräaikoja ja sekavia, mutta nopeita päätöksiä. Se on ennen kaikkea kovinta valtapolitiikkaa ja räikeää omien taustaryhmien etujen ajamista. Se on alempien sosiaaliryhmien kannalta musertava yhdistelmä.
    Tilanne muuttuu vielä musertavammaksi, työttömille, pienipalkkaisille, vähätuloisille, lapsiperheille, opiskelijoille ja eläkeläisille, kun tiedetään, että hallitiusta ei voi hajottaa muu kuin Sipilä itse. Tämä siksi, että uutta hallitusta ei saada muuten kuin vaalien kautta. Ja tähän eivät kokoomus ja PS suostu, sillä edelliselle se merkitsee epävarmaa hallitukseen pääsemistä ja jälkimmäiselle varmaa hallituksesta pois jäämistä.

 

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

1732. Turvapaikkakeskusten lakkauttaminen

     Sisäministeri Orpo esitti eilen Yle tv-uutisissa, että syrjäisiä turvapaikkakeskuksia lakkautetaan niiden hankalan valvonnan takia. On totta, että poliisin paikalle tulo niihin kestää ja muutoinkin ne lisäkuluttavat niukkoja resursseja.

     Päivän HS:n uutisen mukaan Kempeleen alaikäisten turvapaikkahakijoiden yksikkö evakuoitiin ja asukkaat siirretiin muualle. Toisten tietojen mukaan koko yksikkö lakkautetaan.

     Orpon mukaan lakkauttaminen koskisi monia syrjäseuduille perustettuja yksiköitä. Suomessa on toista sataa turvapaikkakeskusta, joista kymmeniä on itärajan alueilla asutuskeskusten ulkopuolella.

     Presidentti Niinistö piti mahdollisena kasvavaa pakolaisvirtaa itärajan takaa. Osa tähän pakolaisjoukkoon kuuluva voidaan käännyttää nopeasti rajan taakse, mutta kokonaismäärä voi nousta niin suureksi, että rajasuudulla tarvitaan kuitenkin tuhansia petipaikkoja.

     Orpon väläyttämä tuleva lakkauttamisaalto väistämättä herättää kummastusta. Eikö todellakaan tiedetty etukäteen, miten syrjäiset keskukset toimivat ja millaisia lisäkustannuksia etäinen sijainti ja turvalisyyskysymykset aiheuttavat? On vaikeaa uskoa näiden tulleen yllätyksinä etenikin, kun verrokkimaista on saatavilla kokemuksia.

    Yksi mahdollinen syy lakkauttamisiin on, jos näitä koskeva tiedot yleensä pitävät paikkansa, järjestyshäiriöiden ja rikosepäilyjen odotettua suurempi määrä. Tämä oli looginen ja viranomaisten suunnitteluvirhettä anteeksiantava tekijä.

     Jupakassa kokonaisuudessaan törmätään jälleen kerran avoimuuden ja tiedon kulun ja saamisen ongelmiin ja niiden kansalaisille aiheuttamaan epätietoisuuteen.

 

lauantai 28. marraskuuta 2015

1731. Stubb joutuu umpikujaan hallintarekisterin perustamisessa

     Eduskunnan kyselytunnilla 26. 11 käytiin merkillinen keskustelu hallintorekisterin perustamisesta. Arhinmäen kysyttyä, miksi rekisteri perustaan, Stubb toisti päämantraansa, että se lisää investointien määrää Suomeen.

     Tämä pitää hyvin huonosti paikkansa, koska nykyisen järjestelmän investoijille aiheuttamat kustannukset ovat minimaalisia verrattuna investointien volyymiin. Tosiasiassa investointipäätökset maahamme ratkaistaan niiden kokonaiskannattavuuden eikä rekisterimasujen perusteella.

     Huomion arvoista oli, että eduskunnassa keskustan edustaja Kalmari kysyi huolestuneen näköisenä, mihin rekisteriä avoimuuden lisäämiseksi tarvitaan, jos pankit veloitettaisiin antamaan sijoitustiliedot. Stubbin vastasi, että on monenlaisia mielipiteitä.

     Vielä huonommin piti paikkansa, kun Stubb luennoi, että 90 prosenttia lausunnon antajista oli rekisterin perustamisen kannalla. Tämä oli tietoista epätoden puhumista. Todellisuudessa 90 prosenttia lausujista vastustaa, mihin viittasi myös HS:n selvitys 28.11.

     Stubb myönsi Ylen Ykkösaamu-ohjelmassa 28.11, että hän oli kiireessä antanut kyselytunnilla väärät prosenttiluvut. Mainitulla kyselytunnilla hänellä ei ollut mitään kiirettä vastatessaan Arhinmäen kysymykseen. Hän olisi voinut halutessaan korjata virheen jatkokysymysten vastauksissaan.

     Ykkösammussa hän jatkoi epätosien tietojen jakamista rekisterikysymyksessä väittämällä, että ”he” ovat luoneet patentti-ja rekisterihallitukseen ict-järjestelmän, jonka avulla yleisö voi seurata sijoitustilejä. Hän tarkoitti pankkeihin ulottuvaa korkean salausluokan järjestelmää.  Ei pidä paikkaansa, että PRH:ssa olisi tällainen järjestelmä. Sen luominen PRH:hon kestää 6-7 vuotta.

     Ykkösammussa Stubbin järkeily siitä, että valtiovarainministeriön kielteinen lausunto rekisterin perustamisesta, ei ole riittävän painava ministeriön muodostaessa omaa kantaansa tässä kysymyksessä, on todella erikoinen. On hyvin kummallista, jos vero-osaston kannanotto ei hallintarekisteriasiassa paina. Tämä osoittaa, että rekisterikysymys on umpipoliittinen hanke.

1730. Supon päällikön kuultavana

     Poliisiosastolla hanke oli tullut vastuuhenkilöiden haastatteluvaiheeseen. Kolmenkymmenen henkilön haastattelut veivät aikaa kaksi kuukautta, ja lopputulos oli vaatimaton. Jokainen jo asemansa puolesta puolusti reviiriään ja uskomuksiaan paremmasta elämästä uudistuksien jälkeen. Liikkuvan poliisin päällikkö vain vakuutteli monta kertaan, että liikkuvan poliisin itsenäisenä säilyttäminen takaisi parhaiten liikenneturvallisuuden. Poliisikoirakoulun rehtori oli täydellisesti alalleen antautunut mies. Koiranäytös karkurin kiinni saamiseksi suuria mäntyjä kasvavassa rinteessä oli vakuuttava.

     Yksi seikka kuitenkin näytti ilmeiseltä. Helsingin rikospoliisi näykki useissa kommenteissaan KRP:tä. Tieto ei kuulemma oikein kulkenut. Samaa moitti myös KRP valittaen laitosten välisten henkilösuhteiden kankeutta. Suposta kukaan ei osannut sanoa mitään muuta varmaa kuin, että se tiedustelee ja tarkkailee. Ei edes poliisiosasto tiennet Supon puuhista.

    Suunnitellessani Supon päällikön haastattelua, vastoin muita tilaisuuksia, kukaan poliisin sisäisistä konsulteista ei halunnut tulla mukaan. He pitivät minunkin menoa sinne valtiovarainministeriön erikoistutkijana kummallisena ja riskialttiina vakoiluretkenä.

     Supon päällikkö otti minut kuitenkin kohteliaasti vastaan Ratakadun neljännen kerroksen neljä metriä korkeassa huoneessa tarjoten aluksi raikasta mineraalivettä. Muodollisen alkusanojen jälkeen yrittäessäni kysyä budjettilukuja tarkempia tietoja Supon toiminnasta hän tarjosi lisää mineraalivettä.
     Pyytäessäni kotva mitään sanomattomasi seurusteltuamme niin kohteliaasti kuin taisin tilastotietoja, hän pitkään pohdittuaan pyysi napakasti naapurihuoneen sihteeriään noutamaan viimeisimmän toimintakertomuksen.  Havaitsin myöhemmin, ettei niistä selvinnyt muuta tarkkaa kuin vuosiluvut. Ainoa mistä hän puhui lähes innokkaasti, oli Interpol.

 

perjantai 27. marraskuuta 2015

1729. Finlandia voittaja Laura Lindstedtin puhe

     Lindstedt sanoi naulan kantaan todetessaan, että Suomen hallituksen tempoileva, mutta ideologisesti tarkoitushakuinen politiikka murentaa tulevaisuuden tunnetta. Voin yhtyä hänen näkemykseensä, että hallituksen pinnallinen tsemppihengi ja pakkolakien kiristysote heikentää alimpien yhteiskuntaluokkien toimeentuloa ja tulevaisuuden uskoa.

     IS:n verkkolehdessä Mika Koskinen otti kantaa puheeseen. Hänen sanomansa oli, että puhe oli puppua ja taiteilijoiden ymmärrys yhteiskuntakritiikistä on pinnallista. Tuekseen Koskien esitti vertailuja Euroopan maiden keskimääräisiin verotuksiin. Hän unohti mainita, kuinka progressiivisesti Suomen alemman keskiluokan verotus kasvava. Koskisen kirjoituksen läpi kuulsi, että kyllä hyvätuloiset osallistuvat taloustalkoisiin eikä köyhän tarvitse odottaa muruja rikkaiden pöydiltä.

     Koskisen kommenttia ei kannatta sen kummemmin pohtia, vaan huomioida Lindstedtin puheen yhteiskuntakritiikki. Se oli poikkeuksellista, tarpeellista ja oikeassa paikassa esitettyä.

     Lindstedt on osittanut omalla esimerkillään, kuinka koulutus kantaa alimmista yhteiskuntaluokista ylöspäin ja kuinka taiteilijan velvollisuus on ottaa kantaa yhteiskunnan kehityspiirteisiin  pelkäämättä apurahojen menetystä. Olisi ollut pelkuruutta jättää kritiikki sanomatta sen takia, että on saanut valtion rahoittaman palkinnon ja Koneen säätiöltä apurahaa.

     Lindstedtin kaltaisia tarvitaan lisää.

1728. Opiskelijat leikkauspenkillä

     Opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen sopivan julkea kirje ei ollut alkusoitto yliopistojen resurssien alasajoon. Se vain vahvisti tunnetasolla käsitystä, että politiikojen puuttumisella yliopistojen sisäiseen toimintaan on melko rajalliset mahdollisuudet. Päinvastoin se muistutti lähinnä Tiger panssarivaunun ohjekirjaa.

