Päivän HS:ssä oli analyysi perussuomailaisten hallitustyöskentelystä.
Sen mukaan perussuomalaisten apupuolueeksi liukumisen estämiskesi puolueen pitäisi
repäistä kunnolla kannattajakuntaansa innostavalla tavalla.
Ehkä näin. Mutta puolueen tulevaisuuden kannalta suuri kohtalon
kysymys on, mistä löytyy Vennamon ja Soinin typpinen puoluejohtaja kansanliikkeen
kärkihahmoksi tulevaisuudessa. Ehkä hän on jo olemassa, mutta hahmon ei ole
annettu saada huutaa sanojaan julkisuuteen.
50-luvulla pienviljelijät panivat pyhäaamuisin limodanivaatteet
päälle ja menivät kioskille juomaan pilsneriä ja puhumaan hallituksen vääryyksistä.
Sen ajan tunnelmat ja tunnot olivat sellaisia, että Veikko Vennamo oli näille
kioskeilla istujille ja talon nurkkien pyhäsillä ruohikoilla makoileville pihapoliitikoille
ainut toivo paremmasta. Vennamon retoriikka antoi toiveille aineellista kehikkoa
ja habitus suunnan paremman tekijöistä. Soini on toiminut täsmälleen
oppi-isänsä mukaisesti, mutta kuitenkin omana Soininaan.
Aika puhuu Soinin väistymisen puolesta. Lähtötilanne, jossa
PS onnistui ja joutui kohtalonomaisesti pääsemään ja menemään hallitukseen, oli
sille mitä surkein. Se jouti eniten poikkeamaan maan taloudellisesta tilanteesta
johtuen ohjelmastaan hallituksesta päätettäessä ja myöhemmin antamaan periksi äänestäjäkunnalle
antamistaan lupauksista.
Tässä tilanteessa Soini saattaa tehdä villeniinistöt, eli
lähteä hallituksesta ennen nelivuotiskauden loppua. Silloinhan hän olisi saanut
tyydytettyä suuren osan täyttymyksestään ministerinä toimimisesta, eikä edessä
olisi varmaa vaalitappiota.
Lohdullista PS:lle on, että se luokka, joka ei koe kodikseen
vasemmistoa, kristillisiä eikä keskustaa puhumattakaan RKP:tä ja kokoomusta, on
pysyvä ja kasvava. Köyhyys ja osattomuus lisääntyvät. Tämä muodostaa kuunsillan
PS:n tulevaisuudelle, mutta mistä hahmo joukkojen kokoamiselle Soinin jälkeen.
Kommentit
Lähetä kommentti