     Sen sijaan yliopistojen budjettileikkauksilla on suuri toimintaa lamauttava vaikutus. Kun esimerkiksi Helsingin yliopiston joutuu supistamaan budjettiaan noin 100 miljoonalla eurolla ja 1200 henkilötyövuodella, Lappeenrannan teknillinen yliopisto 130, Akatemia 10 miljoonalla eurolla, Tekes 100, jne, kyse ei ole selkään taputtelemisesta, vaan kurilinjan piiskansivalluksista. Tämän hallituksen apparistisen kirveslinjan otti esiin rohkeasti myös kirjallisuuden Finlandia palkinnon voittanut Laura Lindstedt kiitospuheessaan heittäen korulauseet sivuun. Hän kärjisti.  - Uusliberalistisen ideologian narratiivissa rikkaiden pöyiltä varisevat murut putoavat  köyhän suuhun.

     Hallitus uskoo kaikille tasolle ulottuvan kilpailun tehostavan yliopistojen toimintaa. Kilpailu elementti alkaa yliopiston johtokunnasta. Siltä odotetaan suureten ulkopuolisten rahoittajien hankkimista. Kilpailu ulottuu pieneen tutkijaan, joka värkkää Lehtori Ainilalan opastuksella nimitutkimusta koskevalle väitöskirjatyölle apuraha Koneen säätiöltä. Sama toistuu ylhäältä alas jatkuvana rahoituksen kerjäämisprosesseina. On menty jo niin pitkälle, että ulkopuolisen rahoituksen saamiselle on laadittu oma tulosmittarinsa.

     On toki myönnettävä, että kilpailu on tuonut puhtia toimintaan ja tuottanut määrällisesti enemmän tutkimusraportteja.  Joissain tapauksissa laatukin on parantunut. Mutta sitä ei voi sivuttaa, että rahoituksen hankkimiseen tuhlautuu aikaa, mikä on tietenkin pois tutkimus- ja opetustyöstä. Vähintäänkin yhtä suuri ongelma on rahoituksen epävarmuuden aiheuttama henkinen kuormitus. Se laskee vääjäämättä motivaatiota ja intoa itse päätyöhön tutkimukseen opetukseen.

     Kilpailun levittäytymisen lisäksi yliopistoja huolettaa hallituksen tendenssi ohjata toimintaa käytännön sovellutuksien aikaan saamiseksi. Tämä on talouselämän rattaiden pyörittämisen ja laman nujertamisen kannalta ymmärrettävää ja jopa osin hyväksyttävää. Mutta ajan mittaan se voi johtaa tilanteeseen, josta hallitus itse kiihkeästi varoittaa velan otossa: siinä tulee pää vetäjän käteen eli mistä maailman kuuluisia sovellutuksia otetaan, kun tutkimukset loppuvat.

     Se mitä hallituksen nyt pitäisi tehdä on, ottaa yliopistojärjestelmän alueellisen rakenteen uudistamiseen nykyistä jämäkämpi ote.  Kyseessä on jättihanke, jota yliopistot eivät voi itse tehdä, koska on luonnollista, että kukin yliopisto katsoo uudistusta omien silmälasiensa läpi.

torstai 26. marraskuuta 2015

1727. Miksi maahanmuuttaja raiskaa

     Lyhyt vastaus on, että siksi kuin suomalainenkin. Mutta miksi maahanmuuttaja raiskaa kantaväestöön kuuluvaa useammin, vaatii tarkempaa selitystä?

     Asiaan otti kantaa Yle Novosti-tv:ssä rikosoikeuden professori emerita Terttu Utriainen 25.11. Hänen mukaansa joka neljäs tai viides raiskaus on ulkomaalaistaustaisen tekemä. Määrä on häkellyttävän suuri yliedustus tältä tyhmältä. Ulkomaalaistaustasinen raiskaa keskimäärin kahdeksan kertaa useammin kuin suomalainen
Utriainen esitti syyksi yllättävän silottelevan tekijän: tällaista sattuu, kun samaan aikaan suuri joukko jouten olevia nuoria miehiä on läjä päin kasassa.

     Ylen a-studiossa väestöliiton Nina Zardkarami ja kansanedustaja Nasima Razmyar selittävät eroa kulttuuritekijöillä. Esimerkiksi Irakissa mies voi lähteä seuraamaan kiinnostuksensa kohteena olevaa naista kotiovelle osoitteen selville saamiseksi. Suomessa tällainen on vainoamista, siis rikos. Samassa ohjemassa esitettiin OPTUPA:n vuoden 2014 tilasto, jossa ilmeni esimerkiksi Pohjois-Afrikkalaisten syyllistyvän 17,  Itä-Eurooppalaisten 10 ja Pohjois-Amerikkalaisten kaksi ja puoli kertaa kantaväestöä useammin raiskauksiin. Kun selittävät tekijät karsitaan pois ja elintasoerot otetaan huomiin, a-studion mukaan raiskaamisen riski on 10 kertainen kantaväestöön verrattuna.

     Ohjelmassa väestöliiton edustaja Zardkarami selitti riskikertoimen suuruutta sillä, että raiskausten tapahtuessa suurelta osin ystävä- ja perhepiirissä, niistä ei ilmoiteta poliisille. Tähän voidaan todeta, että sama koskee myös suomalasisia ja että kaikissa maissa raiskaus on rikos. Toinen kysymys on, miten eri maissa rikosoikeusjärjestelmä toimii.

     Sekä a-studion asiantuntijat että Utriainen korostivat kotouttamisen merkitystä ja maahanmuuttajien yhteisöjen mukaan saamista valistustyöhön.

     Perimmäinen syy maahanmuuttajien yliedustukseen raiskauksissa on lähtömaan patriarkaalinen kulttuuri ja naisten alistettu asema. Sen esiin tuominen, että naiset ovat Suomessa kaikessa tasa-arvoisia miehen kanssa ja että seksuaalinen lähentely kaikissa muodoissa on kielletty, avara kaula-aukko ei ole kutsu seksuaaliseen kanssa käymiseen, on erittäin tärkeää tietoa heti maahantulon jälkeen.

     Tilanteen parantamiseksi Maahanmuuttoviraston video ulkomaalaistaustasilille Suomen tavoista ja lainsäädännöstä on tervetullut apu ongelmaan.

     Kaiken puolinen kotouttamisen tehostamien palvelee myös sitä, että maahanmuuttajiin kohdistuvat negatiiviset asenteet järkiperästyvät.

 

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

1726. Ministerit karkasivat opposition EK:n varjobudjettien esittelystä - Stubb pilkkasi

     Vain ministerit Stubb ja Mäntylä jäivät keskustelemaan varjobudjeteista pääministeri Sipilän ja varapääministeri Soinin poistuessa salista. Menettelyä, jossa keskeiset ministerit lähtevät aitiosta välittömästi sen jälkeen, kun he ovat esittäneet ylimalkaisen välipitämättömän kommenttinsa esityksistä, oppositio piti oikeutetusti häpeällisinä. Stubbin aliarvioiva kommentti nousi heti aluksi omiin sfääreihinsä hänen pilkattua vasemmiston asiakirjan paperin laatua ja kansisivun kuvaa.

     Oli kummallista, että hallitus suhtautui alentavasti ehdotuksiin, vaikka muutaman niistä olisi voinut kuvitella kiinnostavan ainakin pääministeriä kuten demareiden työttömyyspäivärahan käyttäminen 700 euron seteliin työnantajalle henkilön työllistämisestä.

     Taas kerran palattiin vaikuttavuusongelmaan. Nyt vuorostaan hallitus tivasi oppositiolta analyyseja.  Se etenkin ihmetteli, mihin perustuu harmaan talouteen torjuntaan 200 miljoonan panostuksella saavutettu 240 miljoonan hyöty.  Saama voisi kysyä hallitukselta, mihin perustuu pakkolailla arvioitu 75 tuhatta uutta työpaikkaa.

     Aleksanterin kadulla tikittävän velkakellon 100 miljardin euron velan rajan huomista ylitystä oikeisto käytti Stubbin johdolla kirkkaana symbolina kurinlinjansa puolesta. Pelkän yhden numerosarjan vilinä on tarkoitetukin olemaan irti reaalimaailmasta. Sillä yritetään vain luoda kuva, että velkojat ovat jo kaupungissa.

     Vastapäätä velkakelloa sopivaan paikkaan kurilinjan seurauksien konkretisoimiseksi pitää pystyttää nälkäkello. Siinä voitaisiin muiden muassa esittää köyhien määrän, työttömyyden, koulupudokkaiden huostaan otettujen määrän kehitykset.

 

1725. Posti ja nopeuden ja osaamisen ekonomia

     On turha kuvittelua Postin lakon pysymistä pragmaattisena paikallisena jyrsimisenä sopimuksen pääsemisessä. Finnair onnistui tässä viiden vuoden kamppailun jälkeen ollen nyt melko lupaavassa tuloskunnossa. Ajat nyt ovat toiset.

     On selvää, että Postia yritetään käyttää keihäänkärkenä kilpailukyvyn ristiretkessä aloittamalla valtion yritysten työehtosopimusten mullistaminen, saavutettuja etuja karsitaan. Kiistämättä on niin, että Postin tapauksessa teknologian kehitys syö palvelukysyntää ja toisaalta luo sille mahdollisuuksia tehostaa palvelutuotantoaan.

     Jälkiviisaasti Postin olisi pitänyt soveltaa laajalla katsonnalla nopeuden ja osaamisen ekonomiaa.  Se tarkoittaa kykyä reagoida nopeasti asiakkaiden tarpeisiin ja kykyä tuoda kilpailijoita nopeammin uusia tuotteita ja palveluja markkinoille.

     Koska Postin asiakkaat olleesa yhä enemmän nopeusriippuvaisia palvelukyky edellyttää ennen kaikkea johdolta kapasiteettia tehdä nopeasti radikaaleja päätöksiä ja sen tajuamista, ettei menestyminen voi pelkästään perustua massatuotteisiin, vaan oivalluksiin ja ideoihin perustuviin tuotteisiin ja palveluihin.  Siksi Postinkin on jatkuvasti ja nopeasti siirryttävä osaamisesta ja palvelusta toiseen.

     Nyt molemmat osapuolet ovat ankkuroituneet ideologisen panssarin taakse: työntekijät vanhoihin tapoihin, työehtoihin, työsopimuksiin, työantajien hokemiin maailman avautumisesta ja kilpailukyvyn kohottamiseen. On vaikeaa sanoa, pitääkö riita kumpaakaan osapuolta hereillä öisin, sillä niin rutinoiduilta ja sopivan harjoitetuilta puheenvuorot näyttävät.

     Kun tarkastelee taaksepäin Postin johdon toimintaa 10 vuoden perspektiivillä, näyttää siltä, että osaamisesta ei ole ollut tietoakaan saatikka nopeudesta. Tämä panee pohtimaan sitä, pitäisikö nyt Postin johdon olla nyt enemmän esillä kiistan ratkaisemisessa. Vai onko siitä pelkkä haittaa?  


tiistai 24. marraskuuta 2015

1724. Kempeleen raiskaus

     Kempeleessä 23.11. tapahtunut 14- vuotiaan tytön inhottava ja täysin tuomittava raiskaus on järkyttävää.  On oikein, että se kuohuttaa ja herättää tunteita ja kansalaiset saavat esittää mielipiteensä. Teon halpamaisuutta ja halveksittavuutta osoittaa se, että joka puolella maailman vankiloita vangit määrävät raiskaajat lusijoiden roskakastiin, jossa turpiin tulee mistä milloinkin eikä suojelijoita ei ole.

     Yleensä käy niin, että kuohuttavan rikoksen sattuessa vaaditaan ankarampia rangaistuksia. Niin tässäkin tilanteessa tapahtuu. Täytyy kuitenkin muistaa, että harvoin tehdään sellaisia rikoksia, joihin lainsäädäntömme ei olisi varautunut. Tämä johtuu siitä, että meilläkin on pitkä kokemuksia kartuttava rikoshistoria kannettavana, mitään uutta ei tapahdu ja Suomessa on viranomaiset, joiden tehtävänä on seurata rikollisuuden kehittymistä ja alainsäädännön ajan tasalla pysymistä (Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti, oikeusministeriö).   


     Uhrin ja omaisten tuskaa vähättelemättä Kempeleen tapaus osui herkkään tilanteeseen maahanmuuton ja Sipilän tarjouksen kannalta ottaa turvapaikan hakijoita Kempeleen kakkosasuntoonsa. Rikoksesta epäillyt ovat todennäköisesti turvapaikan hakijoita. Nämä seikat vaativat hallitukselta erityistoimenpiteitä.

     Sipilä pitikin asiasta neuvottelun sisäministerin ja oikeusministerin kanssa. Siinä päädyttiin siihen, että lainsäädäntömme tässä tapauksessa on kunnossa ja että hakuprosessin aikana rikoksiin syyllistyneet karkotetaan maasta. Tämä on hyvä päätös.

  


    

1723. Yksinäisyys on vankila

      Tuoreen OECD-tutkimuksen mukaan olemme yksi maailman onnellisimmista kansoista. Optimisti voi sanoa tämän olevan luonnollista, koska meillä on toimiva yhteiskunta ja sen palvelut pelaavat, koulutus on maailmankuulu laadustaan ja tuloksistaan, luonto on puhdasta ja kaunista ja juuri ilmestyneen selvityksen mukaan meillä ollaan tyytyväisiä asumisen tasoon.

      Jokin on kutenkin pielessä tarkasteltaessa yksinäisiksi itsensä tuntevien määrää. Heitä on 400 tuhatta aikuisiässä olevaa.

     Tämä koskee etenkin vanhempia naisia. Selityksenä on esitetty heidän miehiä pidempi elinikä ja leskeydestä ja toimintarajoitteisuudesta johtuva elämänpiirin kapeutuminen. Vanhusten vaietut itsemurhaluvut hätkähdyttävät. Niitä tapahtuu noin 180 vuodessa.

    Toinen yksinäisten ryhmä on aikuiset nuoret. Kilpailu, työttömyys, koulunkäyntipaineet, osattomuuden tunne, masennus ja kaverien puute ylläpitävät eristäytymistä omiin ympyröihin. Tämä luo spiraalimaisen kierteen yksinäisyyden kasvamiseen häpeän ja kelpaamattomuuden kokemisen lisääntyessä.

     Ykinäisyys on yhtä tappavaa kuin tupakka (Henrietta Grönlund, Jukka Murto Yle aamu-tv 23.11). Se aiheuttaa sairausriskin kasvua, stressiä, uni- ja hormoonitoiminnan häiriöitä, sydänoireita ja vastustuskyvin laskua.

     Syyksi tällaiseen yksinäisyyden aiheuttamaan negatiiviseen umpikujaan  joutumista mainitiut asiantuntijat mainitsevat ihmisen laumaeläimen luonteen. Kun lauma hylkää, privitiivi tasolla koetaan jäävän saaliiksi. Jos näin on, se merkitsee tappavaa hälyytystilaa.

     Hakeutuminen tapahtumiin ja sosiaalisiin verkostoihin auttaa ratkaisevasti yksinäisyyden tunteen lievittämisessä.
       

maanantai 23. marraskuuta 2015

1722.

     Miksi leikkauslinja voitti
On enää turha puhua saatikka laillisesti toimia hallituksen pauloihinsa saattanutta kurilinjaa vastaan, sillä se on jähmettynyt tunnelmaan, joka muistuttaa suudelma edeltävän kokemusta. Jokainen tietää, että tällainen huuma on sokaisevan vaarallista pitkällä tähtäimellä.


     Olisi hyvä, jos tätä vankkumatonta tunnelmaa voisi jotenkin analysoida. Se on vaikeaa nyt maassamme vallitsevassa tilanteessa, sillä valta osa hallituksen takana olevista äänestäjistä elävät omilla tavoillaan niin, että kukaan ei pääse käsiksi heidän ajatuksiinsa ja lisäksi vielä niin, ettei heitä kukaan huomaisi.

     Presidentti  Sauli Niinistön valtiopäiväpuhe avasi ovia tiukemmalle pakolaispolitiikalle antaen kuitenkin mahdollisuuksia todella apua tarvitseville  Yksi toinen merkittävä puheenvoro tuli taannoin esille Sixten Korkmanin uusimassa kirjassa kirjassa "Väärä talouspolitiikka"  Hän toi siinä esille ilmiön TINA= there in no alternative, ei ole vaihtoehtoa. Lause on kuultu satoja kertoja Sipilän suusta.

    TINA-ilmiö on tarkoitettu koskemaan kaikkia päätöksentekotilanteita, mutta talouspoliittisena linjauksena se tuntuu vähintäänkin omituiselta. Tämä siksi, että talouspolitiikan perustuessa taloustieteeseen, se lähtökohtaisesti sisältää vaihtoehtoja, sillä taloustiede on erilaisten ja eritasoisten talousoppien joukko, joka on täynnä ristiriitaisuuksia ja siksi myös vaihtoehtoja.

     Toinen vastaava perustelu leikkauslinjalle juontaa on NIMBY:stä = not my backyard, ei minun naapuriini. Tänä ei kuitenkaan ole yhtä yksiniittinen kurilinjan puolustelemisessa kuin TINA, mutta se heijastelee syvällisesti leikkauslinjaa tukevia asenteita.

     Kokoomus ja keskusta ja toisaalta demarit on NIMBY:n tarkastelussa hyödyllistä nostaa esille. Porvariston oikea laita, hallituksen enemmistön voidaan väittävän lähtevän siitä, että peritty elämän tyyli ja taso ja koulutusympäristö, omaisiuus sekä varallisuus luovat ideologian, joka määrittää elämäntavan ja muokkaa noudatettavan politiikan sisällöt. Sen sijaan vasemmiston ideologian voidaan ajatella määrittävän elämisen tavan ja sille materiaalisen ympäristön.

     Vaikkei oikeiston ja vasemmiston suhtautuminen leikkauksiin olisikaan esitetyn suoraviivainen, se saa katetta muiden musassa Korkmanin uusimasta kirjasta.
leikkauslinja, elvytys
       

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

1721. Muutos on kehityksen ainoa välttämätön edellytys

     Ehkä kaikkien aikojen tiivistys muutoksen puolesta on Bertolt. Brechtin tokaisu. – Mikä on, ei pysy. Muutos on siis välttämättömyys. Kaikki muutokset eivät tietenkään ole kehitystä. Ikävimmin tämän kokee vakavasta sairaudesta kärsivä henkilö, jonka tilanne vain pahenne päivä päivältä.

     Teemaan ei ole hyödyllistä kytkeä maailman kaikkeutta, mutta sen verran täytyy mainita, että jos universumissa muutos loppuu, jäljelle ei jää kuin äänetön pimeys. Siitä ei voida sanoa, onko se edes ääretöntä, koska mitään ei ole.

     Jo pääsisi soten kanssa aamupalalle, se osaisi kertoa muutokselle muutamia yleispäteviä syitä.

     Ensiksi muutoksen pakottaa historia, lyhyt tai pitkä. Edellisestä hyvä esimerkki on Itävallassa 1900- vuosisadan vaiheessa syntynyt art nouveau taidesuuntaukseen kuulunut sessionismi. Se edustajat kerta kaikkiaan kyllästyivät keisarin ja valtion taidetalon sanelemaan ainoaan sallittuun koristeellisen konservatiiviseen tyylilajiin perustamalla vapautta, irrottelua ja seksialisuutta ilmentävän kuva- rakennustaidemuodon. Se kyllä lopahti nopeasti. Jälkimmäisestä kelpaa esimerkiksi Venäjän vallankumous, jossa vanha oli tullut tiensä päähän suistamalla maan sekasortoon ja kurjuuteen, siis ei edistystä.

     Toiseksi muutoksen voi aiheuttaa ongelma. Tässä kohta sote nyökyttelisi innokkaasti. – Nykysysteemi ei pelitä, vaan vaaditaan valtava reformi.

     Kolmanneksi innovaatiota on pidetty kaikkina aikoina väkevinä muutoksen ajurina. Digitalisaation mahdollisuudet ovat tästä luonteva esimerkki.

     Neljäntenä ja ehkä elinvoimaisin ja hedelmällisin muutoksen momentum lähtee paremman tulevaisuuden tavoittelusta. Siina kytkeytyy kauniisti yhteen vain ihmiselle luotu ominaisuus katsella kauaksi tulevaisuuteen. Tähän liittyy valitettavasti filosofinen ongelma: Tulevaisuutta ei ole, on vain tämä hetki. Mutta tämän saivartelu saa nopeasti sote-seuralaiselta lähtöpassit, kun tämä muistuttaa ilmastomuutokseen hidastamisen välttämättömyydestä.
     

lauantai 21. marraskuuta 2015

1720. Postin lakon nujertaminen merkitsee Sipilälle kurilinjan sillanpääasemaa


     Mielikuvilla on vangitseva voima, ainakin luullaan. Tästä oli hyvä esimerkki viime perjantain Pressiklubi-ohjelmassa. Siinä EK:n Apunen voivotteli, kuinka alakynteen työnantajaosapuoli on jäänyt lakosta tiedottamisesta mediassa. Hän tarkoitti informaatiosotaa, jota osapuolet juuri käyvät lakon puolesta ja vastaan.

     Apunen oli oikeassa, sillä parin viikon takaisessa Ylen ajankohtaisohjelmassa PALTA  ry:n pääneuvottelija Tuomas Aarto jäi täysin jyrän alle PAM ry:n luottamusmiehelle Heidi Nimiselle. Eiliseen a-sudio-ohjelmaan Aarto oli jo valmistautunut niin, että täyslaidallinen informaatiosota Nimisen kanssa lemusi kuin Tonavan suisto.

     Aarto provosoi, että postilaiset saavat jopa seitsemän tonnin palkkaa. Tähän Nieminen kommentoi, aikoinaan Erkon lupaamilla muutama kymmentä HS:n jakajaa koskevilla suurehkoilla erikoispalkoilla ja vetämällä esiin kahdeksan sadan nälkäpalkat. Aarto ei hätkähtänyt, vaan komppasi työsopimuksilla, jossa työtekijän toimipaikaksi on rajattu yksi rakennus. Nieminen ihmetteli, mihin ovat kadonneet koko Helsinkiä koskevat työpaikkamäärittelyt.

     Kaiken kaikkiaan on käynyt aivan selväksi, että työnantaja haluaa työehdot ja työsopimukset superjoustaviksi. Pyrkimyksenä on päästä eroon kuuden viikon työvuorolistoista ja käyttää tilanteen mukaan tilapäistä, osa-aikaista ja vuokratyövoimaa työvoimakustannusten minimoimiseksi. Aarton sanoin joustava työvoimakomponentti pannaan jyräämään. Muutoin hukka laitoksen perii avoimilla markkinoilla.

     Niemisen sanoista kuulsi läpi, ettei hänen porukka halua Postia paikaksi, jossa maailma vain lipuu ohi, vaan tiettyihin joustoihin ollaan valmiita.

     Joka tapauksessa Postia ollaan ajamassa malliin, jota Saksa sovelsi Gerhard Schöderin aikana 1998-2005. Tuloksena oli viiden prosentin palkkojen alennus ja työtätekevien kaupunkilaisten köyhälistön suuri joukko.

perjantai 20. marraskuuta 2015

1719. Korkeimman oikeuden presidenttiä tapaamassa

     Aloitin perehtymiseni tulevaan tehtävääni lainkäyttövallan huipulta. Siitä en tulisi puhumaan kenellekään mitään. Syytä vaikenemiseen en osannut itsellenikään selittää, mutta jokin sisäinen ääni käski olla levittelemättä tietoja tapaamisesta. Presidentin sihteeri oli saanut näppärästi sovittua juttutuokion. Kesäkuun ensimmäisenä, kun kävelin Kappelin ohi korkeimpaan oikeuteen, sää oli täydellinen. Ilmojen haltija ei tiennyt, miten olisi kaupunkia paremmin hellinyt. Tarkoitukseni oli jutella presidentin kanssa siitä, mikä oli yleisesti ottaen tuomioistuinlaitoksen tila ja näkymät. Ei siis mitään yksityiskohtia.

     Astuessani takaportaikosta sisään vastaanottoapulaisen saattamana Heinonen seisoi suuren huoneen toisessa päässä ja oli valmiina tapaamiseen. Muita henkilöitä ei näkynyt. Huone oli hiljainen, vaikka talo oli kiinni Kauppatorin reunassa. Seiniä kiertävät vankat kirjakaapit oli kuin tehty säädöskokoelmille. Istuimme kiiltävän sivupöydän ääreen. Sarpanevan maljakko näytti yksinäiseltä keijulta kattauksen vieressä.

     Presidentti oli aluksi varauksellinen luullen minun tulleen nuuskimaan oikeuden tilaa jonkun määräyksestä. Kerrottuani tulevani vain esittäytymään uutena kehitysyksikön jäsenenä hänen ilmeensä lientyi. Hän piti hovioikeuksien ruuhkien purkamista välttämättömänä, mihin ei auttaisi muu kuin henkilökunnan lisääminen. Vaikka kuinka tein johdattelevan kysymyksen, Heinonen ei ottanut selvää kantaa käräjäoikeuksista hoviin valittamisen rajoittamiseen. Varattomien pääsystä oikeuksiinsa tuomioistuinten kautta hän piti huolestuttavana.

     Hän ei ollut erityisemmin huolissaan eri puolilla maata annetuista erilaisista tuomioista, jotka koskivat saman tyyppisiä rikoksia. ”Länsi on länsi ja itä on itä”, hän naurahti. Katselin kahta isoa kalliin näköistä, lähes koko lattian peittäviä mattoja keksiäkseni uutta puheenaihetta. Kysyessäni, eikö oikeuspoliittista tutkimuslaitosta voitaisi käyttää tuomioiden ankaruuden selvittämisessä eri käräjäoikeuksissa, presidentti katsahti kelloonsa. ”Periaatteessa kyllä, mutta sillä on omat intressinsä ja tutkimusohjelmansa.” Heinonen ei kaivannut tuomioistuinvirastoa, vaan piti hyvänä, että oikeusministeriö hoitaa hallintoasiat. ”Ei tulosneuvotteluja hovioikeuksien kanssa”, hän lisäsi kaikeksi varmuudeksi. Keskustelumme päättyi kohteliaaseen kädenpuristukseen.

1718. Yle downshiftaa

    Taide on yhteiskunnalle vaarallista. Tätä osoitti aikoinaan Stalinin loppumaton mielenkiinto kaikenlaisia kulttuurihenkilöitä ja heidän teoksiaan kohtaan. Vasta kolmeanella kuulemalla hän hyväksyi 1941 Sostakovitsin Leningrad sinfonian. Sosatakovitsin jazzin harrastusta Stalin piti rämpytysmusiikina.

      Ylen aamu-tv tänään näytti, millaisesta mahdista nyt on kyse, jos kirjallisuus ja teatteri päästetään toimimaan vapaasti autoritäärisessä valtiossa. Onneksi miellä on vapaus, muttei komentovaltiota.

     Ohjelmassa kirjailija Hotakainen kertoi uusimman kirjansa esittelyssä ”Henkireikä”, että jokainen suunnittelee tappoa, mutta vain yksi prosentti toteuttaa sen. Hotakaisesta ja muista provosoijista voidaan todeta, että se mitä ihmisten päässä liikkuu, eivät edes heidän kaltaiset pääse käsiksi ja yhden prosentin sijasta tässä yhteydessä pitäisi puhua promillen sadas osista.  Taiteilijoille sallitaan tällainen kärjistys.

     Samassa lähetyksessä näyttelijät Teppo Airaksinen ja Iina Kuustonen kertoivat draama komedia sarjan ”Downshiftaajat” taustoista ja juonen käänteistä. Siinä bulevardielämää viettänyt perhe joutuu muuttamaan Vantaan Koivukylään. Sarjan mukaan tästä avautuu ammottava totuus köyhään lähiöelämään.

     Hotakainen tunnustaa reilusti, että hänen kuvauksensa on vain mielikuvituksesta lähtenyt näkökulma.  Downshiftauksen kirjoittaja Timo Varpio on saanut Airaksisen ja Kuustosen mukaan ainekset teokselleen hänen matkustaessa bussissa Itä-Vantaan kautta Porvooseen. Hänelle oli täysi yllätys matkalla itään nähdä vilauksia, miten tavallinen kansa elää.

     Ehkä Hotakainen itsekin voisi todeta, että hänen ja Varpion teoksen välillä on valtava näkökulmaero. Hän kuvaa mielikuvituksen pohjalta. Varpio kertoo yllätyksestä, jonka hän näkee esplanadi–ihmisenä, mitä tavallisen rahvas puuhaa.

     Varpiota ei voi moittia horisonttiharhastaan. Päinvastoin se paljastaa yleisellä tasolla päättäjien ja eliitin irtautumisen köyhälistön askareista. Huonosti toimeentulevien joukon kasvaessa välimatkan merkitys vain suurenee.

     Kun matkustaa vain taksin tai virka-auton kyydissä vuoden, luonnon lain varmuudella todellisuus arjesta unohtuu niilläkin, jotka ovat lähtöisin neljännen kvartaalin yhteiskuntaluokasta. Tälle ei voi mitään, ihminen on sellainen. Puhetta kyllä riittää, mutta teot puutuvat.
             

torstai 19. marraskuuta 2015

1717. Muutoksen anatomia

     Eilinen Sipilä ilmoitus eduskunnalle sosiaali- ja terveydenhoidon uudistuksesta oli puuduttavan säännöllistä pakinaa. Tällaista keskustelun kuuluu ollakin, kun kyseessä on yhteiskunnallisesti vuosikymmeniin merkittävin hanke, joka yksityiskohtia ei kukaan tietää, mutta joka on pakko toteuttaa. Uudistuksen tärkeyttä osoittaa muiden muassa tänään HS:n mielipideosion kolme ansiokasta kirjoitusta.

     Hallitukselle voidaan antaa anteeksi sen perustelut jättiprojektin kustannussäästöistä. Se puolusteli saavutettavia 3 miljardin euron säästöjä vuoteen 2029 mennessä valtionohjauksen tehostumisella, järjestäjien leveämmillä hartioilla ja hoitotoimenpiteiden integraatiolla, kilpailuttamisella, laajalla palvelupäivystyksellä sekä järjestäjän ja tuottajan erottamisella. Tämä oli opposition mielestä pelkää sumutusta.

     Se ei ollut sumutusta, vaan tosiasioiden tunnustamista tilanteessa, jossa on parempi suunnitella sinne päin kuin yksityiskotaisesti väärin. Johtamisteorioissa sitä kutsutaan mixed planningiksi: kokonaisvalainen suunnitteluksi, jossa edetään osa kerrallaan.   

     Tällaiselle suunnittelulle on tyypillistä, että muutokselle on selkeä monen asianosaisen tahon tunnustaman tarve itse näkyvissä olevien toimenpiteiden ollessa kuitenkin niin monimutkaisia, että ne avautuvat vain ryhtymällä selvittämään niitä sillä hetkellä parhaimmilta näyttävien ratkaisujen varaan.

     Tällainen eteneminen vaati projektityön hallintaa ja erityisen voimakasta koordinaatiota ja tiedon vaihto eri osahankkeiden välillä (Onnistuneen konsulttihankkeen toteuttaminen, Pekka Huttunen, Talentum 2003).

     Sipilän projektin ongelman on sen tavoitteen kaksijakoisuus: aluehallinnon uudistaminen ja suuri sote-reformi. Tällöin mixed planningin vaarana on, että hanke sortuu liian monimutkaisiin samanaikaisesti toteutettaviksi aiottuihin toimenpiteisiin, jolloin pahimmassa tapauksessa lopputuloksena on heiveröinen kokonaisuus jokin osan toimiessa hyvin, mutta päätarkoituksen huonosti. Tältä vältytään, jos selvästi kerrotaan, mikä ydin on ja siihen panostetaan.   


tiistai 17. marraskuuta 2015

1716. Maanmuutto ja rikollisuus

     Yhdysvaltain presidentin vaalikampanjassa on totuttu kuulemaan mitä omituisempia puheenvuoroja. Ei savua ilman tulta, sillä usean ehdokkaan puheista on paistanut läpi avoin siirtolaisvastaisuus. Se on toiminut yllykkeinä monen kansalaisen vaatimukselle panna maahanmuutto kuriin ja samalla rikollisuus aisoihin.


     Yhtäläisyysmerkin vetäminen näiden näin kahden ilmiön välille Yhdysvaloissa saa katetta siitä, että yhä suurempi osuus rikoksentekijöistä ja vangeista on värillisiä. Usealle tavalliselle kansalaiselle riittää yksinkertainen perustelu: rikollisuuden kasvamien on maahanmuuton runsastumisen seurausta.

     Onneksi Suomessa ei ole vielä virinnyt vakavasti otettavia kannanottoja maahanmuuton merkittävästä vaikutuksesta rikollisuuden kasvuun, muutamaa some-räksitystä lukuun ottamatta.

     Meillä Suomessa ei ole näkyvissäkään sellaista rikollisuuden lisääntymistä ja vankimäärän kasvua kuin Yhdysvalloissa on tapahtunut.

     On käsittämätöntä kuinka moninaisten tapahtumaketjujen kautta huumeet aiheuttavat vahinkoja käyttäjille, välittäjille, kuriireille, valmistajille, omaisille, ystäville, tutuille, naapureille ja täysin ulkopuolisille. Jokaisen ketjun vaiheessa voi tapahtua milliasia rikoksia tahansa. Jengiytyminen lisää entisestään rikollisuutta. 

     Ei ollutkaan ihme, että Presidentti Nixonin aloittamaa huumeiden vastaista sotaa kiihdytti Roland Reaganin entisestään. Tämä johti muiden muassa siihen, että värillisiä nuori kiskotiin illalla autoistaan taskut nurin käännettynä kadulle. Jos murukin huumeisiin viittaavaa löytyi, ristikko kutsui. Tuomiot ovat vuosien sijasta kymmeniä.

     30 vuodessa maa ajautui tilanteeseen, jossa vankien määrä viisinkertaistui. Nyt vankeja on noin 2,4 miljoona ja ehdonalaisessa saman verran. Kustannukset ovat noin 80 miljardia dollaria vuodessa.

     Tilanteesta ei näytä olevan ulospääsyä. Kustannukset eivät motivoi alentamaan vankilukua, sillä vankilalaitokset ovat osa teollista tuotantoa. Mitä sitä hillitsemään! Yhteiskunnan eheyden kannalta suurin huoli on sen väestön osan raju kasvaminen, josta uudet rikollispolvet tulevat. Kun nuorista värillisistä miesikäluokista 15 prosenttia on vankiloissa, heidän yksinhuoltaja äidit ja tyttöystävät kasvattavat yksin lapsiaan lähiöissä. Näille lapsille lähtökohdat elämälle eivät ole hyvät.

     Edes rangaistuksien lieventäminen ei välttämättä helpota tilannetta, sillä silloin kaduille saattaisi vapautua miljoona potentiaalista rikoksen tekijää lisää. Tällöin vankien määrä voisi vain kasvaa. Tuntuu myös poliittisesti mahdottomalta rikkonaisessa ja äärioikeiston hyvin äänensä kuuluviin saavassa maassa, että edes voitaisiin keskustella kriminaalipolitiikan lieventämisestä.

     Suomessa voitiin käydä tällaista keskustelua 1960- ja 1970- luvuilla. Perusedellytys oli, että maamme oli rakentanut ja rakentamassa hyvinvointipalveluja sekä harjoitti kolmikanta palkkapolitiikka, jotka estivät luokkaerojen repeämistä. Suotuisa talouden kasvu muodosti keskusteluille sopivan maaperän.

     Suomen vankiluku pudotettiin pysyvästi 7 tuhannesta noin kolmeen. Saatiin vakuuttava todistus, etteivät pitkät rangaistukset vähennä rikollisuutta. Siihen vaikuttavat ennen kaikkea tasasinen tulonjako ja hyvinvointipalvelujen tasoa.

     Niinpä maahanmuuton lisääntyessä Suomessa ei ole mitään vaaraa siihen, että rikollisuus sen takia lähtisi kasvuun.
   

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

1715. Sairaan saarna - Pihlajalinna Oyj vastaa

     Kun jokin maa, puolue, sotajoukko, ryhmä kampailee asiansa puolesta, se pyrkii kiteyttämään taistelunsa ytimen, miksi taistellaan, muutama sanaan, joka kertoo mistä on kyse ja mitä se havittelee.

     Kuuluisin näistä on Ranskan vallankumouksen tunnus: vapaus, veljeys tasa-arvo. Tätä ennen Ruotsi-Suomen ratsuväkijoukot olivat karjuneet hakkaapaalle, hakkaapaale. Hakkapeliitat eivät ärjyneet taitelutunnusta ideologisista syistä, vaan rohkaistaakseen toinen toisiaan. Yhdysvaltalaiset sanoivat sivistyneesti kohtalokutsumus, kun heiltä tivattiin intiaanien maiden valloitusten tarkoituksesta.

     2010-luvun median ansiosta nämä sloganit ovat muodostuneet asian puolesta taisteleville pieniksi sanattomiksi keskinäisiksi sopimuksiksi, joiden alun perin niukka sanoma on jalostunut informaatioksi, mikä puolesta yksityiskohtaisesti kamppaillaan. Näin myös taistelumotivaatio on kasvantu.

     Parin kymmenen vuoden takaisia sloganeja olivat: julkishallinto on kokonaisuus, hallittu rakennemuutos.

     Päivän politiikassa on nyt tuttua kuulla: vähemmällä enemmän, Suomi on Kreikan tiellä, Velkaantuminen ei voi jatkuja, työn yksikkökustannukset alas.

     Uusimpia iskulauseita ovat valinnan vapaus ja raha seuraa asiakasta.

     Näillä sloganeilla oman asiansa puolesta ratsastavia voisi lohduttaa sloganien tylsyydestä sillä, että vaikka ne vanhoja ovatkin, ne ovat vasta juuri otettu dynaamiseen käyttöön terveysreformissa. – Niille ei ole vielä ehtinyt hioutua sisältöä.

     Todellakin valinnan vapaus periaate ammottaa terveysreformissa tyhjyyttään. Muutamia kysymyksiä. Voiko potilas valita joka kerta eri terveysaseman ja lääkärin, kummankin vai toisen? Jos saa, saako potilas samasta terveysyksiköstä myös silmä- ja hammashoitopalvelut?  Jos potilas hoidosta huolimatta tuntee itsensä huonovointiseksi, kuinka monta kertaa hän saa mennä vastaanotolle?  Rajoitetaanko potilaan hoitoon pääsyä sairauksissa, joihin hän nyt pääsee julkisin varoin? Onko potilaalla euromääräinen hoitokatto?

     Raha seuraa asiakasta-periaatetta pidetään itsestään selvyytenä ostettaessa maksullisia palveluja tuotteita. Jos näin ei olisi, sitä sanottaisiin varastamiseksi.

     Viime torstain A-talkissa kävi ilmi, että jos sote-alueen vaikuttavuustavoitteeksi asetetaan, niin kuin pitää, nostaa alueen ihmisten terveyden tasoa tietty määrä esimerkiksi 10 vuodessa, palvelujen tuottajalla pitää olla niin laaja ja monipuolinen palvelubaletti, että se pysty vastaamaan tästä tavoitteesta.

     Vaikuttavuustavoite on kaikkein tärkein. Tästä taas seuraa, että vain Pihlajalinna Oyj:n kaltaiset terveyden alan yritykset voivat kattavasti vastata sote-alueen terveyspalveluista. Jotta muillakin yrityksillä olisi mahdollisuuspäästä mukaan, niiden on muodostettava strategisia liittoutumia pienempien kanssa. Muutoin kansainväliset suuryritykset vievät potin.

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

1714. Pienten yritysten rooli sotessa epäselvä

     Sosiaali- ja terveydenhoitojärjestelmä nytkähti selvästi eteen päin aluejaon ratkettua. Sipilän osasto korosti monta kertaa, ettei asia voi tyssätä yhteen lukuun. Kyllä se ratkesi lukuun 18, joka on tulevien itsenäisten hallintoalueiden (nykyisten maakuntien) lukumäärä.

     Luku 18 kannattaa jättää rauhaan ja sen sijaan tarkastella, mitä viime päivinä hoetut vapaa valinta, raha seuraa asiakasta sekä neljän miljardin säästötavoite merkitsevät.

     Asiakkaan vapautta valita hoitopaikkansa on periaatteessa hyvä ratkaisu. Yksinkertaisimmillaan toteutettuna se voisi merkitä, että potilas marssii lähimpään yksityiseen, julkiseen tai yhteisön terveysasemalle, joka lähettää laskun sote-alueen keskusyksikköön. Tämä olisi helppoa, kevyttä ja jopa kaunista hallintoa, mutta ah niin kallista.

     Ensiksi on selvää, että palvelujen kysytä kasvaisi, koska ihmiset luonnollisesti hoidattaisivat kunnolla itsensä. Tämä on niin vaikea pulma, että jätetään se tässä rauhaan.

     Toiseksi ehkä olisi kuitenkin aivan aluksi parasta pohtia, miten 1980-luvulla pintaan noussut palvelupakettikonsepti tässä toimisi. Hyvinhän se toimisi, koska siinä on etukäteen määritelty pakettiarsenaali, jossa kullekin paketille on ennakkoon suunniteltu sisältö, laatu ja hinta.

     Silti epävarmaksi jää pystytäänkö edes terveyden- ja sosiaalihuollon peruspalvelut paketoimaan standardituotteiksi edes niin, että niihin voitaisiin hyllystä ottaa lisäpalveluja. Potilaan kunkin sairauden persuspakettiin lisättäisiin siis standardielementtejä, jotka yhdessä peruspaketin kanssa muodostaisivat palvelukokonaisuuden. Sille voitaisiin etukäteen laskea listahinta ja sillä olisi myös etukäteen määritelty laatutasoja -takuu. Kuulosta monimutkaiselta, mutta niin se onkin.

     Kolmanneksi, tämä ei riitä. Kulloisena hetkenä saatu palvelun taso ja hinta ovat tärkeitä tekijöitä potilaalle, palvelun tilaajalle ja tuottajalle. Tärkein kuitenkin puuttuu: palvelun (hoidon) vaikuttavuus. Tästä näkökohdasta kumpuaa väitteet, että terveydynhoito ja sosiaalihuolto eivät voi olla pelkästään yritysten varassa. Toinen väite, etteivät yritykset ole kiinnostuneita seuraamaan eri hoitomuotojen vaikutuksia, on myös otettava vakavasti.

     Ainakaan koko valtakunnan tasolla tämä ei ole mielekästä. Aina löytyy ilkimys, joka väittää, että yritysten ei kannata pyrkiä korkeaan laatuun, sillä silloin kysyntä vähenisi. Tämä on kovin yksipuolinen väite.

      Joka tapauksessa jo yllä hahmoteltu antaa kuvaa, kuinka monimutkaisesta uudistuksesta on kyse. Ei ole varmaa meneekö reformi edes karkeasti edellä kuvatun kiinnekohtien kautta. Näiden lisäksi rahoituskanavat ja verotus vaativat omat alareforminsa. Edelleen on epäselvää, miten asiakkaaksi listautuminen tapahtuu, miten laatua ja kustannuksia valvotaan ja kuka ohjaa kokonaisuutta. Kysymyksiä riittää, mutta vastauksista on pulaa.

     Neljänneksi näin monessa kohdin avoimena olevassa reformissa neljä miljardin euron säästöt ovat liian optimistisia.

tiistai 10. marraskuuta 2015

1713. Ihmiskuntaa häiritsevä kysymys


     Ihmisten mieliä on pitkään askarruttanut hyvin yksinkertainen kysymys. Miten käy, jos maailman bruttokansatuote kasvaa joka vuosi neljä prosenttia? Sadan vuoden päästä tuotanto on kasvanut silloin 50-kertaiseksi ja kulutus samaan tahtiin. Kahden prosentin kasvulla 35 vuoden päästä tuotanto kaksinkertaistuisi.

     Mikäli kulusta ei vähennetä, väistämätön katastrfi on edessä. Ihmiskunnan kymmenien tuhansien vuosien mittapuussa on sama tekevää, tuleeko se 30 vaan 100 vuoden kuluttua. Uuden talouden kannattajat uskovat teknologian tarjoavan pelastusliivit kasvuhuumaan. Tämä ei vaikuta kovin pitävältä mielipiteeltä.

     Vaikka teknologian kehittyisikin millaiseksi taikavoimaksi tahansa, ihmisten ahneus ja finanssivoimat näyttävät muodostavan tappavan yhdistelmän kansantalouksien kaatamiseksi, tuloerojen ja pakolaisvirtojen yhä suuremmaksi kasvattajaksi valtioiden ja maanosien välillä.

     Tuhon estämiseksi tarvitaan globaaleja moraalisääntöjä., joiden kehittyminen näyttää kovin hitaalta.

     Tällainen pohdinta ei ole tämän päivän keksintö, vaan 1950-luvulla muiden muassa monet biologian opettajat varoittivat kasihuoneilmiöstä. Useat luonnon muutokset, kuten etelänavan jäätiköiden juuri nyt tapahtuva dramaattinen sulaminen, ovat tuoneet uhat ihmisten silmien eteen nähtäviksi.

     Bertrand Russel esitti muistelmissaan 1960-luvulla tieteelliseen näkemykseen perustavan ajatuksen ihmiskunnan tuhon päivistä tällä vuosisadalla.

maanantai 9. marraskuuta 2015

1711. Maakuntajohtaminen ei riitä bisnesjohtamiseksi

      Maakuntien liitot vastaavat alueidensa yleisestä kehittämisestä ja aluekaavoituksesta. Maakuntien rajat vastaavat melko hyvin tulevien sote-alueiden rajoja.

     Hallituksen päättämän sotejaon hallintoteknisten ongelmien takana  kuitenkin piilevät  suuret aluetaloudelliset uhat. Tämän toi konkreettisesti esille professori Jari Stenvall  8.11. IL:n verkkolehdessä. Hän epäili, että  alueiden keskuskaupunkien kehittäminen  joutuu sotealueiden ja maakunriten  rakentamisen jalkoihin?  

     Stenvall käyttää tässa osuvana esimerkkinä Helsinki-Turku-Tampere rautakolmiota, joka tuottaa noin puolet maan bkt:stä. Tämän rautakolmion taloudellisen toimeliaisuuden edistäminen  saattaa jatkossa jäädä maakuntien ja soten kehittämisen varjoon.

     TK:n aluetilastojen mukaan (2013)  parisen kymmnentä maaseudun aluekeskuskaupunkia bisnesklustereineen tuottavat valtaosan maamme tavara-, teknologia-, osaamis-, koulutus- ja innovaatiotuotannosta. Tässä on huomattava, että tällainen klusteri toimiakaseen menestyksellisesti edellyttää bisnessuuntautuneita johtamis-ja organisointitapoja ja ketterää päätöksen tekoa.

     Aliarvioiamatta mitenkään tulevien sotealueiden ja maakuntien uudistuskykyä  uusien johtajien  tulee onnistua alueidensa konsernijohtamistehtävissä. Samalla maakuntien keskuskaupunkien yritystoiminta ja julkihallinnon tehtävät tulee  integroida osaksi alueiden dynaamista kehitystä.

     Jos pahimmmat johtamis- ja organisointiriskit toteutuvat, alueiden keskuskaupungeilla ei ole mahdollisuuksia nousta alueidensa talouden vetureiksi. Näin voi käydä, jos maakuntia johdetaan liikaa maa- ja metsätalouden ehdoilla panostamatta tarpeeksi moderniin bisnesjohtamiseen. Tähtäimenä on oltava myös globaalit markkinat.

     

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

1710. Henkilökohtainen välienselittely reformissa


     Vaikeat, kompleksiset, monipolviset, monitahoiset ja monivaiheiset sekä tieto- ja kommunikaatiointensiiviset reformit ovat täynnä yllätyksiä.

     Yhtäältä hanke voi jo alkuvaiheessa törmätä työn kokonaisuuden kannalta toisarvoisiin faktoihin ja näkemyseroihin, jotka kokonaisuudessaan ovat merkityksettömiä, mutta joita sillä hetkellä yksi osapuoli pitää ylipääsemättöminä. Toinen osapuoli voi vaatia markkinaosuuden tai asiakaskunnan selvittämistä, vaikkei niitä tässä vaiheessa pikkutarkasti tarvitakaan. Kolmas osapuoli voi pikkuhiljaa kadottaa mielenkiintoaan koko hankkeeseen keskittymiseen tai tämä osapuoli laiminlyö pysyvästi hanketta, mikä saattaa horjuttaa projektin uskottavuutta. Tällöin valtasuhteet voivat myös muuttua tai syntyä pienimuotisia uusia valtasuhdetyhjiötä.

     Tällöin työ ajelehtii tai joku ottaa vallan. Myöhemmin jokin osapuoli luulee tulleensa niin vahvaksi, että alkaa määräillä koko hanketta. Tällöin jossain vaiheessa jonkin pienen kriisin yhteydessä vallan ottajan ja ylimmän johdon mielipiteet joutuvat törmäyskurssille, jolloin toimivaltainen ylin johto joutuu puutumaan räikyvästi tilanteeseen.

     Kaiken yllä esitetyn lisäksi joku intressiryhmän edustaja saattaa yllättäen vastusta hanketta keinotekoisin perustein, joita hän  sävyttää vaihtelevin näkökulmin ja lausunnoin.

     Tällöin kyse voi olla tämä edustajan taustaryhmän julkilausumattomasta päämäärästä ajaa tietty ratkaisu läpi hinnalla millä hyvänsä. Pahimmassa tapauksessa kyse voi olla henkilökohtaisesta välienselvittelystä.

lauantai 7. marraskuuta 2015

1709. Sipilän johtamistaso on romahtanut pääministerityössä

     Aluksi pitää korostaa, että Sipilän ”tehollinen” työaika pääministerinä lienee kulnut tähän saakka pääasiassa budjettivajeeseen ja sen supistamisen kannalta kohtalonomaisen tärkeisiin tuottavuusloikka- ja sote-reformeihin ”hankepäällikkönä” ja ”reformaattorina”.

    Huippujohtajan ”Sipilän” aktiivinen ja konkreettinen osallistuminen tällaisiin hankkeisiin onkin uusimpien yritysoppien mukaisest ehdottaman tärkeää (Johtajuus, Matti Alahuhta, 2015 s.18).

     Pääministerin henkilökohtaista häärimistä tällä tavalla on silti pidettävä poikkeuksellisen hämmentävänä, jopa suuren luokan virheenä. Pääministerin nopeiden tulkintojen ja päätösten takia voi paljastua, että extempore joudutaan mätkimään uusia takarajoja, niistä joudutaan peräytyään, jne. Silloin uskottavuuden muurista ensimmäiset kivet alkavat tössähdellä nurmikolle.    

     Muurin rapistuminen alkoi jo tätä ennen Sipilän soveltaessa jo hallitusohjelman laadinnassa fläppitauluilla shokeeraavia yritysoppejaan.

     Alahuhta varoittaa menemästä tutulta näyttävälle ja ensinäkemältä hallittavissa oleville ulkopuolisille toimialalle. Alahuhtaa mukaillen kannattaa yleensä suhtautua äärettömän epäluuloisesti tällaisiin valtauksiin, sillä lähempi tarkastelu voi osoittaa, että tutulta tuntuva toimialla voi paljastua kuolettavan erilaiseksi, kuin aluksi kuviteltiin. Eli jo nyt keväällä oli oireita, etteivät julkisen sektorin johtamistapoja muistuttavat   yritysopit välttämättä sovi hallitustyöhön.

     Hallitusohjelma sai kyllä kiitosta sen modernin strategisuutensa takia. Se näyttikin keskittyneeltä ja täsmälliseltä. Mutta toisaalta se jo keväällä vaikutti kumman kuohkealta ja ilmavalta. Moni kuitenkin ajatteli silloin, että niin strategisen suunnitelman pitää näyttääkin.

    Tässä onkin suuri ero strategisen yritysjjohtamisen ja strategisen julkihallinnon johtamisen välillä. Jälkimmäisen pohjalla täytyy olla yrityssuunnittelua huomattavasti enemmän laskelmia ja kypsiä vaihtoehtoja. Tämä puute näkyi nyt selvästi viimeyönä sote- haparoinnissa, ehkä muulloinkin.

     Pitkään jukishallinnossa toimineet tietävät, että asioiden valmistelussa työskentelevät hyvin organisoidusti omat asiantuntijayksikkönsä. Ei ole harvinaista, että asian voi valmistella yksi asiatuntija, laajuus ratkaisee. Valmistelun taso voi tietenkin vaihdella siinä kuin, missä tahansa asiantuntijatyössä. Mutta valmistelun yleinen taso ministeriöissä ja virastoissa on varsin hyvä. Muiden muassa valtiovarainministeriössä se on eriomainen.

     Voitaneen panna Sipilän kokemattomuuden tiliin hänen jollakin omituisella tavalla nuivahko suhtautuminen valmistelijoiden työhön. Tämä voi koskea kyllä myös koko hallitusta.  Ehkä Sipilän nuivuus on samaa perua, kun hänen halunsa olla usein tilanteessa kuin tilanteessa hyökkäilemässä eturintamassa. Eihän tällainen sovi pääministerille, ei ainakaan pidemmän päälle.

     Kaiken kaikkeaan poliittisen johtamisen ytimessä vallitsevat osin toisenlaiset lait kuin yritysjohtamisessa. Yhteistä on, mutta raskaan tason päätöksien valmistelussa, suunnittelussa ja itse päätöksenteossa sekä toimenpanossa on paljon ja tärkeitä vain julkishallinnolle ominaisia piirteitä, kuten tavoitteiden ristiritaisuus, ja mitattavuus, suuri kompromissihakisuuden tarve ja kyky päästä kompremisseihin, vaikutuksien epämääräisyys, jne.  Jos nämä unohdetaan, saatetaan joutua ikäviin selkkauksiin.

     Täytyy valitettavasti todeta, että se yritysjohtamistaso, jolla Sipilä johtaa hallitusta ei sovi eikä riitä juuri mihinkään poliittisen johdon huipulla. Aika on kuitenkin Sipilä puolella kokemuksen karttuessa koko ajan.

perjantai 6. marraskuuta 2015

1708. Tarvitaanko jatkossa kolmen SSS- poliitikon keväällä vannomaa keskinäistä luottamusta


     Hallituskahakka käy kuumana kuin sulaton kita. Sote- loitsut sinkoivat ilmaan mustina kekäleinä. Hallituksen puoluepamput kelaavat edes takaisin sosiaali- ja terveydenhoidon lähes 10 vuotta vanhoja uusintareseptejään lupaillen kuin tyhjästä kolmen miljardin säästöt vuonna 2029. Liikutaan etiikan rajamailla etenkin, kun ylivoimaisesti eniten hyötyjä tuova vaihtoehto suppeasta aluejaosta on vastatuulessa.

     Nyt on lähes kaikki aluejaot ovat pöydällä, kuntaliitoksista, maakuntiin, aluehallintoon, sairaanhoito- ja erityissaraanhoitopiireihin vanhan läänijaon häämöttäessä myös horisontissa.

     Vuosikausien vatvomisen tuloksena Suomeen on syntynyt ainutlaatuinen tilanne maan historiassa. Median ansiosta jo puolet kansasta osaa ulkoa sote- sakramentit. Tämä ylenpalttinen kansan valistaminen pitäisi kohdistua itse asiaan: terveyden ylläpitämiseen ja –hoitoon. Hutilaukauksista ei voi syyttää sutta, vaan politiikojen kyynisen pohjattomia valtapyrkimyksiä.

     Pitääkö nyt ottaa esille fundamentit? Valtiojohdon tehtävänä ei ole riidellä vallasta, viime kädessä turvata kansalaistensa elämä ja yhteisöjensä toiminta.

     Lähes vuosikymmen kestänyt kahakointi tuntuu nyt erityisen pahalta, kun maassa on 150 tuhatta pitkäaikaistyötöntä, jotka eivät työllisty olkoon taloustilanne mikä tahansa. Kaiken kaikkeaan alueilla on noin miljoona ihmistä päivärajojen, sosiaalitukien ja pienten eläkkeiden varassa. Saman aikaan näitä eurooppalaisen mittapuun mukaan alakantissa olevia tukia ja maksuja leikataan roppakaupalla.

     Vaikka hallitus ei kaatuisikaan, voidaan kysyä, miten kestää kolmen SSS-poliitikon hallituksen ensipäivinään vannoma keskinäinen luottamus.


1707. Miksi suomalaiset ovat onnellisia, vaikka hallitus kurittaa


     Budjettileikkaukset iskevät kansaan henkisesti kuin sapelin hampaat, mutta suomalaiset sen kuin porskuttavat, toiset jopa iloisella ja empaattisella mielin. Julkikuoren alta löytyy siis myös toiveikkuutta, herkkyyttä ja välittämistä. Tätä ei aina uskoisi, kun seuraa, miten monella suomalaisella julkisissa paikoissa liikkuessa olemus on kuin ansioluettelo ja sanoja saa vetää suusta kuin hohtimilla.

     Kiistämättä miellä on historiallisia tekijöitä, jotka tuovat melankolisia sävyjä elämäämme. Ne joilla on syvällä muistissa sodan traumoja joko itse koettuna tai perittyinä kertomuksina, nämä seuraavat etenkin miehillä koko elämän ajan sekä viiltävät jälkiä seuraaviin sukupolviin.

     Kun tähän surumielisyyden arsenaaliin listään vielä kaksi myyttiä, onnettomalle kansalle on ovet avoinna synkkyyden taloon. Tässä ensimmäinen ikonisen merkityksen on saanut mielikuva yksinään jurottavasta miehestä kannon päässä joen rannalla tuijottamassa ohi lipuvaa tuoretta kirveen lastua. Kuka on uskaltanut koskea reviirini puihini?

     Toinen on kansanlaulujen mollivoittoiset ja surumieliset sävelet.

Kumpikaan ei pidä paikkaansa. Lastuja tuijottavat olivat 1860-luvun runebergien ja lönnrotien sen aikaista maabrandäystä kohti Suomen kansa identiteetin rakentamista. Mollisävelet olivat liioittelua. Suurin osa kansanmusiikista on hilpeää, jopa sellaisen hilpeitä, että laulujen sanat olivat osin niin rivoja, että ne piti piilottaa kansallisarkistoon.      

     Palataan kansan onnellisuuteen.

     OECD:n onnellisuusindeksi mukaan Suomi on Australian, Norjan, Ruotsin, Tanskan, Kanadan, Sveitsin ja Yhdysvaltin jälkeen paras maa elää. Muutkin tilastot ja tutkimukset osoittavat samaa. Suomi on luonut ympäri maailmaa itsenätunnetuksi maana, jossa on maapallon paras koulutusjärjestelmä. Vaikka se olisikin vähän liioittelua, tämä mielikuva pelaa Suomen eduksi ja lisää oppilaidemme ja vanhempien innostusta koulua kohtaan.

     Maailman äitien tilaraporin 2015 mukaan maamme on toiseksi paras maa äideille. Tämä tuo valtavasti turvallisuuden tunnetta lisäten onnellisuuden kokemisen edellytyksiä.

     Vähäpuheisille suomalisille maamme on sanavapauden ykkönen. Sen pitäisi vähentää vaikutusmahdollisuuksien kokemista riittämättöminä ja vähentää kyynisyyttä.

     Tutkimukset mukaan suomalaiset nuoret eivät ole kyynisä (Sanna Aaltonen, 2105). Tässä on taas yksi lisä onnellisuusajuriksi. Totuuden nimissä on tuotava esiin se, että muutama tuhat nuorta on niin huonossa kunnossa, etteivät he pärjää vaikka pääsisivät nuorisotakuun piiriin (Päivi Berg, 2105).

     European Social Survey tutkimuksessa 2008 Suomi sijoittui neljänneksi (6,32 pistettä) kysyttäessä luuottamista tosiin ihmisiin. Kreikka sai 3,65.

     Suomi on ylivoimaien ykkönen kysyttäessä luottamusta poliisiin. Tällaisen turvallisuuden kokeminen muodostaa yksittäisille kansalisille, perheille, lapsille ja lähipiirille suunnattoman arvokkaan pohjan onnellisuudelle.     

     Tuskin mikään kansanviisaus pitää yhtä hyvin paikkansa kuin sanonta: onneen ei ole oikotietä.   
Onnellisuusprofessori Markku Ojanen allekirjoittaa tämän (YLE Fem, Laasso-ohjelma 4.11.)
Ojanen korostaa onnellisuuteen pyrkimisessä pitkäjänteisyyttä, onnen koostumista pienistä arkiasioista ja armollisuutta. Viimeisellä kohdalla hän tarkoittaa sen pohtimista, mikä asiat itse kullakin on hyvässä jamassa, niitä yleensä on paljon ja tyytymistä niihin. Ei kannata tavoitella kuuta, mutta haaveita pitää olla.

     Lopuksi Ojanen toi onnellisuuden tavoitteluun kaksi tutkimuksissa vahvistettua seikkaa: hyvien tekojen tekeminen toisille ihmisille ja kiittäminen kanssaihmisiä pienistäkin avun ja huomion osoituksista. Nämä lisäävät onnellisuutta. Ne ovat helppoja teoriassa, mutta käytännössä saattavat osoittautua vaikeiksi. Joka tapauksessa ne ovat kaikille, mitä kunkin mittakaavassa on mahdollista tehdä.

     Koko onnellisuustarinaan liittyy yksi perustavaa laatua oleva ristiriitainen juoni.

     Maan sanotaan oleva kuoleman kielissä velkataakkansa kanssa leikkausten sinkoillessa niin, että päätä huimaa. Kansalaisten pitäisi tällöin kulkea kaduilla ja kylillä päät kumarassa, ääneti ja sivuilleen vilkuilematta. Katukuva ja normaalin elämän pyörittäminen näyttävät kuitenkin tapahtuvan kuten ennenkin, suureen yhteiseen tuttuun uomaan sopeutuneena.

     Ehkä tämä on osoitus siitä, että sisäinen onnellisuutemme on paljon pitempien ja vahvempien pohjavirtojen varassa kun valtion velka ja soten kunnianhimon solmut. Toki on huomattava, että ilman yhteiskuntamme toimivia ja luotettavia rakenteita ja prosesseja tällainen onnen kokeminen ei olisi mahdollista.

torstai 5. marraskuuta 2015

1706. Hallitus hajoamispisteessä - onko sote- alueiden määrä talouden oikaisua tärkeämpi

     Vaikka leikkaukset iskevät kansaan kuin kimeä kirkaisu, tämä ei ole mitään sen hallituskitinän rinnalla, jossa keskusta ajaa maakuntahallintoaan läpi ja puolueelle etuja. Kokoomus vastaa samalla mitalla vängäten yrityksille markkinatilaa harvemmalla soten aluejaolla. Kyse on silkasta valtapyrkimyksistä.

     Sote-kina ja hallituskriisi saavat politiikan todelliset karvat paljastumaan, sillä hallituksen kyky asettaa kansalaisten etu oman puolueen edun edelle, on varsin huonosti kehittynyt. Hallitus jatkaa kurilinjalla viirit liehuen samalla tavalla kuin se louhii kärkireformeilla hyötyjä itselle. Olavi Virta lauloi aikanaan: ”Sä et kyyneltä, vaikka syömmeni nyyhii.” Eipä laulut ole muuttuneet, kun hallituspuolueet ratsastavat  vallanjakoturnajaisiin välittämättä kansan tunnoista.

     Onkin käsittämätöntä, miten viileästi ja silmää räpäyttämättä hallitus toimi pakkoleissa, koulutus-, asumistuki-, lääkekorvausten jne leikkauksissa ja röyhkeästi poliittisessa rahan jakopelissä maataloudelle ja autoilulle. Kyyneletä ei virrannut köyhien puolesta.

     Kun mennään siihen pisteeseen, jossa sote- alueiden määrä on tärkeämpi kuin jopa poliittinen virkanimitys, ollaan poliittisen pelin kasautumispisteessä. Eli jos tunnelma vielä tihenee, fysiikan lakien mukaan höyrystyminen pysähtyy, ellei kattila räjähdä..

     Poliittisessa moraalissa on saavutettu mitta-arvo, joka näyttää, mikä politiikassa perimältään on tärkeintä.

tiistai 3. marraskuuta 2015

1704. Trafin esitys katsastuksen korvaamisesta huoltokirjalla on luokaton


     Päivän uutisen mukaa Trafi esitti henkilautojen katsastuksien korvaamista huoltokirjojen tiedoilla, jotka rekisteröitäisiin valtakunnalliseen tietokantaan. Poliisilla olisi pääsy sinne.

     Esitys on irti todellisuudesta herättäen epäilyn, että myös osa viranomaisista politiikojen lisäksi elää omissa maailmoissaan. Tässä tapauksessa tuntuu siltä, että reformaattori on saanut vain utuisen näyn, jonka hän hönkäisee ulos saman tien. Todennäköisesti kyse on kuitenkin vain yhden miehen siivouspartiosta, joka palaa pihapiirinsä korvat luimussa.

     Suomessa on yli kaksi ja puoli miljoona henkilöautoa. Tähän joukkoon mahtuu monenlaista auton omistajaa ja monen ikäistä autoa. Huoltokirjojen tasot vaihtelevat laidasta laitaan, osin niitä ei ole ollenkaan, osin ne virheellisesti täytetty, jopa tarkoituksellisestikin.

     Moni elää olosuhteissa, joissa elämän tapaan kuulu korjata, raplata omaa auto ja tarvittaessa pyytää kaveriapua tai naapurimiehen hitsauspilliä sauman paikkaamiseen. Huoltokirjalla ei ole tällöin väliä, kunhan auto kulkee ja saadaan katsastuksesta läpi.

     Esitys on kärjistäen ilmaistuna puutumista erään kansan osan elämän tapaan. Vain se joka ei ole nähnyt tätä elämää, esittää tällaisia hölmöyksiä.

    Korjaamojen palvelutaso ja –kyky myös vaihtelevat, osa ei tule investoimaan esityksessä tarvittavaan tietojärjestelmään.

1703. Yltyykö kurilinjan ja maanmuuton tyytymättömyys talouskapinaksi


     Aamun jälkipörssi lauloi nykyisen hallituksen harjoittaman kuripolitiikan puolesta. Mörttinen, Kauppi Holm pitivät eilisessä MOT-ohjelman 22 eurooppalaisen kärki ekonomistin mielipidettä kuripolitiikan hölmöydestä virheellisenä ja puutteellisin tiedoin tulkittuna. MOT:n huippuekonomisteilla ei muka olisi olut käsitystä siitä, kuinka laaja Suomen julkinen sektori on. Väärin, heille kerrottiin tämä.

     Jos sille tielle lähdetään, että huippujen kritiikkiä torjutaan julkisen sektorin suuruudella, pitää julkisen sektorin laajuuden sijasta puhua sen kustannuksista. Meidän terveydenhoitojärjestämä ei ole kustannustehokas, vaan vuotaa euroja päällekäisyyksien, raskaan hallinnon, huonon johtamisen, turhaan työn temisen takia hukkaan ja yksityisten yritysten taskuihin. Muita vuotokohtia on Sipilän kärkihankkeet pullollaan, mm. biotalous ja Lex Soini: autoihin kohdistuva veron alennus. Hallitus on itse aiheuttanut nämä vuodot. Pitää myös muistaa, että julkinen sektori luo edellytykset BKT:n kasvuille ja on osa sitä.

     MOT:n 22-päinen ekonomistiraati piti hyvin kummallisena, että miksi tilanteessa. jossa korko on lähes nolla, EU lähes deflaatiossa ja osa alueen maista on ollut ja on taantuman kielissä, EU-eliitti yrittää saada vauhtia talouden rattaisiin fiskaalisin keinoin, kun järjestyksen tulisi olla päin vastainen: ensin talouden rattaat pyörimään ja sitten fiskaalisen keinot. Erään italialaisen tutkijaa Madridissa 2010 esittämä puutteelliseksi osoittautunut tutkimus on johtanut EU:n kurilinjalle Saksan sanelemaksi ordoliberalismisiksi ), ordnung, järjestys), siis kuri ja järjestys.

     Suomen nykyistä kurilinjaa voidaan verrata Kreikan 70-luvun sotilashallituksen toiminaan kansasta mitään välittämättömänä junttana. Kun päivärahoja ja muita etuuksia leikataan, elämä koetaan turhauttavana. Turhautumista vuhdittaaa elitiin jättierorahat ja veropakoilu. Tässä tilanteessa osa aktiivinen väestöstä saattaa nousta liikekannalle, jolloin suuttumus leikkauksiin yhdistettynä pakolaisvirtoihin kyllästymisiin, voi kärjistyä talouskapinaksi.

  


sunnuntai 1. marraskuuta 2015

1702. Tynkkysen uudelleen valinta PS:n nuorisojärjestön puheenjohtajaksi on Soinille isku vasten kasvoja


     On vaikeaa kuivitella miten Soini klaaraa Tynkkysen uudelleen valinnan.

     Todennäköisesti lähiviikkoina kuulemme ja näemme Soinin johtoporukan suusta puuduttavan säännöllisesti toistettavan samoja fraaseja Tynkkysen listan julkisuusrikkomuksista samaan aikaan kun oikeudessa rasistista kirjoituksiaan tuomittu Halla-aho pitää korkeaa profiilia PS:n edustajan EU-parlamentissa.

     Kun tähän vaarallisen ristiriitaiseen logiikkaan lisätään puoluekentän yhä voimistuva tyytymättömyys PS:n hallitustyöhön ja Soinnin johtamistapaan, puolue on samassa jamassa kuin entinen isäntä, jonka kannatti syödä heti kun muistaa.

     Eli tarjota sovinnon kättä Tynkkyselle ja nuorisojärjestölle.

     Nuorisojärjestö on itsenäinen järjestö. Tosin se saa kolmas osan rahoista pääjärjestön kautta, mutta sen itsenäisyyttä ei voida hevin horjuttaa, muuten kuin lakkauttamalla se. Siihen ei Soini mene, sillä silloin hän katkasisi PS:ltä siivet pois.

     Se että Soini perustaisi toisen nuorisojärjetön entisen tilalle, on pois suljettu mahdollisuus. Silloin avattaisiin portit samankaltaiselle tarinalle kuin SKDL:n sosiaalidemokraattien, TPSL:n ja skogilaisten välisessä ottelussa tapahtui 1950-luvulla.